Halpaa vai reilua?

Kolumni

KIRSTI MANNINEN

Eilen syötiin taas koko heimon voimin mainiota lihamureketta. Puolitoistakiloisesta mötikästä ei jäänyt murustakaan yli.

Esikoistytär oli hakenut jauhelihan suoraan monninkyläläiseltä lihatilalta ja tehnyt vielä höysteeksi mainiota kermakastiketta. Se maistui nuorimmallekin tyttärelle, joka on kasvissyöjä.

Niin kuin aina meidän pitkän pöydän ääressä, keskustelu lainehti sinne ja tänne ja sivusi myös tämän syksyn ruokakohuja. Oli kyse sitten halpuutuksesta tai salavideoista, lihattomasta lokakuusta tai muista muodikkaista kampanjoista, niiden perimmäisenä tarkoituksena tuntuu aina olevan suomalaisten viljelijäperheiden kyykyttäminen ja kotimaisen elintarviketuotannon alasajo.

Huomaa selvästi, että yhä useampi nuori ja keski-ikäinenkin suomalainen on täysin vieraantunut niistä olosuhteista, joissa kotimaista ruokaa tuotetaan. Miten muuten on selitettävissä, että samat ihmiset, jotka valittavat ruuan hinnasta, vaativat kovaan ääneen maatalouden tukien lakkauttamista ikäänkuin näillä asioilla ei olisi mitään tekemistä keskenään.

Mudassa piehtaroineet siat, sadekesän laitumien kuraiset veräjänedustat, lietelannan haju tai maantietä pitkin ajava traktori tai puimuri ovat näille ihmisille jatkuvan kauhistelun ja päivittelyn, usein ärtymyksenkin aihe. Susien suojelu on heidän mielestään tärkeämpää kuin karjankasvattajien huoli raadelluista eläimistään.

Erityisen vastenmielistä on minusta se tekopyhyys, jolla esimerkiksi salavideointia puolustellaan. Jos kuvaajat todella olisivat huolissaan eläinten hyvinvoinnista, epäkohdista kerrottaisiin heti.

Nyt videoiden avulla pyöritetään sopivasti joulukinkkusesongin alla näyttävää mediasirkusta, jonka tarkoituksena on edistää näiden järjestöjen omia päämääriä. Esimerkiksi Oikeutta eläimille ja Animalia ovat ilmoittaneet tavoitteekseen hyötyeläintuotannon lopettamisen Suomessa.

Minusta jokainen saa syödä mitä haluaa. Monet vegaanit ovat kuitenkin tehneet ruokavaliostaan uskonnon ja ryhtyneet sen varjolla pyhään sotaan vääräuskoisia vastaan.

Toinen ruokaan liittyvä hurskastelun muoto on omien valintojen ekologisuuden korostaminen. Minä syön mielelläni lähi- ja luomuelintarvikkeita, koska ne ovat yleensä tuoreempia ja laadukkaampia kuin pitkien kuljetusmatkojen takaa tuodut elintarvikkeet, joita on jouduttu käsittelemään säilyvyyden parantamiseksi.

Tuntuu kuitenkin hullulta, että joku kauhistelee lehmänmaidon hiilijalanjälkeä mutta korvaa sen esimerkiksi muodikkaalla kookosmaidolla, jonka tuottamiseen, kuljetuksiin ja varastointiin on taatusti kulunut moninverroin enemmän energiaa.

MTT:n tutkimuksessakin todettiin jo vuonna 2010, ettei kasvissyönti pelasta maailmaa. Vaikka koko kansa muuttuisi fennovegaaneiksi eli söisi vain kotimaisia kasvistuotteita, suomalaisten kasvihuonepäästöt vähenisivät vain kahdeksan prosenttia.

Monilla näitä ruokasotia käyvillä on kaapissaan reilun kaupan kaakaota ja maljakossaan reilun kaupan ruusuja. Minusta olisi tärkeää kohdella reilusti myös kotimaisia viljelijöitä ja karjatilallisia.