Satovahinkovakuutusten kehittäminen haastavaa

Suomalainen satovahinkojärjestelmä on kokenut perustavanlaatuisen muutoksen 2010-luvulla. Uudistukset ovat vahvasti kytköksissä EU-tason linjauksiin ja laajempaan maatalouspoliittiseen keskusteluun maatalouden riskienhallinnasta.

Uudistusten juuret ulottuvat Yhdysvaltoihin, jossa riskienhallinta on yksi keskeisimmistä maatalouspolitiikan työkaluista. Keskustelu on läikkynyt myös Eurooppaan, jossa maatalouspolitiikkaan on otettu riskienhallintaan liittyviä elementtejä.

Yhdysvalloissa yhteiskunnan rooli toteutetaan vakuutusmaksutuen kautta. Keskeisin keskustelunaihe siellä on vakuutusmaksutuen taso.

Yhdysvalloissa käydyn keskustelun sivuvaikutukset ulottuvat myös suomalaiseen satovahinkovakuuttamiseen. Euroopassa imitoitiin Yhdysvaltain systeemiä ja asetettiin riskienhallintavälineisiin liittyvälle vakuutusmaksutuelle katto, joka on keikkunut 65–70 prosentin korkeudella.

Suomeen ulottunut sivuvirta oli se, että valtion ylläpitämästä satovahinkojärjestelmästä oli luovuttava. EU tulkitsi, että valtion ylläpitämässä järjestelmässä yhteiskunnan vakuutusmaksutuki oli 100 prosenttia ja järjestelmä oli siksi EU-sääntöjen vastainen. Satovahinkojärjestelmään liittynyt tuki nollattiin järjestelmän lakkauttamisen myötä.

Suomen kansallisesta verolainsäädännöstä johtuen satovahinkovakuutusten valtiontuki heilahtikin kertaheitolla negatiiviseksi ja se on nyt meillä -24 prosenttia, sillä satovahinkovakuutuksiin liittyy vakuutusmaksuvero samaan tapaan kuin muihinkin vakuutuksiin. EU-maiden vertailussa noin iso negatiivinen valtiontuki satovahinkovakuutuksille on poikkeuksellinen.

Tukitason lisäksi toinen keskeinen kysymys on, kuka on oikeutettu vakuutuskorvauksiin ja millä perusteella. Perinteisesti vahinkoja on arvioitu tilakohtaisesti, mutta tällöin ei saada selville niitä perimmäisiä syitä, jotka johtivat satovahingon syntymiseen.

Lukuisissa tutkimuksissa ja käytännön havainnoissa on huomattu, että sääilmiöillä voi olla hyvin erilainen vaikutus vierekkäisiin tiloihin. Toiselle sattuu satovahinko ja toiselle ei. Taustalla on laaja joukko viljelyosaamista ja työtä, kuten perusparannuksista ja maan kasvukunnosta huolehtimista, kasvilajien ja -lajikkeiden valintaa, lannoitus- ja kasvinsuojelupäätöksiä sekä työn organisointia.

Satovahinkojen tarkastajilla ei ole mitään tietoa näistä taustatekijöistä, eikä pelkkä satovahingon tarkastelu siis tuo esiin niitä todellisia syitä satovahingon takana.

Asian ratkaisemiseksi satovahinkovakuutuksiin tarvitaan yksiselitteisiä ja vakuutuksesta riippumattoman kolmannen osapuolen kehittämiä mittareita. Kansainvälisessä keskustelussa näitä kutsutaan indekseiksi.

Sekä tutkimuksessa että markkinoilla on kiinnitetty huomiota siihen, että edelleen suurin osa riskienhallintakeskustelusta, tuesta ja päätöksistä tehdään vasta sitten, kun riski on jo realisoitunut. Tämä on riskienhallinnan ja vakuutusmarkkinoiden kannalta erittäin haastava toimintaympäristö, sillä viljelijöillä on vahvoja odotuksia siitä, että yhteiskunta kyllä tulee apuun hädän hetkellä.

Satovahinkovakuutusten kehityksessä ollaan täällä pohjolassa juuri saman haasteen edessä. Satovahinkovakuutusten pelikenttää ei siis ole piirretty, ja tilanteen mukaan rajoja ja maalin paikkaa voidaan muuttaa.

Suomessa satovahinkovakuutusten kehitystyössä otettiin vahvasti mallia Keski-Euroopasta ja Ruotsista. Vakuutusyhtiöt lähtivät liikkeelle toisistaan poikkeavilla tuotteilla, joten viljelijöille muodostui aito valinnanvapaus.

Keski-Euroopasta omaksuttiin raekuurovakuutus, jolle siellä on yli satavuotiset perinteet samaan tapaan kuin meillä palovakuutusyhdistyksillä. Raekuurovakuutuksen suorana sukulaisena satovahinkovakuutuksiin kehitettiin meillä myös turvaa äkillisiä kasvuston tuhoavia sadekuuroja vastaan.

Ruotsista omaksuttiin turva uusintakylvön varalle. Viime kesän kokemukset kuitenkin osoittavat, ettei muualla käytössä olevia vakuutuksia voida sellaisenaan siirtää maamme olosuhteisiin, vaan omat olosuhteet tunteva kehitystyö on edelleen tarpeellista.

Näiden kokemusten pohjalta myös LähiTapiolassa päivitimme satovahinkovakuutustamme alkavalle viljelykaudelle.

Satovahinkovakuutusten kehittäminen on pitkä ja pomppuinen tie, jota kuljettaessa on kuunneltava viljelijöiden tarpeita. Vakuutusyhtiöt eivät voi kuitenkaan ottaa kannettavakseen kaikkia satoriskejä, koska tämä johtaisi asiakkaille kohtuuttoman hintaisiin vakuutuksiin.