Politiikan käyttövoimana uhat ja pelot ovat yhtä kestäviä kuin kosto, kauna ja katkeruus

Kuvituskuva rakennustyömaalta. 

Aikavälyksen laajentaminen voi luoda politiikkaan uusia vaihtoehtoja ja purkaa vastakkainasetteluita.

Ainakin se virittää pohtimaan ratkaisujen yhteiskunnallisia perusteita; mitkä ovat olleet ratkaisuja ohjanneet arvot ja ovatko ne kestäviä myös nykyhetkessä?

Aatteet ja arvot eivät ole politiikasta kadonneet. Suomalaista yhteiskuntaa pitkään kantanut arvo on luottamus valtioon, sen haluun ja kykyyn vahvistaa turvallisen elämän edellytykset. Kysymys on ollut laajan turvallisuuden tunteesta, niin yhteiskuntarauhasta kuin valtiollisten rajojen turvaamisesta.

Turvallisuus ja turvallisuuden tunne ovat tässä ajassa painavia poliittisten ratkaisujen perusteita. Niin ei tapahdu ensimmäistä kertaa Suomen historiassa. Poikkeuksellista on se, että ratkaisuja niin talouden kuin turvallisuuden vahvistamiseen tarjotaan laitaoikeiston aattein ja markkinavoimiin uskovin opein.

Yhdistelmä on vaarallinen. Politiikan käyttövoimana uhat ja pelot ovat yhtä kestäviä kuin kosto, kauna ja katkeruus. Markkinavoimat eivät ole vakuuttaneet oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolustajina. Niiden varaan ei rakenneta kokonaisturvallisuutta vahvistavaa yhteiskuntarauhaa.

Turvallisuuden vahvistamisessa – yhteiskuntarauhan rakentamisessa ja rajojen turvaamisessa sisäpolitiikalla on iso merkitys. Esimerkiksi asutus- ja asuntopolitiikalla on kauaskantoisesti vaikutettu elinkeino-, ammatti- ja väestörakenteisiin, vankistettu kansantaloutta ja vahvistettu valtiollista turvallisuutta.

Pitkän ajan asuntopolitiikka tavoitteineen ja ratkaisuineen antaa näkökulman oman aikamme yhteiskuntapoliittisiin haasteisiin vastaamiseen. Perustarpeiden tyydyttäminen – ruoan tuottaminen ja turvallinen asuminen – ovat 2020-luvun keskeisiä kysymyksiä.

Asuntopolitiikalla on iso merkitys, kun on kysymys valtakunnan rajojen turvaamisesta, alueiden Suomen vahvistamisesta, huoltovarmuudesta ja omavaraisuuden, ikääntyvän väestöön tarpeisiin vastaamisesta, maahanmuuttajien kotouttamisesta, segregaation hallinnasta tai ekologisesta kestävyydestä.

Suomessa on noin kolme miljoonaa vakinaisesti asuttua asuntoa. Vuoteen 2050 mennessä pitäisi rakentaa vähintään miljoona uutta asuntoa eli vuosittain 40 000 asuntoa. Tarvitaan paljon pääomia ja työtä mutta myös yleishyödyllistä ja yhteiskuntavastuullista asuntojen rakennuttamista ja omistamista.

Tällä hetkellä uusia asuntoja rakennetaan vähän. Valtio on luopumassa keskeisestä yhteiskunta- ja talouspolitiikan välineestään. Tuettu asuntorakentaminen vähenee. Asumisoikeusasuntoja ei enää rakennettaisi olleenkaan.

Asuntojen tuottamisessa vannotaan markkinavoimiin, jotka eivät ole osoittautuneet ratkaisuksi menneinä vuosikymmeninäkään.

Suomessa tarvittaisiin nyt asuntopoliitikkojen renessanssia, ymmärrystä asumisen yhteiskuntapoliittisesta merkityksestä.