Elimo-Kitsi-Piilon lupa-alueelle Lieksaan myydään paljon metsästyslupia – mutta ainakaan arkena alueella ei ole ruuhkan tuntua

Vuokramökin löytäminen metsästysalueen läheltä ei onnistunut, joten majoituimme Sokojärvellä asti, lähes 50 kilometrin päässä alueesta, kertoo Jarmo Turunen. Kuva: Lari Lievonen

Ruska hehkui vielä viime viikolla Pohjois-Karjalassa voimakkaana. Pakkanen on purrut hirvikärpäsiä, joten metsäkanalintujen metsästysaika on parhaimmillaan.

Lieksan ja Ilomantsin kuntien alueella sijaitsee Etelä-Suomen suurin valtion pienriistan metsästysalue Elimo-Kitsi-Piilo. Lupa-alue on noin 60 000 hehtaarin laajuinen.

Alue on iso ja sinne myydään runsaasti metsästyslupia. Välillä kuulee moitteita suosittujen alueiden ruuhkaisuudesta.

Istuimme valokuvaajan kanssa viime perjantaina autoon ja lähdimme paikan päälle.

On toki selvää, että piipahduksemme oli vain pintariipaisu alueen koko huomioiden. Aivan summanmutikassa emme kuitenkaan ajelleet, vaan pyysin erätarkastaja Jyrki Turpeiselta vinkkejä reiteistä, joiden varsilta todennäköisimmin löytyisi metsästäjiä.

Metsästysalue sijaitsee aivan Patvinsuon kansallispuiston naapurissa. Emme ehtineet kauan ajaa kansallispuiston puolelta metsästysalueen puolelle, kun tien laidassa oli ensimmäinen auto.

Veeti Korhonen ja Kirsi Turunen olivat juuri tulleet autolle ja laittoivat aseita pussiin. Heillä oli menossa viides ja viimeinen jahtipäivä, edessä mökin siivous ja kotiinpaluu Nilsiälle noin 200 kilometrin päähän.

”Lintuja on ollut paljon”, totesi Turunen tyytyväisenä. Hän sekä Korhonen olivat ensimmäistä kertaa alueella metsällä.

Kohta autolle käveli Jarmo Turunen, joka on tottunut kulkemaan Lieksassa Kukkaro-Laklan metsästysalueella 15 vuoden ajan. Alue on Lieksan toinen iso valtion metsästysalue.

”Tutuilla alueilla sitä suuntaa ensimmäisenä sinne, missä edellisenä vuonna on lintuja ollut. Uudella alueella kulkeminen on enemmän hakuammuntaa.”

Turusten mukaan ruuhkan tuntua ei ole ollut. Maastoon on päässyt lähtemään siitä, mistä oli suunnitellut lähtevänsä, eikä samoilla paikoilla ole ollut autoja.

”Meidän reissun huikein elämys oli nähdä karhuemo pentuineen”, Kirsi Turunen kertoo. Moitittavaakin löytyi.

”Omalta mökiltä kuuli aamuvarhaisella aivan selvästi, miten autolla ajettiin lähitienoon metsäautoteillä, pysäytettiin auto ja kohta kuului laukaus.”

Emme olleet sopineet erätarkastaja Turpeisen kanssa tapaamista, mutta niin vain tiemme kohtaavat eräässä risteyksessä ja jäämme hetkeksi aikaa juttelemaan. Hän oli aloittanut työpäivän kello 3.30 ja yhteen mennessä tarkastanut 11 metsästäjää.

”Autosta metsäkanalintuja ampuvia on mahdoton saada rysän päältä kiinni, koska liikun itsekin pääasiassa autolla. Tarkastajan työssä olennaista on ennaltaehkäisy.”

Ehdimme seisoskella risteyksessä vain hetken, kun meitä lähestyy pakettiauto ja Turpeinen ottaa autosta esiin pysäytysmerkin.

Autossa on ylöjärveläisiä metsästäjiä. Riistanhoitomaksu, metsästyslupa ja aseluvat sekä aseiden kuljetus ja aseet tarkastetaan. Kaikki on asianmukaisesti kunnossa, aseet ovat pakettiauton takaosassa pusseissaan ja lataamattomina.

Miehet jatkavat matkaa. Samassa melko läheltä kuuluu laukaus, sitten toinen ja hetken päästä kolmas. Olimme juuri pohtineet kuvaajan kanssa, millaisen kuvan Turpeisesta voisi ottaa. Pohdinnaksi jää, sillä erätarkastajan on lähdettävä töihinsä.

Istumme autoon, kun meidät ohittaa pakettiauto, jota ajaa jahtivarusteisiin pukeutunut yksinäinen mies. Moikataan.

Tovin ajon jälkeen huomaan, että meidän perässä tulee auto. Ei aikaakaan, kun tien laidan puista lähtee lentoon teeriä. Autoni vauhti hiljenee vääjäämättä, kun katselen lyyrapyrstöjen lentoa. Ja taas, lisää teeriä, joukossa myös lovipyrstöjä.

Vilkuilen toki peileistä, millä etäisyydellä takana tuleva auto on. Se ei tunnu hidastelevan vauhtiaan, vaikka teerikarjaa ei kai voi olla huomaamatta. Ehkäpä kaikki eivät jää ihastelemaan aina yhtä sykähdyttävää näkyä.

Kohta meitä vastaan on tulossa melko kapealla tiellä uudenkarhea Volkswagen Amarok. Lienevät muualta tulleita metsästäjiä, huomaan ajattelevani, niin on komea menopeli. Viittilöintini päätteeksi kuljettaja pysäyttää ja kysyn, olisiko heillä aikaa lyhyelle haastattelulle.

Takapenkillä steppailee setteri jahtiliivi päällä malttamattomana.

Malttamattomia ovat myös metsästäjät. ”Tultiin tänne vasta puoliltapäivin, nyt on kova kiire metsälle.” Ymmärrän.