Olisiko biokaasusta nyt ratkaisuksi? Venäjän hyökkäyksen jälkeen päähuomio on ollut ulkomaisen fossiilisen kaasun saatavuuden turvaamisessa

Näyttää siis siltä, että kaasukeskustelussa päähuomio on kotimaisen biokaasutuotannon edistämisen sijaan ulkomaisen fossiilisen kaasun saatavuuden turvaamisessa, kirjoittaa Jari Lyytimäki. Kuva: Kari Salonen

Biokaasua koskevassa keskustelussa tapahtui käänne sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi jälleen kerran naapurimaahansa, tällä kertaa Ukrainaan. Sodan ja Venäjää vastaan suunnattujen taloudellisten pakotteiden yksi seuraus oli kaasutoimitusten keskeytyminen Venäjältä Suomeen.

Kaasuhanojen sulkeuduttua on ollut helppoa harmitella sitä, miten vähän biokaasun tuotantoon Suomessa on panostettu. Harmittelu on kuitenkin ollut yllättävän hiljaista jupinaa verrattuna vaikkapa mediahuomioon, joka on kohdistunut maakaasutoimitusten turvaamiseen laivakuljetusten avulla.

Näyttää siis siltä, että kaasukeskustelussa päähuomio on kotimaisen biokaasutuotannon edistämisen sijaan ulkomaisen fossiilisen kaasun saatavuuden turvaamisessa. Tämä ei ole millään lailla kestävän energiapolitiikan mukaista.

Tutkimme kotimaisten sanomalehtien ja sosiaalisen median biokaasukeskustelua ”Kohti tulevaisuusorientoitunutta energiamuutosta” -hankkeessa. Hankkeessa olivat mukana Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus.

Tulosten perusteella biokaasu on jäänyt energiakeskustelussa marginaaliin muihin energiamuotoihin verrattuna. 2000-luvulla keskustelu on kuitenkin vilkastunut ja biokaasun monia etuja on tuotu esille, eikä kriittisiä äänenpainoja ole juurikaan esiintynyt.

Monissa muissa maissa biokaasua on vastustettu voimakkaasti, koska suuret biokaasulaitokset ovat aiheuttaneet hajuhaittoja ja muuta ympäristökuormitusta lähiympäristöönsä. Biokaasun laajamittaisen tuotannon on myös pelätty syrjäyttävän ravintokasvien tuotantoa.

Suomessa biokaasu on nähty paikallistaloutta ja työllisyyttä tukevana, ympäristöhaittoja vähentävänä, energiaomavaraisuutta edistävänä ja ravinteiden kierrätystä parantavana ratkaisuna. Suomen yksi vahvuus on, että biokaasun tuotantoa voidaan lisätä roimasti ilman, että se kilpailee pinta-alasta ravinnontuotannon kanssa.

Mielikuvaa kerrassaan mallikelpoisesta kiertotalouden ratkaisusta on varjostanut heikko taloudellinen kannattavuus, johon on nähty ratkaisuksi julkiset tuet erityisesti biokaasulaitosten rakentamiseen.

Energian halpaa hintaa on pidetty biokaasukeskustelussa lähtöoletuksena. Venäjän arvaamattomuuden ja häikäilemättömyyden energiamarkkinoille tuoma epävarmuus on osaltaan avannut silmiä sille, että myös energian kohoava hinta voi kannustaa biokaasun tuotantoon ja käyttöön.

Biokaasuautoilijat ovat huomanneet tämän konkreettisesti, kun biokaasu on tankatessa muuttunut halvemmaksi kuin maakaasu, kun sen hinta on kohonnut paljon vähemmän kuin maakaasun.

Miljoonainvestointeja biokaasun tuotantoon ei kuitenkaan voi tehdä energian hetkittäisen hinnan perusteella. Pitkäjänteisiin investointeihin tarvitaan tulevaisuudenuskoa, jota luodaan kaukokatseisella politiikalla. Yksi aiemmassa keskustelussa esiin noussut ongelma on biokaasua koskevan politiikan poukkoilevuus, siiloutuneisuus ja epäjohdonmukaisuus.

Nyt energiasta on tullut sekä ilmastopoliittinen että turvallisuuspoliittinen kysymys. Tämä on hyvä lähtökohta entistä johdonmukaisemmalle ja kokonaisvaltaisemmalle politiikalle. Lisäksi tarvitaan sen tunnustamista, että tuotanto on vain toinen puoli kestävää energiataloutta. Toinen puoli koostuu energian kulutuksesta.

Ripeämpi ravi biokaasun tuotannossa ei auta, jos energian kulutus lähtee laukalle. Koko liikennejärjestelmäämme ei ole mitenkään mahdollista muuttaa biokaasulla toimivaksi, mutta biokaasun suhteellinen osuus voisi nousta paljon nykyistä suuremmaksi.

Biokaasun tarjontaa pitäisi tällöin laajentaa ja energian kokonaiskulutusta samaan aikaan vähentää.

Keinoja on monia, liikennetarpeen vähentämisestä kimppakyyteihin kannustamiseen ja suurimpien ajonopeuksien alentamiseen.

Nämä energian kulutusta suitsivat toimet kannattaa toteuttaa joka tapauksessa, vaikka biokaasu jäisi liikenteessä välivaiheen ratkaisuksi, jos sähköautot valtaavat markkinat.

Avointa ja aktiivista keskustelua biokaasusta ja sen asemasta laajemmassa energia- ja luonnonvara-, ja yhteiskuntapolitiikan kokonaisuudessa tarvitaan. Jos jokin erottaa meidät itänaapuristamme, niin se on yhteiskunnallinen kyvykkyys tietopohjaiseen, epävarmuudet tunnustavaan ja eri näkemykset huomioivaan päätöksentekoon.

Jari Lyytimäki

johtava tutkija

Suomen ympäristökeskus