Heikki Laitinen kantaa mukanaan virsiperintöä ja veisaa mielellään vanhoja virsiä.
Virsissä soi sukupolvien kaiku
Laulun lumo
Virret soivat taas vahvemmin kuin aikoihin. Yksi selitys virsien suosiolle on se, että ikivanhat sävelet liittävät laulajan sukupolvien ketjuun. Toinen selitys on vaikkapa se, että jokainen tarvitsee asioita, joita ei pidäkään selittää ja ymmärtää.
TEKSTI: Mia Palokallio KUVAT: Kari Salonen
Laulun lumo enemmän kuin sanat ja sävel
Vanhat virret ovat saaneet viime vuosina uuden soinnin. Muun muassa Samuli Edelmann, Sakari Kukko, Jukka Perko ja Sinfonia Lahti ovat levyttäneet virsiä. Samaan virsibuumiin voi niputtaa sen, että rokkarit laulavat riparilauluja levylle. Virsistä on tehty jopa karaoke-dvd.
Menestyslevyt ovat saaneet kassakoneetkin soimaan siihen malliin, että kyynisimmät puhuvat virsillä rahastamisesta. Mutta ei virsiä myytäisi, ellei joku niissä vetoaisi.
”Uutta on se, että Suomessa kehtaa tällä hetkellä tunnustaa, että tykkää virsistä. Ja se on aika nastaa”, toteaa muusikko, professori Heikki Laitinen. ”Aikaisemmin kirkko, uskonto ja virret olivat asioita, joista sivistynyt ihminen ei voinut julkisuudessa paljon mainita, jos ei ollut kirkon palveluksessa.”
Laitinen ei usko, että on kyse valtavasta uskonnollisuuden lisääntymisestä. ”Toki voi siinä sitäkin olla, koska virsi on luterilainen hengellinen laulu.”
”Joku vapautuminen tähän liittyy ilman muuta”, Laitinen toteaa. ”Kirkkoon liittyvät pakot o poistuneet. Ennen joutui vähän pakosta veisaamaan virsiä koulussa ja joka paikassa. Nyt, kun kirkosta erotaan yhä enemmän eikä pakkoa ole enää, niin sen vastapainoksi tulee virsibuumi. Se on aika mielenkiintoista.”
”Toisin sanoen virsissä on joku olennaisempi juttu kuin se, että kuuluuko kirkkoon vai ei.”
Monelle kirkossakävijälle saattaakin toisinaan olla melkein sama mitä pappi puhuu, virret voivat puhutella sitäkin enemmän. Monilla liittyy virsiin mukavia muistoja lapsuudesta ja nuoruudesta. Esimerkiksi suvivirsi merkitsee useimmille koulun loppumista ja kesän alkamista.
Kaikkea ei tarvitse selittää ja ymmärtää
”Virsissä on omanlainen melodiikka ja sanat, joissa puhutaan uskonnollisista asioista, perimmäisistä kysymyksistä, kuolemasta ja vakavista asioista. Virren tunnistaa aika hyvin.”
”Toki sävelet ja sanat voi erottaa ja niiden merkitystä pohtia erikseen. Mutta laulun lumo, joka ei ole pelkästään virsissä, perustuu siihen, että se yhdistää kaksi ihan eri asiaa: runouden ja musiikin niin, että niistä tulee paljon enemmän kuin osiensa summa, eli laulu.”
”Siinäkin voi olla joku viehätys, että virret ovat musiikillisesti vanhoja, 1500- ja 1600-lukujen sävellyksiä, sävelmistöltään hyvin toisenlaisia kuin muu musiikki.”
”Yhdessä laulaminen on ollut voimakas tekijä aikanaan ja se on edelleen. Parhaimmillaan virsiä veisatessa koetaan yhdessä se, mitä hyvä yhteislaulu tarkoittaa: että ääni ja sanat resonoivat sekä avaruudessa että jokaisen omassa kehossa.”
Tarve laulaa yhdessä selittää osaltaan myös Kauneimmat joululaulut -tapahtumien valtavaa suosiota, ne saavat kirkot täyteen väkeä.
Kirkkojen joululaulutilaisuuksien laulut ovat hyvin lähellä virsiä. ”Laulujen joulu ei ole kaupallinen vaan kristillinen joulu. Muuten läpikaupallisen joulun rinnalla elää koko ajan tämä ihanteellinen joulu näissä lauluissa. Se kertoo paitsi laulun merkityksestä, myös siitä, että ihmiset varustautuvat niihin muutamaan päivään, jotka on pyhitetty perheelle, suvulle ja rauhalliselle mielelle.”
Sanonnan synkkyyttä ja suomalaista mielenmaisemaa
Mikä sitten ikivanhoissa virsissä puhuttelee nykypäivän ihmistä?
”Minusta tuntuu, että niissä puhuttelee juuri se vanhuus, jotkut ovat jo sanoiltaankin vanhahtavia ja tarinat vanhoja”, Laitinen arvelee. ”Vaikka kuinka olisi menevä ja tässä päivässä elävä, on ihmiselle välttämätöntä tuntea olevansa osa sukupolvien ketjua.”
”Yksi joulunkin tärkeimpiä merkityksiä on ehkä tunne siitä, että on osa vuosisataista traditiota.”
”Vanhat sanat, joita ei välttämättä edes käsitä, antavat tunteen virren iästä. Eihän kaikkea tarvitsekaan ymmärtää. Luterilainen perinne on hyvin rationaalinen ja painottaa puhetta ja sanaa, kaikki on haluttu ymmärtää ja selittää. Laulua ja virttä ei tarvitse selittää. Laulaminen ja runous vaikuttavat ihan toisella tavalla kuin järkiperäinen pohdiskelu, ne ovat välittömämpää tunnetta ja kokemusta. Ne voi ymmärtää niinkin, ettei sitä osaa sanoa sanoiksi.”
”Toisaalta, kun laulussa on sävel mukana, sanat painuvat toisella tavalla mieleen. Se herättää jokaisella omanlaisia tunteita, mielikuvia ja muistikuvia. Sellaisella salaperäisellä tavalla, jota ei pysty selittämään, miksi mä tunnen noin kun kuulen sen. Sille voi yrittää keksiä järjellisiä selityksiä, mutta yleensä ne on ihan vääriä”, Laitinen hymyilee.
”Jos halutaan olla runollisia, voidaan sanoa Elias Lönnrotin sanoin: Laulu ja soitto on ihmiselle ikäs kuin toinen, pyhempi kieli. Niillä voi tavoittaa sellaisia asioita, joita ei voi välttämättä sanoiksi sanoa.”
”On tärkeää, että jokainen antaa itselleen oikeuden kokea sellaisia asioita, joita ei tarvitse selittää. Suurimpia rajoitusten asettajia ovat ihmiset itse.”
”Nykyään kaikki pitää tehdä niin virtaviivaisesti. Virsienkin pitää olla lyhyitä ja laulaa kovalla tempolla”, Laitinen hymähtää.
”Olin mukana viikonlopussa, jossa veisattiin kokoelmaa Siionin virret. Kerrankin veisattiin yhtä menoa 26 säkeistöä, se kesti puoli tuntia. Siinä alkoi olla vähän vaikuttavuutta: unohtui se, että veisaan virttä, veisaaminen sai aikaan maagisen tunteen.”
”Varhaisimpien virsikirjojen virret olivat todella pitkiä ja jumalanpalveluksessakin saatettiin veisata virsiä, jotka kestivät puoli tuntia. Suhde aikaan oli aivan toisenlainen. Nyt alkaa kolme värssyä kerrallaan olla maksimi.”
”Kun värssyjä on 26, siinä ehditään aika monelta kannalta miettiä ihmiselämää.”
Muutenkin 26 säkeistön veisaaminen on täydellinen vastakohta kaiken selittämiselle: ”Siinä ei ole mitään järkeä.”
”Laulu ja soitto on ihmiselle ikäs kuin toinen, pyhempi kieli.” – Elias Lönnrot ”Laulu ja soitto on ihmiselle ikäs kuin toinen, pyhempi kieli.” - Elias Lönnrot
Laitinen kantaa mukanaan, opettaa ja esittää vanhaa virsiperintöä. Hän on kotoisin Ylivieskan Raudaskylästä, Suomen körttiläisimmästä kylästä.
”Opin vanhoja virsiä äidiltäni ja seuroissa alle 10-vuotiaana. Vasta aikuisena tajusin, että ne virret olivat yli 300 vuotta vanhoja. Ne olivat vuosina 1583 ja 1605 ilmestyneistä vanhoista virsikirjoista.”
”Herätysliikkeissä niitä laulettiin vanhoilla sanoilla. Minusta ne olivat tosi vaikuttavia: sekä ne sävelmät, jotka oli peräisin tuolta ajalta, mutta myös ne sanat, joita kaikkia en ymmärtänyt ollenkaan, ne ovat todella vanhahtavaa kieltä. Ne ovat sitä, mitä minä ymmärrän virsiperinnöllä: 1500- ja 1600-luvuilta peräisin olevat virret kertovat aika vanhasta suomalaisena olemisesta.”
Vanha virsiperinteen vaalija ei kavahda virsien modernisointia, päinvastoin. ”Minusta mitä moninaisemmin virsiä esitetään sitä parempi. Itse tykkään laulaa vanhaan tyyliin ja koittaa miettiä, miten on laulettu 1700-luvulla, kun ei ollut vielä urkuja kirkoissa. Mutta olen tosi iloinen, että on sellaisia jazz-saksofonisteja, jotka soittavat niistä aivan omanlaisia versioita ilman sanoja, ja kaikkea muuta mahdollista.”
Laitinen on tutkinut jonkin verran vanhan virsikirjan merkitystä Aleksis Kiven tuotannossa. ”Se on ollut todella merkittävä. Joku totesi, että juuri vanhojen virsien maailmakuva ja runous ovat vaikuttaneet suomalaisten mielenmaisemaan enemmän kuin ikinä pystyisi kuvittelemaan. Sieltä on jäänyt aika paljon sellaista, mikä suomalainen ymmärtää olevansa. Ehkä vähän sellaista sanonnan synkkyyttä.”
”Kirjallisuuden tutkimuksessa ei pitkään tajuttu miten tärkeä kirja virsikirja on ollut aikoinaan. Vasta nyt on huomattu, että virsikirjat ovat olleet Suomen historian tärkeimpiä runokirjoja. Samoja virsiä on veisannut kaikki luokat, niin herrat kuin rahvas. Virrenveisuu on laulunlaji, joka on kattanut koko yhteiskunnan.”
Laulun lumo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
