Yhteiskunta kehittyy koko ajan

Niko Järvi esitti huolensa vähenevästä lukemisesta ja ihmisten vieraantumisesta perinteisestä elämäntavasta (MT 15.11.). Mitä hän mahtaa tarkoittaa vieraantumisella? Itse näen asian niin, että maailma ja elämäntavat sen mukana muuttuvat (tai toisinpäin) – enkä niin, että tapahtuu jokin yhteiskunnan eksyminen jostain sen ulkopuolelle karkaavasta ihannetilasta.

Miksi juuri jonkin tietyn aikakauden elämäntavan kuvaelma olisi sellainen, josta ei saisi ”vieraantua” vaikkapa elinkeinorakenteen muut­tuessa? Usein tätä vieraantumista on tavattu kutsua myös kehitykseksi. Harva meistä esimerkiksi kaivannee takaisin aikaan, jolloin ruuantuotanto vaati 80 prosenttia työvoimasta, avioero oli mahdottomuus ja jokainen naarmu kädessä saattoi tietää tuskallista kuolemaa.

Suomen hyvinvointi rakennetaan joka päivä uudelleen. Jos työnteko lakkaisi nyt, ei perityllä infrastruktuurilla olisi muutaman kuukauden kuluttua suurtakaan arvoa. Ehkä arvokkain perintömme on yhteiskuntamme sosiaalinen rakenne, joka sekin elää ja uusiutuu joka päivä, ei vain kuvitelluissa muistoissa tai kiviseinissä. Senkin voi kyllä menettää, varsinkin jollei sen erityistä arvoa osaa tiedostaa.

Tässä kohtaa alan jakamaan Järven kanssa huolen lukemisen vähenemisestä, yleisellä tasolla. Iloitsenkin siitä, että meillä on Järven kaltaisia lukevia nuoria – oli lukemisto sitten Päätaloa tai jotain muuta. Järven kirjoitus joka tapauksessa kannustaa itseäni tarttumaan edes johonkin mittavan Iijoki-sarjan osaan, kiitos siitä.