Ihmemukuloita

Ilmaperunan varret voivat kasvaa jopa kolmen metrin korkeuteen. Perunoiden kasvua seuraa aeroponisessa kasvihuoneessa Tuula Nurkkala. 

Ilmaperunasta voidaan kerätä sato monta kertaa. Peruna innostuu niin sanotusta lypsämisestä ja tuottaa aina uudet mukulat. Siemenperunakeskus 

Jakamisen jälkeen taimet kasvatetaan jälleen pitkiksi hyydytetyssä ravintoliuoksessa. 

Yhdessä purkissa kasvaa kymmeniä taimia. 

Edellisvuoden minimukuloita idätetään, jotta ne pääsevät kasvamaan ensimmäisen kerran avomaalle. 

Ilmaperunan minimukulat tuottavat jopa tavallista minimukulaa paremman siemenperunasadon. 

Siinä he ovat. Lady Felicia, Lady Anna, Lady Britta ja Rosamunda. Jokaista lajiketta on kymmenen hentoa taimea omissa lasiputkiloissaan. Näitä putkiloita säilytetään kirkkaasti valaistussa laboratoriohuoneessa Tyrnävän perunapeltojen keskellä.

Lisäksi on 36 muuta lajiketta, joita säilytetään omissa putkiloissaan. Näistä 400 emotaimesta kertautuu vuosittain arviolta 200–300 miljoonaa kiloa perunaa suomalaisten ruokapöytiin Utsjoelta Uuteenkaupunkiin. Mutta sitä ennen lasiputkilossa olevaa täydellisen tervettä taimea pitää jakaa ja jakaa – tarkalleen ottaen noin 75 000 kertaa, jotta saadaan istutusta varten starvittavat 40 000–50 000 taimea..

Jakaminen tehdään käsin, ja laboratorionhoitaja Hilkka Ojanperä aloittaa työn vuodenvaihteessa. ”Tammikuussa tuntuu, ettei tämä lopu koskaan. Nyt tunnelin päässä häämöttää jo valo.”

Ojanperä saksii tottuneesti taimia 280 asteessa steriloiduilla kirurginsaksilla. Kaiken pitää olla viimeiseen saakka puhdasta. Sillä pöpöjä täydellisen puhtaisiin taimiin ei tahdota.

Aiemmin lähes jokaisessa talossa oli oma perunakellari ja kellarissa suvun omat potut. Siemenperunat kulkivat vanhemmilta lapsille ja jälleen lapsenlapsille ja lapsenlapsenlapsille.

Kun katovuosi kävi, jouduttiin Suomeen tuomaan niin sanottua laivaperunaa eli uutta perunaa Euroopasta. Avomaalta kerättyyn siemenperunaan kertyi puolestaan ajan kanssa aina lisää kasvitauteja, ja sen antama sato heikkeni vuosi vuodelta.

Sotien jälkeen päätettiin, että siemenperunan osalta haluttiin olla omavaraisia. Tyrnävälle perustettiin Siemenperunakeskus (SPK), jossa tuotettiin pitkään kaikki Suomen siemenperunat. Nyt Suomessa on kolme muutakin siemenperunoiden tuottajaa, mutta yhä vain Siemenperunakeskuksessa on oma laboratorio, jossa omat taimet jaetaan käsityönä.

Uudet emotaimet tuodaan noin viiden vuoden välein Hollannista. Tyrnävällä kasvatetaan itse emotaimi vain pohjoisen oloihin soveltuneen puikulalle ja vanhoille vapaille lajikkeille. Ne kasvatetaan latvaversosta otetusta solusta lähtien.

Siemenperunakeskuksen toimitusjohtaja Paula Ilola kertoo, että ylipäätään kaikkien keskuksessa viljeltävien lajien sopivuus pohjoisen oloihin on testattu erikseen.

”Euroopassa on pitkä kasvukausi ja pimeät yöt. Meillä on intensiivinen kahden ja puolen kuukauden kasvukausi, jolloin valoa on läpi lähes koko yön. Kun uusi lajike työnnetään Tyrnävän peltoon, on arvoitus kasvattaako se mukuloita vai ei.”

Siinä on tiettyä matemaattista kauneutta, kuinka hennosta Rosamundan taimesta ja 39 muusta kantataimesta syntyy viidessä vuodessa 10 miljoonaa kiloa siemenperunaa.

Kun taimi on jaettu laboratoriossa, pienenpienet pistokkaat istutetaan hyydytettyyn ja steriiliin sokeriseen ravintoliuokseen. Bakteerien kanssa pitää olla tarkka. Paula Ilola testasi kerran sokeriliuoksen painamalla siihen sormuskätensä.

”Viikon päästä agaarimaljassa oli kaunis homekasvusto sormuksen kohdalla.”

Jaettuja taimia kasvatetaan laboratorion sivuhuoneessa muovirasioissa, ja ne jaetaan yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes toukokuun puoliväliin mennessä taimia lopulta on tarvittavat 75 000 kappaletta.

Sen jälkeen osa niistä istutetaan kasvihuoneisiin turpeeseen, osa aeroponiseen kasvihuoneeseen eli ilmakasvihuoneeseen. Se onkin jotain, joka on mullistanut jälleen kerran huippuunsa viilatun perunabisneksen.

Turvekasvimaa vaatii tilaa ja resursseja, ja Siemenperunakeskus halusi leikata molempia.

Keskuksen tuotantopäällikkö Jukka Pekka Palohuhta löysi internetistä videon, jossa kerrottiin, kuinka tulevaisuudessa Nasan pitkillä avaruuslennoille kasvatettaisiin kasveja ruuaksi. Maan sijaan juuret olisivat ilmassa ja saisivat ravinteet ja kosteuden sumuttamalla.

Yhdysvaltojen ilmailu- ja avaruushallintovirastolta lainattua ideaa lähdettiin testaamaan Tyrnävällä. Eristelevyistä ja teräksestä rakennettiin noin metri kertaa metri laatikko, jonka päälle porattiin reiät. Reikiin aseteltiin taimet, joiden juuret jäivät roikkumaan vapaasti laatikon sisälle pimeään. Pimeässä niihin suihkutetiin säännöllisin väliajoin ravintoliuosta.

Sitten seurasi paljon hienosäätöä. Taimille piti saada riittävän vahvat juuret sekä muun muassa löytää sopiva ravintoliuos ja juurille sopivat suihkutusvälit.

Kun kaikki oli kunnossa, taimi alkoi pukata perunaa. Koska juuret olivat ilmassa laatikon sisällä, satoa voitiin kerätä nostamatta kasvia ylös. Tämä ”lypsäminen” innosti perunan kasvattamaan aina vain uudet perunat.

”Sato on jopa kymmenkertainen verrattuna tavalliseen perunaan”, Ilola kertoo.

Ilmaperunan ensimmäinen sato kerätään heinäkuussa ja viimeiset perunat marraskuussa. Laatikkojen päälle on rakennettu telineet, joita pitkin perunan jopa kolmimetrisiksi venähtävät varret pääsevät kasvamaan.

Toistaiseksi ilmaperunaa kasvaa vain yhdessä kasvihuoneessa, mutta Ilola pitää mahdollisena, että tulevaisuudessa kaikki keskuksen minimukulat olisivat alkuperältään ilmaperunaa.

Ilmaperuna on herättänyt paljon kiinnostusta, ja viljelytapaan on käynyt tutustumassa muun muassa intialaisia ja venäläisiä vieraita.

Helsingin keskustaan ilmaperuna rantautuu kohinalla toukokuun puolivälissä, kun keittiömestarit Henri Alén ja Tommi Tuominen avaavat uuden ravintolan Ultiman. Siellä tuotetaan paikan päällä ilmaperunoita näyttävissä pylväissä.

Siemenperunakeskuksessa puolestaan pohditaan parhaillaan, mitä tuontivihanneksia voisi kasvattaa perunan kanssa samalla menetelmällä.

Nyt tärkeintä on kuitenkin peruna.

Oli peruna sitten ilmassa kasvanut tai perinteinen kasvihuonepottu, ensimmäisen vuoden taimesta saatu minimukulasato viedään syksyllä varastoon odottamaan seuraavaa kevättä, jolloin se istutetaan ensimmäisen kerran ulos pellolle.

Syksyllä sato lajitellaan ja viedään varastoon. Vuoden päästä peruna istutetaan uudelleen ja sitä seuraavana vuonna jälleen. Lopulta noin 10 miljoonan kilon siemenperunasato myydään eteenpäin. ”Vielä tässäkin vaiheessa jokainen peruna pystytään jäljittämään perunan tunnuksen avulla tiettyyn Hilkan putkeen”, Ilola kertoo.

Ostajat istuttavat perunat vielä kerran tai kahdesti ennen kuin sato lähtee ruuantuotantoon.

Menee noin kuusi vuotta ennen kuin hentoisen Rosamunda-taimen pullea ja punakuorinen lapsenlapsenlapsenlapsenlapsenlapsi odottaa kaupan perunalaarissa pääsyä muusiksi. Ja niin odottavat pari sataa miljoonaa kiloa muitakin Rosamundan labranaapureiden jälkeläisiä.

Voisi kuvitella, että Siemenperunakeskuksessa vaikein osuus olisi ohi, kun laadukas ja virheetön peruna on vihdoin kaupan laarissa. Mutta ei, päinvastoin.

”Me emme kiistele mistään muusta niin paljoa kuin siitä, mikä on paras lajike ja mihinkin ruokaan”, Ilola paljastaa.

Hilkka Ojanperän tämän hetkinen suosikkiperuna on hyvänmakuinen ja kaunis Jazzy, joka on edukseen erityisesti keitettynä kuoriperunana. ”Lady Britta on paras muusissa ja Lady Felicia kiusauksissa, laatikoissa ja keitoissa”, hän luettelee.

Ojanperä vetää maskin kasvoilleen ja jatkaa taimien pilkkomista.

”Mutta eihän puikulaa parempaa muusiperunaa ole, jos joku viitsii ne kuoria”, Ilola muistuttaa.

Ilola harmittelee, että Suomessa perunaruuista unohdetaan monesti uuniperuna. Parasta on kunnon uuniperuna ja hyvä soosi kyljessä, hän huokaa.

Ojanperä nyökyttelee, ja napsii taimesta pieniä vihreitä lehtiä steriilille paperille. Kunhan työpäivä on ohi, kotona odottaa oma perunamaa ja kokeilut siellä. Tänä vuonna testissä on Rock, ja Ojanperä seuraa malttamattomana, kuinka se sopeutuu pohjoisen oloihin.

Siemenperunakeskus

”Ilmaperunan sato on jopa kymmenkertainen verrattuna tavalliseen perunaan.”