Yhdeksän heinän yö
Kolumni
Kristiina hurmerinta
Olimme kokoontuneet kuvitteellisten serkusten juhannusjuhlaan. Vuosien aikaina ystävyys oli muotoillut seurueemme sille tasolle, että olimme päättäneet perustaa uusiosuvun. Sellaisen, josta kaikki ovat aina haaveilleet. Tyyliin jokaiselle jotain. Vähän vanhoja, muutama hupsu, joitain keski-ikäisiä, rypäs iättömiä, jotka ajelehtivat erilaisten ikävuosien välillä mielialojensa mukaan.
Kristiina Hurme-
rinta on konneveteläinen teatterintekijä
än saapui viisi yli puolen yön. Kesäpäivän seisauksen aurinko jäi hänen taakseen. Mustarastaan hento huilu kuului etäämpää. Hänen valkoinen pellavapukunsa oli täydellinen juhla-asu.
”Tervetuloa Vanja-eno”, taputtivat vieraat käsiään. Totta. Serkkumme kalakukkojen kaupungista näytti juuri siltä, kuin olisi astunut puutarhaan suoraan Tsehovin näytelmästä.
”Tuliaiseksi tuo valitsemasi tarina ja siihen sopiva ruokalaji”, oli lukenut kutsukortissa. Puutarhan valohämyssä istui Yön kuningatar tiarassaan, muutama intendentti ja pari kissaksi pukeutunutta daamia guccit ja pradat sylissään. Vieraiden tuomat ruokalajit kiikutettiin keittiöön odottamaan entréetansa.
Yli yön kestävät de luxe -nyyttärit voisivat alkaa. Jokaiselle vuoden lyhyimmän yön tunnille olisi oma tarinansa ja ruokansa. Retorisia kykyjä pursuava seurue takaisi sen, ettei yö jäisi hiljaiseksi.
”Aistin paahtoleivän tuoksahduksen”, makusteli Yön kuningatar juomansa aromeja. ”Rakastan kuivaa shampanjaa, siinä ei ole turhia kaloreita”, huokasi ikuisesti dietoiva kissa-serkkumme.
Emäntä oli kattanut ruokapöydän puutarhaan kukkivien sireenien suojaan. ”Tässä on yön näyttämö”, hän julisti ja nosti shampanjapullot pöytään.
”Ooh, Veuve Clicquot, keltaista leskeä. Yö alkaa totisesti tyylillä!” ihasteltiin. ” Vain shampanjaa voi nainen juoda rumentumatta”, siteerasi emäntä Madame de Pompadouria. Emännän puku oli tismalleen samaa keltaista kuin kuohujuoman etiketti.
Isäntä asetteli laakeat shampanjamaljat pyramidin muotoon pöydälle ja alkoi kaataa iloista juomaa ylimpänä olevaan. Shampanja virtasi rinnanmuotoisista laseista laseihin. Tarinan mukaan kuppikoko oli lainaa itseltään Marie Antoinettelta.
Seuraavien tuntien aikana nautiskeltiin yrttien ja taikojen kera korvasienisalaattia ja tulista kananpoikaa. Intendentti tarjoili trumpettisoololla vahvistettuja kullankeltaisiksi paistettuja pässinkiveksiä.
”Mutta, odotamme tarinaa”, huomautti emeritus.
”Siunatut kuplat kertovat sen. Kuunnelkaa!” kuiskasi emäntä.
Yön hiljaisuudessa kuuntelimme kiehtovan tarinan shampanjamaailman keltaisesta leskestä.
Yön jokainen tunti kutkutteli makuhermoja ja hiveli korvaa tarinoilla, jotka maustoivat parfymoitua yötä. Juuri kun aurinko nousi saariston takaa, latasivat Länsirannikon serkut pöytään kaikkien aikojen kalapotpurrin. Oli laitettu silakkaa silleen ja siikaa tälleen.
”Muista maltti, sillä oikeaan aamuun on vielä aikaa”, kuiskasin emeritukselle, jonka silmät pistivät jokaisen kalavadin kohdalla polkkaa.
Yön edetessä itikat hätistivät meidät sisälle. Isäntä viritti hellaan tulen. Minä tarjosin tarinanani lasin voikukkaviiniä, jossa kukka kuiskii: ”Juo minut! Juovu minusta!”
Äkkiä oli oikea aamu. Jossain kukkui ensimmäinen käki. Yhdeksän kertaa.
Joimme Mittumaarin taikaa poimulehtien kastemaljoista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
