Liika sokeri jo ongelma Suomessa
MT:ssä oli hiljan artikkeli hallittu herkuttelu sallittu. Siinä asiantuntijana oli käytetty Dansukkerin markkinointipäällikköä Inari Kettulaa.
Kuten arvata saattaa, Kettula vähätteli lisätyn sokerin haittoja ja kannusti herkutteluun sokerilla. Ymmärrän kaupallisen yhtiön tarpeen tehdä markkinointia, mutta MT:ssä uutisen muotoon tehty juttu lähettää kovin vahvan viestin ja hämärtää sitä mikä on oikeaa tietoa ja mikä on markkinointia.
Koska sokeri aiheuttaa maanviljelijöille hirmuisen paljon harmia paino-, jaksamis-, mieliala- ja terveysongelmien takia, on tärkeää koettaa vaikuttaa.
Korruption tuloksena FDA (Federal Drug Administration, Yhdysvaltain terveyshallinto) julisti 1970-luvulla sokeriteollisuuden lobbauksen tuloksena, että lisätty valkoinen sokeri on vaaraton lisäaine.
Tämä käsitys tietysti levisi ympäri maailmaa. Tällä statuksella sitä on voinut laillisesti lisätä kaikkeen ruokaan mielin määrin.
Suomessakin lähes kaikki einekset sisältävät lisättyä sokeria. Makeita juomia, leivonnaisia ja makeisia kulutetaan lisäksi paljon.
Kaikista lähteistä yhteensä kasvaa ylisuuri kulutus. Tulokset ovat karmeita.
Sokereita myydään nyt 54 eri kauppanimellä. Suomen sokerin kulutus noin 20 teelusikkaa/nenä/pv, kun WHO:n suositus on kahdeksan.
Jopa monen asiantuntijan kritisoima lautasmallikin sisältää sokeria 10 prosenttia eli noin 18 kg vuodessa.
Tulokset näemme Suomessa esimerkiksi suurina ylipaino-, sokeritauti-, sydän- ja verisuonitauteina sekä kymmeninä muina terveysongelmina, jotka lisäävät valtavasti kansanterveyskuluja, huonontavat tuottavuutta ja jaksamista. Valitettavasti maatalousyrittäjät ovat painavimmasta päästä.
Sokeri on yleensä mukana vyyhdessä kun paino nousee, nivelet eivät kestä, suolistoon tulee tulehduksellisuutta, kilpirauhanen toimii vajaalla, on masentuneisuutta ja pitemmän päälle tulee herkemmin muistisairauksia. Sokerin syönti rappeuttaa verisuonia sekä jaksamista ja sydän- tai aivohalvauksien riskit kasvavat nopeasti.
Yhdysvalloissa lastenlääkäri Peter Lustig kampanjoi vakuuttavasti, jotta FDA saataisiin julistamaan että sokeri on suurkulutuksessa vaarallista terveydelle. Jenkit kuluttavat eri sokereita luokkaa 50 prosenttia enemmän kuin eurooppalaiset.
Suomessa järkevintä kansanterveyspolitiikkaa olisi laittaa lisätty sokeri (kaikki laadut) ja muu nopeahiilihydraattinen ruoka haittaruokalistalle, jolta perittäisiin rapakka haittavero. Jos laskua kulutukseen saataisiin vaikka 20 –30 prosenttia, talousvaikutus laskettaisiin jo miljardeissa.
Talouttakin enemmän minua säälittävät maanviljelijät, jotka joutuvat muutenkin toimimaan erittäin vaikeassa markkina- ja kannattavuustilanteessa ja ovat lisäksi keskimäärin huonon kansanterveyspolitiikan uhreina paljon painavampia ja näin sairaampia ja alakuloisempia kuin tarvitsisi olla.
Rautalampi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
