Kuonantörmän riihipetäjä

Istun vanhan jyhkeän riihipetäjän juurella, kilpikaarnainen tyvirunko antaa tukevan selkänojan, tässä mieli rauhoittuu. Syksyinen lämmin tuuli puhaltelee pudotellen kullankeltaisia neulasia hiekkaiseen maahan.

Tarkkaan ottaen puita on kaksi samoilla juurilla, mutta aina on puhuttu riihipetäjästä. Petäjä on nähnyt monenlaisia tapahtumia pitkän taipaleensa varrella, ja kaikki Kuonanjärven myrskyt se on kestänyt. Puun lähellä on ollut riihi, siitä petäjä on saanut nimensä. Riihessä oli ennen säilytetty vainajia, petäjä on nähnyt monen poisnukkuneen lähdön viimeiselle matkalle.

Puun ikää ei ole tutkittu, mutta luultavasti se on todistanut suuret nälkävuodet 1860-luvulla sekä Kuonanjärven kuivatuksen vuosina1881–1886. Kuonantörmällä riihipetäjän lähistöllä oli ennen kolme taloa samassa pihapiirissä, Jussinpuoli, Ransula ja Sakula. Sata vuotta sitten Ransulan talo siirrettiin Kuonanjärven pohjoispäähän, samalla kestikievaritoiminta siirtyi talon mukana uuteen paikkaan.

Matkalaiset lakkasivat kulkemasta petäjän läheistä tietä, lienee sekin ollut outoa puulle.

Vuonna 1917 alkoi tapahtua isoja asioita riihipetäjän lähistöllä. Silloin saapuivat Iisalmi-Ylivieska-radan mittamiehet maisemiin, ratalinja sivuutti puun 15 metrin etäisyydeltä. Silloin Hullu-Jussi kauhoi Kuonankankaasta satoja tuhansia kuutioita hiekkaa. Maisema muuttui tyystin 1925, höyryveturien savu alkoi leijua petäjän oksistossa. Muutamia vuosia myöhemmin kuului pajavasaran pauke petäjän juurelta, kun Takalon Aarne (Raappana) ja isäni kiipeilyleikkiensä lomassa moksivat ratanauloja petäjän tyveen.

Sota-aika toi radalle miehistö- ja sotamateriaalikuljetuksia, jotka puu näki aitiopaikalta. Talvisodan jälkeen tuli uutta elämää Kuonantörmälle. Karjalaisten siirtopoikien leiri perustettiin syksyllä 1940, heidän majoittuminen tapahtui Sakulaan. Leiri oli tarkoitettu 60 pojalle, jotka olivat iältään 15-18 -vuotiaita. Poikien talvinen hiihtolatu metsätyömaalle kulki riihipetäjän vierestä, joten nämäkin pojat tulivat tutuiksi petäjälle. Leiri loppui syksyllä 1941 ja pojat siirtyivät Karjalaan.

Sota jatkui ja vankeja saatiin, niinpä myöhäissyksyllä 1943 Jussinpuolen taloon perustettiin neuvostoliittolaisten sotavankien leiri, leirillä oli keskimäärin 60 vankia. Vankileirin toiminta päättyi keväällä 1944, ainoastaan ukrainalainen Pavel jäi meidän taloon kesäksi töihin. Vapaa-aikana hänenkin askeleensa johtivat useasti petäjän juurelle, istuessa ajatukset lienevät siirtyneet kauas kotiseudulle, läheisten luokse Ukrainaan. Syksyn tullen hän lähti kyynelsilmin kohti Oulua, vankien pääleirille. Vankileirin toiminnan aikana petäjä sai kuulla paljon venäjänkielistä puhetta. Samoin puu sai nähdä vankien kehnon vaatetuksen, kun he lähtivät talviselle halonhakkuutyömaalle.

Kuonanjärvi alkoi lainehtimaan taasen 1960-luvun loppupuolella, pitkän tauon jälkeen petäjä kuuli jälleen kotijärvensä aaltojen liplatuksen. Samalla Töröperäntie siirtyi kulkemaan uudesta paikasta, myös hiekkaa ajettiin jälleen puun ympäristöstä. Vähitellen höyryveturit jäivät pois käytöstä ja dieselit tulivat tilalle, myös taajamajunat syrjäyttivät lättähatut.

Puu näki myös surullisen ylikäytäväonnettomuuden maaliskuussa 1995. Kahden nuoren elämät päättyivät onnettomuuden seurauksena. Puu menetti kaksi hyvää ystävää, jotka usein leikkivät ja retkeilivät puun juurella. Riihipetäjä on sitten ollut nuorten perheen voimapuu, jonka juurella on käyty hakemassa voimia jaksamiseen.

Riihipetäjä on nähnyt ympäristön rajut muutokset, ylväästi aikaa uhmaten se seisoo yhä pystyssä tuoden mieleen monenlaisia muistoja menneiltä ajoilta.