Lapsuudessani Kismet-patukan pakkaus koristi pitkään jääkaapin ovea − se muokkasi nykyisiä ruokailutottumuksiani
Lapsuuteni epäsäännölliset ruokailutottumukseni ovat vaikuttaneet nykyisiin ruokailutottumuksiini ja maailmankatsomukseeni, Aapo Nieminen kirjoittaa.
Jotakuinkin tältä osa patukoista näytti lapsuuteni hiihtoretkillä. Kuva: Marita WaenerbergLapsuuteni muistoihin liittyy vahvasti perheen kanssa tehdyt retket metsään ja myös välillä luonnonhelmassa syöminen.
Usein reissussa oli mukana Lämmin kuppi -tyyppinen valmiskeitto, joka sekoitettiin kuumaan veteen. Muistan äitini kerran pakanneen yön yli reissulle mukaan vain keiton maustamiseen tarkoitetun sekoituksen, mutta kerma, perunat ja proteiinin lähde olivat jääneet kotiin. Tästäkin reissusta selvittiin, vaikka ilmassa olikin pientä närkästyneisyyttä maustelientä hörppiessä.
Lapsuuteni hiihtoreissuillakaan ei ollut prameita tarjoiluita mukaan pakattuina. Usein autolle selvittiin takaisin suklaapatukan voimin. Eräällä hiihtoretkellä olimme siskoni kanssa erityisen uupuneita, mutta jakamamme Kismet -patukka piristi sen verran, että jaksoimme rehkiä kotiin asti.
Kyseisen Kismet -suklaapatukan pakkausmuovi koristi jääkaappiamme vielä pitkään reissun jälkeen. Omalla humoristisella tavallaan se muistutti meitä siitä, kuinka ”vaikeuksistakin” selvitään ja tällöinkin ruoka voidaan jakaa. ”Muistakaa Kismet” isäni tapaa välillä edelleen muistuttaa.
”Samalla ajattelen, että epäsäännöllisyys oli arkipäivää myös esivanhemmillemme, varsinkin metsästäjä-keräilijä-kulttuureissa ja siten lähellä ihmisen luontaista rytmiä.”
Ilman pientä kärsimyksen tunnetta ei näistä reissuista olisi jäänyt ehkä muistijälkiäkään. Eväitä onkin varmasti joskus ollut mukana, mutta nämä reissut eivät ole jääneet samalla tavalla mieleen.
Tahatonta tai ei, ilmentävät lapsuuteni epäsäännölliset ruokailutottumukset pitkälti nykyistäkin filosofiaani. Syön milloin sattuu ja enemmän silloin, kun ruokaa on saatavilla.
Samalla ajattelen, että epäsäännöllisyys oli arkipäivää myös esivanhemmillemme, varsinkin metsästäjä-keräilijä-kulttuureissa ja siten lähellä ihmisen luontaista rytmiä.
Ylipäätään ruoka maistuu aina paremmalta, kun on ponnistellut (edes näennäisesti) sen saamiseksi. Töiden tekeminen ruuan hankkimisen eteen lieneekin jollain tavalla elämisen ytimessä. Toisaalta ennen ruuan kanssa ei eletty yltäkylläisyydessä, pelkkä selviäminen riitti.
Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat
