LAITETAAN SELKÄ KUNTOON

Selänhoitoa pohjustetaan lihasten pehmityksellä. Myös jalkojen pituuserot tarkastetaan. 

Toimittaja koki olonsa ryhdikkäämmäksi selänlaiton jälkeen. Myös niska- ja hartiaseudun jännitys helpottui, vaikkei mitään selkäongelmaa tällä kertaa ollutkaan. 

Ihmisten auttaminen on kiinnostanut kansanparantaja Olavi Kiljoa lapsesta saakka. ”Äidilläni oli huono kuulo, koska hän oli lapsuudessaan palelluttanut itsensä. Minulla oli jo lapsena ajatus, että minun pitäisi parantaa äiti”, Kiljo, 58, muistelee.

Kansanparantaja ja koulutettu hieroja hyödyntää selänlaitossa vuosikymmenien aikana oppimiaan tekniikoita. Hän kuuluu suomalaisten kansanparantajien harvenevaan joukkoon, jonka tiedot ja taidot ovat nykyisin jo lähes kadonnutta kansanperinnettä.

Pihtiputaalla syntynyt Kiljo alkoi urheilla tosissaan muutettuaan kouluiässä Alavieskaan. Nuorukainen lennätti moukaria ikäkautensa kärkituloksiin Suomessa.

14-vuotiaana tulivat selkäongelmat.

Kiljon äiti, lehtori Aune Kiljo oli kertonut työskennelleensä nuoruusvuosinaan Australiassa vaihtoehtoisessa hoitolaitoksessa. Siellä laitettiin selkiä kuntoon erikoisin menetelmin.

Olavi keksi kysyä apua äidiltään. Äidin antaman hoidon myötä pojan selkä parani hiljalleen. Seuraavaksi äiti auttoi perheen tytärtä, joka oli loukannut lonkkansa jumppatunnilla.

Sana kiiri. Puhelin alkoi soida, ja oven taakse ilmestyi selkävaivaisia.

”Eräs raskastekoinen mies oli nyrjäyttänyt selkänsä, ja äiti pyysi minut avukseen, koska epäili voimiensa riittävyyttä. Ymmärsin, että tilanne oli vakava. Lopulta miehen selkä saatiin kuntoon.”

Kokemus teki suuren vaikutuksen nuoreen Olaviin. Hän innostui selänkorjauksesta ja imi kaiken mahdollisen opin.

Selänlaitosta tuli perheen yhteinen juttu. Äiti ja vasta teini-iässä ollut poika alkoivat parantaa ihmisiä yhdessä käyttäen apuna tekniikoita, jotka perustuivat kahden ihmisen väliseen yhteistyöhön.

Olavi Kiljo jäi sille tielle. Hän on kiertänyt selänlaittajana ympäri Suomea jo vuosikymmenten ajan ja nähnyt monenmoisia vaivoja, ihmiskohtaloita ja koteja Lapista Helsinkiin.

Selänlaittajalla olisi tarinoita kirjaksi asti. Mieleen ovat jääneet selkiään kuntouttaneet sotaveteraanit. Sodan runtelemissa kehoissa oli luodinjälkiä ja koteloituneita sirpaleita.

90-luvulla Kiljo käsitteli kuutta voimanoston maailmanmestaria. Kerran erään romanimiehen pää ei kääntynyt sivuille, mutta Kiljo sai hierottua sen kuntoon.

”Hän sanoi, että opettele hevosen anatomia, niin hänellä on tarjota töitä. Se oli suuri kunnianosoitus, olisin päässyt hieromaan hänen hevosiaan”, Kiljo muistelee.

Kiljon mukaan fyysisen työn väheneminen näkyy selkävaivoissa.

”Saan parhaiten kuntoon ihmisiä, jotka ovat loukanneet itsensä fyysisessä työssä. Silloin ongelmakohta on helppo todeta. Toista ääripäätä olen nimittänyt oululaiseksi niskahartiakivuksi, joka on kääntäen verrannollinen vuosituloihin. Sellaista ei saa edes selänlaittaja kuntoon”, Kiljo myhäilee.

Välillä leipä on ollut tiukassa. Silloin Kiljo on tehnyt kansanparannuksen ohella muun muassa metsätöitä ja ovihommia. Kuusi lukukautta vierähti englanninopettajana.

Kiertolaisuus on leimannut Kiljon elämää. Hän on muuttanut elämänsä aikana kymmeniä kertoja. Viime syksynä Kiljo asettui Hyvinkäälle ja liittyi hyvinvointipalveluja tarjoavaan Terho-Tiimiin.

”Olen kiertänyt ikäni ympäri maata. Tämä on minun ensimmäinen virallinen vastaanottotilani.”

Asettaudun hierontapöydälle. Kiljo kertoo, että tänne tullaan useimmiten silloin, kun selkä on venähtänyt jotain raskasta nostettaessa. Yleensä se laitetaan kuntoon.

Monesti taustalla on henkinen ja fyysinen uupumus tai väärät liikuntatottumukset. Myös syntymävammat saattavat aktivoitua erilaisissa tilanteissa, kansanparantaja sanoo.

Kiljo hieroo ja tunnustelee nikamia vaatteiden päältä. Hän ei käytä rasvoja.

”Etenkin naisille se on hyvä, koska harva nainen tykkää olla vähissä kamppeissa vieraan miehen kanssa. Se ei kuulu minun juttuun.”

Aluksi hän rentouttaa lihaksiani ja tarkastaa jalkojen pituudet. Sen jälkeen hän keskittää kieroon menneitä nikamia ja tasaa kaulalihakseni.

Sitten hän löytää alaselästäni ongelmakohdan, josta en kertonut hänelle ennakkoon. Aikoinaan siipeensä saaneet ristiluun nikamat olisi kuulemma hyvä korjata ajan kanssa.

Selänlaiton jälkeen viriää hyvä ja hämmentynyt olo. Selkä ja kroppa tuntuvat jotenkin yhtenäisemmiltä.

Kiljon työ on vuosien aikana muuttunut selänkorjauksesta koko elämäntavan hallinnan ohjaukseen, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Hän kehottaa kiinnittämään huomiota muun muassa ruokavalioon, jalkineisiin ja istuma-asentoon.

Neuvojen takana ovat omat kokemukset. Kiljo kärsi pahoista selkäongelmista kilpaillessaan painonnostossa. Selästä on myös murtunut nikama hevosenpotkun seurauksena.

”Minussa on se hyvä puoli, että kun neuvon jotain, olen kokenut sen itse. Olen oppinut arvokkaimmat asiat kokemusten ja oivallusten kautta. Ne olisivat jääneet oppimatta virallisissa koulutuksissa, valitettavasti.”

Kiljo suhtautuu kriittisesti työhönsä. Hän ei arvosta menetelmiä, vaan tuloksia.

”Tässä työssä pitää olla rehellinen. Muuten minun pitäisi valehdella hoidon edetessä. Sanon aina ajanvarauksessa asiakkaalle, että varaa uusi aika vain, jos hoidosta on ollut sinulle apua. En halua rahastaa lupaamalla mahdottomia.”

Selänkorjaajan menetelmä on turvallinen. Hän ei niksauta tai rusauta selkää.

”Jos ihminen lähtee täältä samassa kunnossa kuin tullessaan, tilanne on vielä hyvä. Jos taasen niksautetaan ja ihminen lähtee täältä leikkauspöydälle, se on jo pahempi juttu.”

Kiljo tekee työtään kiirehtimättä. Välillä hän tunnustelee ja kaivaa muistisopukoistaan tarvittavia parannuskeinoja keskittyneesti.

Selänlaitto on henkisesti raskasta. Vanhoilla meriiteillä ei ole merkitystä, kun edessä on uusi ongelma, joka pitäisi korjata.

”Moni kollega on polttanut itsensä loppuun. Niin olen minäkin. Vuonna 1989 minulla oli seitsemän kuukauden flunssa”, Kiljo kertoo.

Monet pitävät kansanparantamista huuhaahommana. Myös Kiljolle on naurettu päin naamaa.

”Moni on sanonut minulle, että tällainen uskomushoito on humpuukia. Sitten loppuu vitsailu, kun oma selkä on siinä kunnossa, että ei pääse liikkumaan.”

Häntä harmittaa, että suomalaista perinneosaamista halveksitaan.

”Nykyisin tarvitaan suomalaiseen perinneosaamiseen liittyviä asioita ja näille on paikka yhteiskunnassa. Minä joskus suorastaan kirosin selatessani Tampereen puhelinluettelon keltaisia sivuja. Sieltä löytyi koko Aasian osaaminen, mutta ei suomalaisen hoitoperinteen taitajia.”

Entisaikaan ei ollut terveyskeskuksia joka pitäjässä. Kansa turvautui kansanparantajiin.

Kiljon lapsuudessa 60-luvulla maaseutua kiersivät monenmoiset jäsenkorjaajat, kupparit ja näkijät. Monet kansanparantajat alkoholisoituivat, koska heitä houkuteltiin kotikäynneille viinasten voimalla.

Kiljo ei ole käyttänyt koskaan alkoholia.

”Oulaisissa oli aikoinaan Horiskoksi kutsuttu laitapuolen kulkija, joka oli todella hyvä korjaamaan pikkuniveliä. Ylivieskalainen Veikko Hakala kulki kylillä hierojansalkku mukanaan. Näin vierestä, kuinka hän hieroi äitini kuntoon. Se oli vakava paikka, kun henki ei meinannut kulkea.”

Selänkorjaus on elämäntapa. Haaveena on saada siitä elanto myös tulevaisuudessa.

”Menetelmäpuolella on vielä paljon opittavaa. Jos väittää osaavansa tässä työssä kaiken, kannattaa mennä juttelemaan polille. Elämää on nähty paljon ja monenlaista, mutta silti on olo, että mitään ei osaa ja ymmärrä”, selänlaittaja naurahtaa.