Hallituksen rakennepolitiikka ei toimi

Hallitus julkaisi suunnitelman kestävyysvajeen pienentämiseksi sekä talouden kasvuedellytysten vahvistamiseksi. Suunnitelmasta käy ilmi, että on tehty taas kerran päätöksiä siitä, että päätöksiä pitäisi tehdä.

Ongelma tulee vastaan siinä, että hallituksen epämääräiset kaavailut ovat korjaamassa kysynnän puutetta vähentämällä ostovoimaa leikkauksilla, palkkamaltilla ja jättämällä julkisen sektorin virkoja täyttämättä.

Toisin sanoen hallitus yrittää korjata ostovoiman vähenemisestä johtuvaa kysynnän puutetta lisäämällä tarjontaa ja vähentämällä ostovoimaa.

Osittain ostovoiman heikkeneminen johtuu eri maiden palkkamalttilinjauksista - palkkavetoisuus puuttuu – mutta euroalueella se johtuu myös euron keinotekoisesta ”valuuttakurssista”, joka euroalueen talouksien erilaisesta luonteesta johtuen aiheuttaa euroalueella sisäistä epätasapainoa.

Euro on myös ulkomaanvaluutta sitä käyttäville maille: yksikään valtio ei laske sitä liikkeelle, vaan se ”ostetaan markkinoilta”. Raha on eri hintaista eri euromaille.

Palkkamaltti toki hidastaa työttömyyden ja sitä kautta vajeen kasvua, mutta ei se mitään pitkällä juoksulla ratkaise: yritykset eivät voi työllistää ilman ostovoimaisia asiakkaita, eikä yrittäminen kannata.

Hallitus haluaa myös pidentää työuria (eläkeiän nosto), vaikka tällä hetkellä näyttää vankasti siltä, että automatisaation ja työpaikkojen siirtyminen ”kilpailukykyisiin” halpapalkkamaihin tulee lisäämään työttömyyttä.

Hallitus kaavailee korjaavansa valtion velkaantumista myös pistämällä kunnat maksamaan. Valtion kunnilta keräämää rahaa, jota sanotaan kuntien valtionosuudeksi, aiotaan leikata yhden miljardin edestä. Kuntien tehtäviä vähennetään, virkoja ei täytetä ja toimintaa ”tehostetaan”, todennäköisesti yksityistämisillä ja ulkoistamisilla.

Valtion yrityksiä epäilemättä laitetaan myyntiin vaikka esimerkiksi Maailmanpankki on myöntänyt, että valtionyritykset eivät mainittavasti rasita valtion taloutta.

Kestävyysvaje, jota sixpack-hallituksemme yrittää korjata, johtuu paljolti ns. Kreikan tukiaisista (ja Portugalin, Espanjan, Irlannin, Kyproksen...), joilla pelastettiin Saksan, Ranskan ja Ison-Britannian pankkeja. Mitäpä siitä, että Lissabonin sopimus kieltää tukipaketit ja jäsenmaiden keskinäisen vastuun toistensa veloista. Kerrankos sitä nyt sopimuksia rikotaan, näin vastuunkantajien kesken.

Kestävyysvajeen, siis tukipakettien, rahan lainailun ja veroparatiisien sietämisen seuraukset ovat alkaneet jo realisoitua elvytysvaran puutteena. Suomella ei ole varaa elvyttää kotimaassa, koska pankeilta lainatulla lainarahalla on pelastettu euroalueen yksityisomisteisia pankkeja.

Tosiasiassa melkein kaikki raha- ja talouspoliittiset linjaukset, mitkä Suomen hallitukselta ovat (muka) lähtöisin, voidaan jäljittää alkulähteilleen eli erilaisiin lamasyklisyyttä ruokkiviin EU-sopimuksiin kuten EuroPlus, SixPack, kasvu- ja vakaussopimus... tai sitten IMF:n ja Maailmanpankin lamasyklisyyttä ruokkiviin lainaehtoihin sekä niin sanotun Washingtonin konsensuksen lamasyklisyyttä ruokkiviin peruspilareihin: Vakauta, yksityistä, vapauta (sääntelystä ja säätelystä).

Edelleen toimitaan näin, vaikka Kaakkois-Aasian kriisin, Argentiinan kriisin, Venäjän ruplan kriisin, vuoden 2008 kriisin sekä IMF:n rakennesopeutusohjelmien kynsiin joutuneiden kehittyvien ja kehitysmaiden kokemusten jälkeen on ollut jo ainakin 20 vuotta tiedossa, että toimenpiteet, joihin hallitus on nyt turvautumassa, johtavat taloutta alaspäin vievään kierteeseen.

Ainakin hallituksen ulkopuolella se on ollut tiedossa. Puuttuisitte, hallitus, mieluummin veroparatiiseihin: Siihen, kuinka rahoitusmarkkinaomaisuus ja sillä keinottelu kasvaa reaalitalouden kustannuksella. Vai onko ajatuksena muuttaa suomalaisille niin vastenmielinen liittovaltio välttämättömyydeksi talouskriisiä syventämällä?