Kaivoshuuman arkea
Yhteisöveroa piti tulla 5,1 miljoonaa, ei ole tullut euroakaan.Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimuksen mukaan Kevitsan kaivoksen piti poikia vuoteen 2017 mennessä 4 273 uutta työpaikkaa, joista Sodankylään 2 991. Lapin Liiton työpaikkatilaston mukaan Sodankylän työpaikkaluku vuonna 2012 oli 3 628, vuonna 2015 enää 3 478, ja suunta on alaspäin.
Ryminällä aloittava kaivos ei rekrytoi väkeä kortistosta, vaan työelämästä. Se on tehotappaja muille työpaikoille.
Lisätyöpaikkojen piti poikia kunnallisveroon 8,5 miljoonan lisä vuoteen 2012 verrattuna. Kunnallisveroa vuonna 2012 tuli 23,4 miljoonaa, vuodelle 2017 vero.fi näyttää 26,2 miljoonaa.
Noususta veroprosentin nosto tuo 0,7 miljoonaa euroa. Palkkojen nousun osaksi jää 2,1 miljoonaa (1,5 % /v), joka vastaa yleistä palkkakehitystä.
Positiivista kuitenkin, että työpaikkojen vähenemisen on korvannut paremmin palkatun kaivosväen tulo veronmaksajiksi. Toimitusjohtaja yksin maksoi parinkymmenen taviksen verot silloin, kun oli kirjoilla Sodankylässä. Nyt ei enää ole, ei edes Suomessa.
Se viestii ikävää todellisuutta suurin verotulohaavein kaivoskunniksi pyrkiville. Samoin kaivosten 4 x 12 tunnin työpäivät, ja sitten 6 vapaata, jotka laajentavat työssäkäynnin jopa yli valtiorajojen.
Lisäksi automatisointi jatkossa yhä vähentää työpaikkoja, joista syntyy ainut kaivostulo meille kuntalaisille. Menoina tukiaiset ja luontovauriot pysyvät ja kasvavat.
Kiinteistöveroa kaivokselta Ruralia-instituutin tutkimus lupasi 3,2 miljoonaa, tuli 0,6 miljoonaa. Yhteisöveroa piti tulla 5,1 miljoonaa, ei ole tullut euroakaan.
Herää kysymys: oliko Kevitsa-tutkimuksessa kyseessäkin tutkimus-nimikkeellä tehostettu valeuutisointi – rämäkkä mainostyö ulkomaisten kaivosyhtiöiden yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden/bisneksen edistämiseksi?
Entä kaivoslakimme, jota ministerinä myöstäröinyt Mauri Pekkarinen perusteli: tutkimuksen mukaan 80 prosenttia kaivosten liikevaihdosta jää meille.
Sellaista tutkimusta ei löydy – ei edes Ruralia-instituutilta.
Veikko Vuontisjärvi
tietokirjailija
Sodankylä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

