Muutin nimeäni – reaktiot yllättivät
Nimi onkin yllättävän iso osa ihmisen identiteettiä, toteaa Veera Rinne kolumnissaan. ”Vaikka se on ’vain nimi’, se on sellainen osa sinua, joka kulkee joka päivä mukana ja määrittelee sinua jollain lailla.”
Lukija lähetti Veeralle onnittelukortin toimitukseen. Kuva: Mia Palokallio21.6.202519:30
Eräs lukija oli bongannut viime lehdessä vaihtuneen sukunimeni, ja lähestynyt toimitusta postikortilla, jossa oli onnittelut tapahtuneen johdosta. Sen lisäksi kortissa oli toive, että joskus kertoisin tästä Rinteestä.
Ensinnäkin, kiitos! Kiitos onnitteluista ja siitä liikutuksen tunteesta, että lukijani ovat ottaneet minut tällaisella tavalla omakseen. Kyselyitä aiheesta on tullut muutakin kautta.
Joskus olin hyvin avoin yksityiselämästäni. Sitten suljin sen lähes täysin, koska oman elämänsä jakamisessa tulee aina vetäneeksi mukaan myös muita ihmisiä, ja halusin kunnioittaa läheisteni yksityisyyttä.
”Oot sie Rinteen Veera?”
Viime aikoina olen ajatellut, että ketään tuskin enää kiinnostaakaan.
Nyt kuitenkin kerron siitä Rinteestä. Istuin viime kesänä itsekseni Kolin huipulla, ja huomasin sivusilmällä, että joku mies tuijotti minua vähän kauempaa.
Yritin katsoa sinnikkäästi järvelle välttääkseni keskustelun tuntemattoman ihmisen kanssa. Mies tuli kuitenkin selkäni taakse.
”Oot sie Rinteen Veera?” hän kysyi.
Hän oli vanha koulukaverini Simpeleeltä. ”Oon”, sanoin. ”Tai en.” Siinä hetkessä tajusin, että kyllähän olen, vaikka viralliseksi nimekseni onkin jäänyt roikkumaan jokin muu.
Rinne olen siis minä. Se olin minä ennen kuin minusta tuli vaimo ja äiti, ja ennen kuin minusta tuli toisen kerran vaimo ja ex-vaimo.
Se oli se tyttö, joka nosti lankapuhelimen luurin, ja sanoi ”Rinteellä Veera puhelimessa”. Se oli se tyttö, joka lähti Simpeleeltä suureen maailmaan ja muuttui joksikin muuksi.
Kolin jälkeen Rinteen Veera nosteli päätään koko talven ja halusi tulla esiin, mutta Ahlgrénin Veera järkeili, ettei ole mitään mieltä vaihtaa taas nimeä, kun sitten pitää uusia passi ja ajokortti, vaihtaa sähköpostiosoite ja postilaatikon nimikyltti.
”Nimi onkin yllättävän iso osa ihmisen identiteettiä. Huomaan, että nyt kun ympyrä on sulkeutunut, jotain on tullut valmiiksi.”
Ja mitä kaikkikin nyt ajattelee sitten. Ei nimi miestä pahenna, eikä naistakaan. Ei, vaikka se pitäisi aina tavata ihmisille kirjain kirjaimelta, ja muistuttaa, että e:n päällä on vinoviiva, ylämäkeen.
Sitten Ahlgrénin Veera meni eräänä iltana suihkuun, ja päätti siellä, että Rinteen Veera saa tulla esiin. Se on muuten sata euroa ja viisi minuuttia, niin väestörekisteri tuntee sinut taas tyttönimelläsi.
Nimi onkin yllättävän iso osa ihmisen identiteettiä. Huomaan, että nyt kun ympyrä on sulkeutunut, jotain on tullut valmiiksi. Jotain on vapautunut, jokin vanha on palannut ja jotain uutta on alkanut.
Rinne tulee minulta sekä puhuttuna että kirjoitettuna luontevasti, niin kuin se olisi aina ollut. Nimenmuutoksen jälkeen vastasin ystävilleni monta päivää puhelimeen ”Rinteellä Veera puhelimessa”, koska se tuntui niin hyvältä.
Ymmärrän niitä, jotka vaihtavat sukunimensä, etunimensä ja tarvittaessa pronomininsakin, jos jokin niistä ei tunnu omalta.
Vaikka se on ”vain nimi”, se on sellainen osa sinua, joka kulkee joka päivä mukana ja määrittelee sinua jollain lailla. Jos nimi tuntuu paidalta, joka kiristää ja kinnaa, niin se kannattaa vaihtaa sellaiseen, joka on sopiva.
Minä uskoisin kulkevani tässä tutussa puserossa loppuun saakka. Tässä on paljon kasvunvaraa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
