Kaksi erilaista mummoa: Toinen vei oopperaan ja toinen kauppa-autolle mutta kumpikin huolehti koko sydämestään
Jostakin syystä olen viime aikoina ajatellut paljon isoäitejäni. Molemmat ovat jo kauan sitten kuolleita, mutta molemmat vaikuttavat elämääni jatkuvasti.
Maalaismummon koti Kuivannon Metsäkulmalla on ikuistettu Kyllikki Siikalan maalaukseen. Kaupunkilaismummin koti oli Helsingin Uudenmaankadulla. Kuva: Maalaus Kyllikki Siikala6.11.202319:15
Isoäitini olivat juuri sellaisia kuin isoäidit ovat. He olivat rakastavia, lämminhenkisiä, hössöttäviä ja huolehtivia.
Vaikka molemmat olivat sellaisia kuin isoäidit ovat, olivat he aivan erilaisia. Toinen oli Uudenmaankadulla asunut kaupunkilaismummi, toinen Metsäkulmalla asunut maalaismummo.
Kaupunkilaismummin kanssa käytiin joskus Euroopassa ja useammin Ekbergillä, maalaismummon kanssa käytiin joskus kauppa-autolla ja kerran sukulaisia tapaamassa Ähtärissä.
Yleensä tehtiin juuri niitä asioita mitä isoäitien kanssa kai on tarkoitus tehdä. Ihmeteltiin maailman menoa, käytiin läpi sukulaisten kuulumisia ja syötiin isoäitien laittamaa hyvää ruokaa.
Maalaismummo oli maatalon emäntä, joka fanitti Paavo Väyrystä ja kiisteli puhelimessa Harri Holkeria ihailleen siskonsa kanssa. Telkkarista katsottiin ainakin Speden spelejä – eli Peten saluunaa, joiksi maalaismummo Speden eri ohjelmia aina kutsui.
Kaupunkilaismummi oli umpikultturelli ihminen, joka vähän kuin salaa katsoi telkkarista myös urheilua ja ilmeisesti myös Kummelia. Ainakin hän kerran kehotti tytärtään eli äitiäni puristamaan perseellä normaalisti, kun tämä oli harmitellut jotakin vastoinkäymistään.
Kaupunkilaismummin kanssa käytiin myös oopperassa, teatterissa ja näyttelyissä. Viimeinen hänen kanssaan kokemani kulttuuritapahtuma oli konsertti.
Ehkä päivä oli ollut pitkä ja kiireinen, mutta ainakin nukahdin kesken konsertin. Unenpöpperöni keskeltä muistan, että tilanne nauratti lavalla ollutta Barbara Hendricksiä enemmän kuin minua etupenkissä hereille töninyttä kaupunkilaismummiani.
Mainitsinko jo, että se oli viimeinen hänen kanssaan kokemani kulttuuritapahtuma?
Maalaismummoni suvun maineikkain henkilö oli hänen sisarensa poika, menestynyt yrittäjä ja teollisuusneuvos.
Mummoni 90-vuotispäivillä siskonpoika yritti pitää puhetta tädilleen. Nimenomaan yritti, sillä siskonpoika, tuolloin 75-vuotias teollisuusneuvos, ei tahtonut saada kyyneltensä keskeltä sanaa suustaan.
Lopulta hän sai soperrettua, kuinka kiitollinen on siitä, että sai opiskeluaikanaan käydä Hilma-tädin ja tämän perheen luona kyläilemässä. Silloin kun sai köyhä opiskelijapoikakin kunnolla syödäkseen, eikä aina tarvinnut olla nälässä.
En tiedä kuinka paljon olen omaksunut isoäitieni erilaisista maailmoista. Joka tapauksessa olen joka päivä onnellinen molemmista, niin rakkaista ja niin erilaisista, mutta samalla niin samanlaisista isoäideistä ja heidän kanssaan vietetystä ajasta.
Ei varmaan tarvitse ihmetellä, miksi heitä niin usein ajattelen.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
