Mistä löytyisi maatalouden kadonnut miljardi?
Niin tuottojen kasvattaminen kuin kustannusten karsiminen edellyttää viljelijöiden yhteistoimintaa.
Ruuan tuottaminen aiheuttaa Luken mukaan Suomessa miljardin euron tappion viljelijöille. Kuva: Sanne Katainen, Carolina Husu, kuvankäsittely: Aatu JaakkolaLuonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan Suomen maatalous tuottaa tänä vuonna miljardin euron verran tappiota. Laskelmassa oletetaan, että viljelijä saa palkkaa työstään ja korkoa sijoittamalleen pääomalle. Jos työt tekee ilmaiseksi ja navetan rakentaa huvin vuoksi, jää viivan alle vajaat 600 miljoonaa euroa niin sanottua yrittäjätuloa.
MTK:n uusi puheenjohtaja Tero Hemmilä on puhunut miljardin euron palauttamisesta yrittäjätuloon. Lisämiljardilla maatalous pääsisi nipin napin omilleen. Kadehtimisen aihetta tuloissa ei silloinkaan olisi. Mistä tuo kadotettu miljardi voisi sitten löytyä? Luken mukaan maatalouden tulot ovat 6,5 miljardin luokkaa. Reilu miljardi kasvinviljelystä, kaksi miljardia kotieläimistä ja miljardi puutarhoista ja kasvihuoneista. Tuet ovat vajaat kaksi miljardia.
Suurin liikkuva erä on viljan hinta.
Kokonaisuuden tasolla suurin liikkuva erä on viljan hinta. Maailmanmarkkinoiden hintapiikit, kuten viimeksi vuonna 2022, ovat tuoneet maatalouden tuloslaskelmaan kertaluontoisesti satoja miljoonia. Hintapiikeissä on myös omat ongelmansa. Tärkeämpää olisi saada kasvinviljelytuottoihin pysyvämpää nousua. Järjestäytymistä ja jalostusarvoa kasvattamalla se on mahdollista. Kuten maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola muistutti, pelkkä viljan välitys ei muuta markkinaa. Tuottajaorganisaatioiden pitäisi kyetä myös ohjaamaan tuotantoa.
Maidon ja lihan hintavaihtelut ovat Suomen markkinoilla tunnetusti hitaita. Vähittäiskaupan vaikutus tuottajahintoihin on suurin nimenomaan näissä tuotteissa. Tyhjät jauhelihahyllyt kertovat, että markkina ei toimi. Jopa S-ryhmästä myönnetään, että kaikki ei mennyt putkeen. Jos kotimaista hintatasoa yritetään pitää selvästi eurooppalaista alempana, on selvää, että tavara loppuu kesken. Puutarhataloudessa tuottajaorganisaatiot ovat vahvoja, mikä näkyy myös myyntituottojen tasaisena kasvuna.
Vaikka ruokakauppa on Suomessa huippukannattavaa, ei kauppojen katteessa ole miljardia ylimääräistä. Se on suuruusluokaltaan sama summa, joka kaupoille jää 15 miljardin euron ruuan myynnistä viivan alle. Välissä on vielä huonosti kannattava elintarviketeollisuus. Kaupan merkkien suitsiminen tasapainottaa markkinaa ja lisää kuluttajien valinnanmahdollisuuksia. Se ei kuitenkaan automaattisesti käännä elintarvikeketjun rahavirtoja tuottajan suuntaan.
Maataloustuet ovat samalla tasolla kuin vuosikymmen sitten. Siinä ne todennäköisesti pysyvät myös tulevina vuosina. Maatalouden kustannukset taas ovat kahdeksan miljardin luokkaa. Siinä on pari miljardia nousua kymmenen vuoden takaiseen. On selvää, että suurin potentiaali yrittäjätulon kasvattamiseen löytyy kustannuspuolelta, viljelijöiden yhteistoiminnasta.
Kaikki viljelijät eivät ole yrittäjätulotalkoissa samalla viivalla. Osa tekee tulosta näissäkin oloissa. Toisille edes miljardi lisää ei riittäisi kääntämään taloutta plussalle. Miljardi on realistinen tavoite. Työkalutkin ovat melkein olemassa. Toteutus vain uupuu, ja vähän kiirekin on.
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat









