Lukijalta: Media vaikenee biokaasun tuomista miljoonasäästöistä
Biokaasu on luonnostaan hajautettua, paikallista ja suomalaisten maajussien sekä kotimaisten energiayhtiöiden hallitsemaa energiaa, kirjoittaa Tapani Mäkinen. Yhden teollisen biokaasulaitoksen tuotanto tuottaa saman päästövähennyksen kuin 15 000 sähköautoa.Media kertoo päivittäin miljardiluokan vetyhankkeista ja akkukehityksestä sekä maalaa kuvaa, jossa ilmastonmuutos ja energiaomavaraisuus ratkaistaan vain ostamalla kalliita sähköautoja ja rakentamalla valtavia, sääriippuvaisia voimaloita.
Samaan aikaan suomalaisella maaseudulla tapahtuu hiljainen ja äärimmäisen kannattava vallankumous, josta suuri yleisö ei tiedä mitään.
Suomeen nousee parhaillaan noin 60 miljoonan euron biokaasulaitoksia, joiden vuotuinen tuotantokapasiteetti on 125 gigawattituntia nesteytettyä biokaasua (LBG). Insinööritermeillä luku ei sano maallikolle mitään, mutta todellisuudessa tämä yksi ainoa laitos pitää yli 300 kaukoliikenteen jättirekkaa liikkeessä vuoden ympäri. Se leikkaa päästöjä 30 000 tonnia vuodessa.
Jotta sähköautoilla saavutettaisiin täysin sama päästövähennys, suomalaisten kuluttajien täytyisi ostaa noin 15 000 uutta sähköautoa. Keskimääräisellä auton hinnalla se tarkoittaa peräti 750 miljoonan euron investointia kuluttajien taskuista.
Yksi teollinen biokaasulaitos tekee saman työn vain 60 miljoonalla eurolla. Se on yli kymmenen kertaa pääomatehokkaampi tapa pelastaa ympäristöä – ja ilman, että kenenkään tavallisen kansalaisen tarvitsee uusia autoaan.
Suomen todellinen kansantalous ja huoltovarmuus voittavat biokaasussa.
Miksi tästä ei puhuta? Kyse on puhtaasta mielipidevaikuttamisesta ja lobbauksesta. Globaalit autojätit ja kansainväliset energiakorporaatiot rummuttavat sähköä ja vetyä, koska ne vaativat valtavia, keskitettyjä investointeja ja pakottavat kuluttajat kauppaan.
Biokaasu puolestaan on luonnostaan hajautettua, paikallista ja suomalaisten maajussien sekä kotimaisten energiayhtiöiden hallitsemaa. Sillä ei ole miljardiluokan kansainvälistä markkinointikoneistoa takanaan huutamassa lööppejä.
Valtiontalouden lyhytnäköinen kassa rakastaa sähköautoja niiden tuomien nopeiden ALV-tulojen ja uusien käyttövoimaverojen vuoksi.
Suomen todellinen kansantalous ja huoltovarmuus kuitenkin voittavat biokaasussa. Tämä yksi esimerkkilaitos säästää Suomen kauppataseesta 12,5 miljoonaa euroa jokaikinen vuosi, kun rahaa ei valu ulkomaisen fossiilisen dieselin ostamiseen. Lisäksi laitoksen mädätteestä saadaan tuhansia tonneja kotimaista lannoitetta pelloille korvaamaan kallista tuonti- ja fossiililannoitetta.
On suuri puute, että median palstatila täyttyy kalleimmista ja hitaimmista ratkaisuista, kun halvin, toimivin ja huoltovarmuutta eniten parantava kiertotalous – kirjaimellisesti sähkön ja paskan välinen nerokas liitto – loistaa poissaolollaan. Olisiko aika kääntää katseet sinne, missä eurot ja päästösäästöt oikeasti kohtaavat?
Tapani Mäkinen
Raahe
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat






