Yliö: Investointien hyöty riippuu tulevaisuuden visiosta – se Suomelta puuttuu

Tunnissa Helsingistä Turkuun? Vai jotain muuta? Investointien merkitys riippuu siitä, millaisella tulevaisuuden visiolla niitä perustellaan, kirjoittaja toteaa. Kuvassa Salon rautatieasema, jonka kautta Turun rata kulkee. Kuva: Sanne Katainen

Suomi on suuri maa, jossa liikenneinvestoinneilla on poikkeuksellinen merkitys eri alueille. Ongelma on se, että liikenneinvestointeja ei voi perustella yksiselitteisesti. Perustelut nojaavat tulevaisuuden visioon, joka voi toteutua tai olla toteutumatta.

Siksi koko maan kattava pitkän tähtäimen talous- ja yhteiskuntapoliittinen ohjelma on ratkaiseva. Juuri se puuttuu.

Kun jälleenrakentamisen ja kylmän sodan tarinat loppuivat, politiikassa korostuivat kulutusyhteiskunnan lyhytnäköiset ilot sekä yltiöpäinen individualismi, joka romuttaa yhteiset suunnitelmat.

Historia ei anna paljon tukea Turun ja Helsingin väliselle kalliille ratayhteydelle. Näiden talousalueiden keskinäiset yhteydet ovat olleet vähäisiä. Vuosisatoja teollisuuden kuljetusten pääsuunnat ja satamat ovat olleet erottavasti joko länsi- tai etelärannikolla.

Suomen ensimmäinen nopea pendolino-rata rakennettiin Helsingistä Turkuun mutta kaiketi vain siksi, että huonossa kunnossa ollut länsirannikon rata oli joka tapauksessa uusittava pikimmiten. Niin tavara- kuin matkustajaliikennettä radalla on ollut suhteellisen vähän.

Väyläviraston tilastoista selviää, että rautateiden henkilöliikenteessä Helsingin ja Turun väliä kuljetaan yhtä paljon kuin Seinäjoen ja Oulun väliä. Tavaraliikenteessä Helsingin ja Turun välin osuus on vielä pienempi.

Historian sattumuksia on, että ensimmäinen rautatie rakennettiin Helsingistä Hämeenlinnaan (1862). Joidenkin mielestä kanavien rakentaminen olisi riittänyt ja jotkut suostuivat ajattelemaan rataa vain Turun ja Pietarin välille.

Pääosa kansasta ei tiennyt, mikä on juna. Juhani Ahon romaani ”Rautatie” (1884) kuvaa sitä, minkälaiseen tietoon näissä asioissa voitiin nojata.

Johan V. Snellman kuului Hämeenlinnan radan kannattajiin. Hänen ajatuksensa oli se, että yhteys sisämaahan oli paras tapa kehittää ja yhtenäistää maata. Se osoittautui kaukonäköiseksi ajatukseksi.

Snellmanilla ei kuitenkaan ollut päätösvaltaa. Hän oli vielä tuolloin vain intellektuelli. Suomalainen poliittinen johto vastusti hanketta. Asian ratkaisi Venäjän tsaari Aleksanteri II, joka päätti Hämeenlinnan puolesta.

Tärkein alueellisen painopisteen muutos on 1800-luvulla alkanut Turun ja Viipurin Suomen muuttuminen Helsingin ja Tampereen Suomeksi. Pääkaupunkiseutu ja Tampereen talousalue ovat kasvaneet yhtenäiseksi ja vahvaksi talousalueeksi.

Historiantutkijan on vaikea olla näkemättä, että pääradan suunta Helsingistä Tampereen kautta Ouluun on edelleen maan kehityksen kannalta ratkaiseva.

Selvää silti on, että Länsirata voi merkittävästi tukea uuden vaurauden luomista ja maan modernisointia. Helsingin ja Turun välinen alue on jäänyt kuin elinkeinopolitiikan puistoalueeksi.

Kuitenkin alueellisen kehityksen pahin mutta vähiten pohdittu ongelma on Kaakkois- ja Itä-Suomen tilanne. Venäjän hyökkäys Ukrainaan heikensi alueen jo entisestään mollivoittoisia näkymiä.

Miten Itä-Suomi tullaan liittämään vahvimpien talousalueiden kehitykseen, on yksi vaikeimmista kysymyksistä nykypäivän Suomessa.

Suomen yhteiskunnan pysähtyneisyyttä on monen vaikea hahmottaa. Kysymys ei ole vain siitä, että bruttokansantuote ja työn tuottavuus ovat olleet likimain ennallaan yli puolitoista vuosikymmentä.

Vaikutuksiltaan epäselvää sote-uudistusta lukuun ottamatta suuret tulevaisuuden uudistukset puuttuvat.

Koronapandemia ja sota Ukrainassa pahensivat tilannetta, mutta hanskat lyötiin tiskiin jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Alkuun poliittinen johto ei edes ajatellut finanssikriisin iskevän Suomeen. Silti kävi niin, että kriisi paljasti yhteiskuntapolitiikan haaksirikon.

Kun nyt suunnitellaan tulevaisuutta, ensisijainen tehtävä on luoda yhteinen ja yhtenäinen visio. Siihen pitää tärkeimpien voimien sitoutua, ja se voi olla vain kompromissi kunkin omilla mausteilla.

Keskeistä tässä uudistumisessa eivät ole voimanmittelöt työmarkkinapolitiikassa vaan paljon suuremmat visiot.

Marko Nenonen

filosofian tohtori, dosentti

Tampere