MT Metsä

Lapinjärvellä asuva maanviljelijä Matti Vilén metsästää valkohäntäpeuroja omilla maillaan – Alueen peurakanta räjähti viisi vuotta sitten

Matti Vilén on rakentanut kyttäyskopin riistapellon viereen. Hän kasvattaa pellossa perusviljaa ja härkäpapuja. Hirvet ja peurat käyvät aterioimassa valmiissa kattauksessa.
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Pakettiauton lamput lyövät valokiiloja ylös rinnettä mutkittelevalle metsätielle. Mäkimaisemasta erottuu yksittäisiä mustia männyn siluetteja. Kuusikko on hakattu pois kirjanpainajien hyökättyä kaarnan alle.

Kumpareen jälkeen avautuu peltoaukea. Pukaron metsästysseuran peurajaoston puheenjohtaja Matti Vilén pysäköi auton, avaa sivuoven ja nostaa tavaratilasta asepussin. Hän nousee portaat kyttäyskoppiin, jossa kaasulämmitin hohkaa oranssisena. Vilén on käynyt sytyttämässä sen etukäteen.

Vilén on rakentanut kopin parin metsästyskaverinsa kanssa kierrätysmateriaalista. Alustana on naapurin vanha tukkikärry, seinät ovat käytettyä höylähirttä.

”Ovesta maksoin muutaman kympin”, Vilén sanoo ja asettelee aseen ampuma-aukkoon.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

On marraskuun loppu. Tarkoituksena on saada vahtimalla eli kyttäämällä saaliiksi ruokintapaikalle saapuva valkohäntäpeura. Kuu on melkein täysi muttei jaksa antaa valoa pilviverhon takaa. Pari iltaa sitten oli pilvetöntä, ja silloin Vilén onnistui ampumaan vasan.

”Jos laskisi pakkaselle ja pelto menisi kuuraan, näkyvyys paranisi.”

Ruokintapaikat helpottavat vahtimismetsästystä ja siten peurakannan kurissapitoa. Mustan maan aikana suurin ongelma on pimeys.
Ruokintapaikat helpottavat vahtimismetsästystä ja siten peurakannan kurissapitoa. Mustan maan aikana suurin ongelma on pimeys. Kuva: Johannes Wiehn

Hiljaa hyvä tulee

Vilén istuu pyörällisessä toimistotuolissa ja odottaa. Joskus saattaa mennä koko ilta ja yö eikä mitään tapahdu.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

Olennaista on pysytellä hiljaa. Äkkinäisiä liikkeitä ja tömistelyjä on vältettävä, sillä peuroilla on tarkka kuulo.

”Kerran kaveri pyyhki talouspaperilla ikkunasta kosteutta pois ja kuului vinkaisu. Peuroja oli jo näkyvissä, ja ne käänsivät heti korviaan.”

Vilén käyttää 7,62-kaliiperista asetta, jossa on pystykorvan runko. Piippu on katkaistu, perä vaihdettu ja äänenvaimennin lisätty. Kiikaritähtäin on valovoimainen Schmidt & Bender. Sellaista tarvitaan illan hämärtyessä.

Ennen metsästyskautta Vilén harjoittelee seuran ampumaradalla ja laittaa aseen kohdistuksen kuntoon.

MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY
MAINOS (teksti jatkuu alla)
MAINOS PÄÄTTYY

”Osuma-alue ei ole hirveän iso. Kun peura on sivuttain, yritän osua etulapojen taakse rintakehään. Keuhkolaukauksessa myös lihahukka on pieni, sillä kyljissä ei ole juuri syötävää.”

Kopin edestä aukeaa riistapelto, jossa maanviljelijä Vilén kasvattaa perusviljaa ja härkäpapuja. Hirvet ja peurat käyvät aterioimassa valmiissa kattauksessa.

Lämpötila pysyy nollassa ja pelto mustana. Iltapäivä pimenee, on yhä vaikeampi nähdä mitään. Silmä tekee tepposia. Kuusentaimet alkavat liikahdella.

Peurat lähtevät liikkeelle hämärän tullessa. Jos olisi lumipeite ja kuutamo, peuran lähestymisen näkisi parinsadan metrin päästä.

”Ne saapuvat ruokintapaikalle kaikista suunnista paitsi kyttäyskopin takaa.”

Maanviljelijä Matti Vilénin kyttäyskoppi on omatekoinen ja valmistettu enimmäkseen kierrätysmateriaaleista.
Maanviljelijä Matti Vilénin kyttäyskoppi on omatekoinen ja valmistettu enimmäkseen kierrätysmateriaaleista. Kuva: Johannes Wiehn

Peurakanta kasvussa

Lapinjärven Pukarolla peurakanta räjähti viisi vuotta sitten. Aikaisemmin vuosittain oli pari kaatolupaa, nyt lupia on seitsemään pukkiin, kahdeksaan naaraaseen ja 15 vasaan.

”Ei silti mitään verrattuna Lounais-­Suomeen. Siellä kanta on tolkuton”, Vilén sanoo.

Tällä metsästyskaudella pukarolaiset ovat ampuneet neljä peuraa. Niihin aletaan keskittyä yleensä vasta sitten, kun hirvet ovat nurin.

Sää vaikuttaa metsästyssuunnitelmiin. Täytyy olla hyvä kuutamo ja mieluiten lunta. Näkyvyyden parantamisen lisäksi lumi houkuttelee valkohäntäpeurat ruokintapaikalle, sillä ne eivät osaa kaivaa ravintoa kinoksen alta.

Kun olosuhteet alkavat olla suotuisat, metsästysseura jakaa kyttäysvuoroja peuraporukan jäsenille. Käytössä on viisi kyttäyskoppia, joista osa on siirrettäviä. Ajojahteja järjestetään toisinaan.

Peura on sosiaalinen eläin, viihtyy isossakin laumassa. Vilén ei pidä peuraa kaikkein älykkäimpänä saaliseläimenä.

”Tomppeli vieraslaji”, hän tokaisee. ”Joskus ammun samana iltana kaksi peuraa. Jos taas ammun villisian, sikoja ei näy paikalla kuukauteen.”

Tunnit kuluvat ja ilta pimenee. On pakko luovuttaa. Kiikaritähtäimellä näkee paremmin kuin paljaalla silmällä, mutta edes sen läpi ei erota enää oikein mitään.

Poistuessaan Vilén tarkistaa ruokintapaikan. Taskulampun valossa pellon mutaliejussa näkyy tuore sorkanjälki.

Ruuhkaa riistakameroissa

Joulukuu vierähtää. Taivas pysyy pilvessä ja maa mustana. Vuodenvaihteen jälkeen pakkanen kiristyy ja lunta pyryttää niin, että pääkaupunkiseudulla puhutaan lumikaaoksesta.

Tammikuun puolivälissä Vilén soittaa ja arvelee, että nyt voisi olla otollinen aika. Riistakameroiden mukaan ruokintapaikalla on ollut liikettä joka ilta.

”Viiden ruuhkaa”, hän kuvailee. ”Varhaisin peura on käynyt murkinoimassa puoli viiden maissa.”

Ajamme kuvaajan kanssa Lapinjärvelle. Nousemme Vilénin pihalla hänen pakettiautoonsa ja suuntaamme metsätielle, jota ympäröi nyt paksu hanki.

Keltasirkkujen terävät äänet kuuluvat heti, kun laskeudumme autosta. Lintuparvi on leiriytynyt ruokintapaikalle kauran-, ohran- ja vehnänjyvien ääreen. Lintujen on pakko tankata, jotta ne selviävät yönsä parinkymmenen asteen pakkasessa.

Matti Vilén on käynyt täyttämässä 200 litran muovitynnyrin viikoittain. Ruokintakautena kuluu kuusi kuution traktorikärryllistä oman pellon viljaa, sellaiset 3 000–4 000 kiloa.

Vilénin suunnitelmana on ampua ensi­sijaisesti vasa. Lupia on kyllä pukille ja lehmällekin. ”Riistanhoitopiiristä tuli paimenkirje, jossa pyydettiin tehostamaan jahtia. Kaikki kaatoluvat toivotaan käytettävän. Tarvittaessa saamme lisää lupia.”

Kuukausi olisi vielä tehokasta aikaa, sillä peuranmetsästys loppuu helmikuun puolivälissä.

Saalis kuljetetaan metsästysseuran lahtivajalle nyljettäväksi. Myös nahka otetaan talteen, siitä tehdään puruluita koirille.
Saalis kuljetetaan metsästysseuran lahtivajalle nyljettäväksi. Myös nahka otetaan talteen, siitä tehdään puruluita koirille. Kuva: Johannes Wiehn

Hahmot pimeässä

Olemme kopilla kello 16.05. Pakkassäillä peurat makaavat kiepillä kinoksissa. Vilénin arvion mukaan ne ovat parinsadan metrin säteellä kopista.

Talvipakkasilla peura saattaa syödä ruoka-astiasta vartista puoleen tuntiin. Kun iso lauma on samaan aikaan ruokailemassa, ampuminen ei ole helppoa. Pitää odottaa, että sopiva peura on kyljittäin ja ettei sen takana ole toista peuraa.

”Joidenkin periaate on, että ensimmäistä näkyviin tulevaa peuraa ei saa ampua. Pitää katsella, mitä muita tulee. Minä en ajattele niin. Voi olla, ettei toista peuraa saavu”, Vilén sanoo.

Lämmitin hohkaa. Kello lähestyy puolta viittä.

Valokuvaaja käynnistää veikkauksen siitä, mihin aikaan näemme ensimmäisen peuran. Hän arvaa ajaksi kello 16.47. Nokitan, 16.48.

”16.58”, sanoo Vilén.

Istumme hiljaa tuoleillamme ja katselemme ikkunoista pimeyteen. Wiehnin aika umpeutuu. Olen voitossa kiinni.

”Nyt”, sanoo Vilén. ”Pellolla, pensaiden vasemmalla puolella. Huomaatteko.”

Kun katsoo tarkkaan, näkee, kuinka hahmo lähestyy hiljaa lumessa. Pieni tumma läntti vielä. Tunnelma sähköistyy.

Kello on 16.55. Vähän ajan kuluttua horisontissa näkyy toinen otus, joka kulkee ensimmäisen jalanjäljissä. Ei kestä kuin hetki, kun oikealla sivulla näkyy liikettä. Ihan lähellä, tuskin 40 metrin päässä, peura astelee kohti ruokinta-astiaa.

Laukaus yössä

Vilén asettuu asemiin. Tähtää hetken. Laukaus kajahtaa.

Peura, se lähin, alkaa poukkoilla villisti hangessa. Se kiertää vauhkona puoliympyrän ennen kuin tuupertuu lumeen. Muut peurat kääntyvät kinoksissa hitaasti kuin laivat aallokossa ja alkavat palata metsän suojaan.

Laitamme takit niskaan. Vilén nappaa pihalta mukaansa muovisen ahkion ja lähtee etenemään metsätietä.

Taskulampun valokiila kiertää peltoa. Näkyviin tulee teutaroinnin jälkiä ja lopulta tumma mytty. Vilénin tarpoessa hangessa saappaat uppoavat vartta myöten lumeen.

Siinä se sitten on. Naaras, arviolta 50 kiloa, ehkä enemmänkin. Vilén kiskoo sen takajalat ahkioon ja vyöryttää sitten koko eläimen kyytiin. Hän alkaa hinata peuraa tietä kohti. Lasti on raskas, ahkio siirtyy askel kerrallaan.

Vilén käy peruuttamassa pakettiautonsa lähemmäksi, ja punnerramme yhteisvoimin peuran sisälle. Se matkaa heti metsästysseuran majalle nyljettäväksi. Siellä, loisteputkien valossa, selviää, että saalis onkin sarvensa tiputtanut pukki.

Metsästyskaveri Esa Liljeqvist tulee auttamaan Viléniä nylkemisessä. Nahka avataan sorkkien juuresta niin pitkälle, että kinnerjänteet tulevat esille. Niistä ruho saadaan roikkumaan metalli­rekkiin.

Peuroista otetaan talteen paitsi liha ja sarvet myös nahat, jotka suolataan ja laitetaan pinoon. Ne haetaan tehtaalle, joka valmistaa puruluita koirille.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2021.

Valkohäntäpeura

  • Valkohäntäpeura (Odocoileus virginianus) on Amerikasta kotoisin oleva hirvi­eläinlaji. Sen ensimmäiset yksilöt tuotiin Suomeen 1930-­luvul­la.
  • Nisäkäsnimistö­toimikunta suosittelee nimeä valkohäntä­kauris, mutta metsästyslaissa puhutaan valkohäntä­peurasta.
  • Etelä-Suomessa laji on yleistynyt haitaksi asti. Kannan suurimmat tiheydet (40–70 yksilöä / 1 000 ha) ovat Satakunnassa, Hämeessä ja Varsinais-­Suomessa.
  • Eläimen säkäkorkeus 90–110 cm ja vartalon pituus 150–180 cm. Peurapukin paino on jopa 130 kg, naaraan 40–80 kg. Alapuolelta valkea häntä näkyy peuran juostessa.
  • Valkohäntäpeuraa metsästetään vahtimalla tai ajavan koiran avulla. Ruokintapaikat helpottavat metsästystä, samoin kuunvalo ja maan kevytkin lumi­peite. Peuran metsästyskausi on syyskuun alusta helmikuun puoli­väliin.

Metsäpalvelut

Miltä metsäsi näyttää euroissa? Lisää laskuriin vain tilasi pinta-ala ja maakunta, niin saat arvion metsätilasi arvosta.