Eläkeläisten työpanos on Suomelle erittäin merkittävä – se helpottaa työvoimapulaa mutta myös rikastuttaa tekijöidensä omaa elämää

Eläkeläiset tekevät paljon vapaaehtoistyötä ja ammatillista työtä, jolla helpotetaan työvoimapulaa, rikastutetaan omaa elämää ja tuetaan ennaltaehkäisevällä toiminnalla lapsiperheiden ja vanhuusvaiheessa elävien ikäihmisten arkea. Kuva: Juho Leskinen

Suomen työllisyysaste on noussut huomaamatta kohisten vuoden 2015 jälkeen. Olemme kuroneet kiinni muiden pohjoismaiden etumatkaa. Työllisyysaste lähestyy kauan kaivattua 75 prosentin tasoa.

Suurin nousu työllisyydessä on tapahtunut 54–64-vuotiaiden ja – mikä ilahduttavaa – nuorten joukossa. Myös ikääntyneiden eläkeläisten työssäkäynti on noussut: 65–69 vuotiaista eläkeläisistä työssä on yli 15 prosenttia ja vielä 70–75 vuotiaistakin 8 prosenttia.

Tutkimusten mukaan kehitys johtuu kohentuneesta terveydentilasta ja koulutustason noususta, mutta erittäin merkittävä on muutos ihmisten arvomaailmassa.

Viimeisen 100 vuoden aikana olemme teollisuusmaissa saaneet joka vuosikymmenellä yli kaksi vuotta lisää yhä terveempää elinikää.

Vaikka ikääntyminen on hyvin henkilökohtainen tapahtuma, on ensi kerran historiassamme muodostunut terve ja toimintakykyinen 60–80-vuotiaiden ryhmä, kolmas elämänvaihe. Sitä seuraa elämän neljäs vaihe, 80–100-vuotiaiden vanhuusvaihe, jossa korostuvat palveluntarve ja elämän laatukysymykset.

Kolmannessa elämänvaiheessa koettu terveys on vertailututkimuksissa noussut viimeisen 20 vuoden aikana hyvin paljon. Vuonna 1998 terveytensä koki hyväksi 44 prosenttia, viime vuoden vastaavassa tutkimuksessa 64 prosenttia. Alle 80-vuotiaista 10 prosenttia koki avun tarvetta arkiaskareissa ja yli 80 vuotiaista noin puolet.

Kolmas elämänvaihe poikkeaa selkeästi muista elämänvaiheista. Toiminta pohjautuu omiin valintoihin. Näkökulma työhön muuttuu, kun pakonomaisuus poistuu. Varsinaisessa työelämän vaiheessa raha ja toimeentulon varmistaminen on useimmiten tärkein vaikutin. Eläkeiässä tekemisellä ja työllä haetaan pääasiassa yhteisöllisyyttä, älyllistä ajattelua, mielihyvää ja vastavuoroisuutta.

Suomessa yleisesti varsinaisen työelämän loppu on tehty työtä vastentahtoisesti vähäisellä arvostuksella. Työelämän loppu ei ole tukenut siirtymistä aktiiviseen kolmanteen vaiheeseen, eikä eläkeläisille ole suunniteltu kannustavia eläkeläisten työmarkkinoita Ruotsin malliin.

1,6 miljoonasta eläkeläisestä tutkimusten mukaan noin puolet haluaa eläköitymisen jälkeenkin hyödyntää ammatillista osaamistaan ja kokemustaan työelämässä. Tällä hetkellä eläkeläiset tekevät ”piilossa” merkittävää yhteiskunnallista työtä omaishoitajina, vapaaehtoistyössä, kotihoidon tukihenkilöinä, perhehoidon piirissä, yrittäjinä, lähiomaisten auttamistyössä sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä mitä moninaisimmissa tehtävissä. He ovat merkittävä kansalaisyhteiskunnaan ylläpitäjäjoukko ja toimintakyvyn ennaltaehkäisevä tuki.

Esimerkiksi omaishoito pyörii pääasiassa eläkeläisten työllä. 350 000 omaishoitajasta 60 prosenttia on yli 65-vuotiaita ja yli 85-vuotiaitakin on omaishoitajista 11 prosenttia. Vain vajaalla 60 000 on kunnan kanssa sopimus.

THL:n tutkimuksen mukaan 80 prosenttia omaishoitajista hoitaa läheistään lähes ympärivuorokautisesti sitovasti. 57 prosenttia omaishoidettavista olisi intensiivisen kotihoidon tai tehostetun palveluasumisen asiakkaita, jos heillä ei olisi omaishoitajaa. Suomessa omais- ja kotihoitoon käytetään yli 1 000 miljoonaa vähemmän rahaa suhteutettuna väestöön kuin muissa pohjoismaissa.

Eläkeläiset tekevät siis paljon vapaaehtoistyötä ja ammatillista työtä, jolla helpotetaan työvoimapulaa, rikastutetaan omaa elämää ja tuetaan ennaltaehkäisevällä toiminnalla lapsiperheiden ja vanhuusvaiheessa elävien ikäihmisten arkea. He ovat hyviä kokemusasiantuntijoita, joiden työelämän ja elämän kokemuksesta tulee käyttää paremmin hyväksi.

Viime vuosien eläkeuudistukset luovat hyvän ja kestävän pohjan elämän kolmannen vaiheen kannustavalle uudistukselle.

Myös hallituksen kansallisella ikäohjelmassa vuoteen 2030 pyritään tarkastelemaan ikääntymistä laajemmin ja ohjelma on myös lähtökohtaisesti hyvä. Siinä kuitenkin tarkastellaan eläkeläisiä passiivisina palvelujen käyttäjinä ja unohdetaan eläkeläisten aktiivinen rooli ja yhteiskunnalle antamien palvelujen ja toiminnan kehittämistarve niin verotuksen kuin toiminnan pelisääntöjen osalta.

Ohjelma keskittyy elämän vanhuusvaiheeseen ja kunnon ylläpitoon. Työelämän ja eläkeläisyyden nivelkohta ja aktiivinen eläkeläistoiminta jäävät tarkastelussa vähälle.

Raimo Ikonen

hallintotieteen tohtori

Eläkeliiton puheenjohtaja