Tarkoitushakuista vai pelkkä ajatusvirhe?
MT takasivulla oli juttu (MT 10.2.) koskien ympäristökuormitusta ja tässä kohtaa vertailukohdaksi oli otettu ulkomainen soija ja kotimainen lähiruoka.
On totta että laivalastillinen soijaa tulee Suomen satamaan ja kilollisesti näin voisikin olla jos kuluttaja hakisi sen soijan siitä laivalta suoraan kauppakärryynsä.
Mutta kukaan meistä ei tiedä millaisen matkan se on kulkenut lähtömaassaan ja lisäksi sillä soijapavulla on myös täällä Suomessa matka vasta alussa. Niin kuin me Varsinais-Suomen asukkaat tiedämme, Uuteenkaupunkiin on valmistumassa iso soijatehdas.
Tähän tehtaaseen pavut ajetaan rekoilla ja jos oikein ymmärsin niin vielä Porista asti ja valmistuotteet taas lähtee eteenpäin tietysti rekalla. Ympäristövaikutus on laskettava siis koko ketjun ajatuksella! Vai elämmekö eri maapallolla kuin soijantuottaja?
Sen sijaan lähiruokaa, jota on jo pitkään yritetty rakentaa laadukkaasti ilman massatuotantoa on tällaistenkin arvostelijoitten takia kärsinyt monta takaiskua.
Itse asiassa lähiruoka ei tarvitsisi montakaan kilometriä kuljetustarvetta, mikäli Suomessa saisi lainsäädännöllisesti tehdä jalostusta vaikka syntysijallaan.
Mutta miksiköhän Suomeen ei ole syntynyt montakaan lähiteurastamoa ja siihen perään lihajalostusta?
Kun tämä lähiruoka taas ajetaan isojen kauppojen hyllyille menettää se sen merkityksen.
Koska vieressä voi olla kilpailijoita joita kauppa mainostaa vaikka paikallisena lähiruokana tai ympäristöystävällisenä valintana ja kyseinen tuote voi hyvin olla vaikka Brasiliasta.
Itse olen yrittänyt tuoda omaa näkemystä esille yli kymmenen vuotta ja siinä ajatus on panostaa suomalaiseen laatuun, mutta turhaan?
Ja tämänkin syyn takia en voi hyväksyä että ulkolaista soijaa rinnastetaan suomalaiseen lähiruokaan ja vielä väärin perustein! Toki työtä on paljon edessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
