Puolustusministeri elää Nato-unelmaansa
Puolustusministeri Jussi Niinistö katsoi aiheekseen letkauttaa MT:n haastattelussa allekirjoittaneesta, liittyen kansainväliseen sotaharjoitustoimintaan, että sitä ei paheksu kukaan, ”paitsi vasemmiston Markus Mustajärvi, joka näkee mörön kaikessa, jossa Yhdysvallat on mukana” (MT 14.11.).
Puolustusministeri Niinistö on ilmeisesti unohtanut, että Yhdysvaltain kansalliskaarti kutsui itse itsensä Rissalan ilmasotaharjoitukseen. Tämän tosiasian tunnusti ulkoministeri Timo Soini vasta viimeisen pakon edessä. Hankoniemen maihinnousuharjoituksessa Yhdysvaltalainen upseeri kertoi muitta mutkitta, että ”olemme täällä näyttämässä voimaa”.
Vastikään järjestettiin suurin kylmän sodan jälkeinen sotaharjoitus, jossa Suomi muiden mukana harjoitteli Naton 5. artiklan mukaista operaatiota. Ensi vuonna järjestetään Bold Quest -harjoitus Suomessa, mutta sitä johtaa Yhdysvallat, ei Suomi Suomen maaperällä.
Rissalan harjoituksen nostattaman kohun seurauksena Tasavallan presidentti Niinistö laaditutti erityisen arviointikriteeristön, joka ohjeistaa, kuinka kansainväliset sotaharjoitukset esitellään hänelle sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle silloin, kun harjoituksessa on jotain uutta tai ulkopoliittisesti erityisen painavaa.
Ohjeistus onkin tarpeen, jotta puolustusministeri Niinistön Nato-hurma ja intomielinen sapelin kalistelu edes hetkeksi laantuisi. Jos asevarustelun kiihdyttäminen luo turvaa, niin silloin meidän kaikkien pitäisi toivottaa kylmä sota tervetulleeksi.
Mitä viranomaisten näyttävään Airisto-operaatioon tulee, niin ei liene sattuma, että isku ajoitettiin seuraavalle päivälle, kun perustuslakivaliokunta oli tuonut julki kantansa tiedustelulakien kiireellisyyteen ja juuri ennen eduskunnan täysistuntokäsittelyä. Airiston iskun kohteena olleita yrityksiä oli seurattu vuosikausia ja operaatiota valmisteltu kuukausia. Ajoitus oli tarkkaan harkittu.
Puolustusministeri Niinistö, naivismi ei ole aate!
Markus Mustajärvi
kansanedustaja (vas.)
reservin upseeri
itsenäisen Suomen joukoissa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
