Arvoherkkuja

Taas se alkaa, jokaisen pienen kotiviherpeukalon säästämisen ja itse tekemisen pyhään viittaan verhottu sekä ajan että hyödykkeiden ylikuluttaminen, eli taimien esikasvatus. Kasvimaaharrastus kuulostaa ihanan idylliseltä. Aika lailla juuri siltä, että sitä vain heittää muutaman siemenen multaan ja hupsista, sato syntyy kuin huomaamatta.

Todellisuus on jotain muuta. Ensin keväällä me kasvimaaharrastajat kannamme multapusseja kotiin. Teemme kaikenlaisia herätesiemenostoksia, ostamme istutuslapioita, merkkaustikkuja, maatuvia ruukkuja ja sitten taas ei maatuvia.

Seuraavaksi ikkunalaudalla kurkkivista taimista paitsi iloitaan, niitä kastellaan, suihkutetaan, peitetään kelmuilla. Homma toimii, aurinko paistaa, kasvimaasuunnitelmat kukoistavat. Paras hetki tehdä vielä lisää herätesiemenostoksia.

Taimet pitää koulia. Saavatko ne nyt riittävästi valoa? Entäs lannoitus? Miksi naapurin Kipan taimet näyttävät aina vahvemmilta kuin minun?

Tieto lisää tuskaa. Lajikkeita on enemmän kuin ikinä ehtisi kasvattaa. Jos tätä lukiessasi haluaisit laittaa purjonsiemenet itämään, se alkaa olla jo pikkuisen myöhäistä.

Sitten kun olen kevään ajan näpertänyt erilaisten taimi-istutusten kanssa, voin todeta että ne taimet, mitkä ovat kissojen, lasten liiallisen kastelun, kuivuuden, liika tai liian vähän lannoittamisen jälkeen selvinneet, eivät kuitenkaan riitä, vaan marssin kuluttamaan taas muutamia kymmeniä euroja taimikauppaan.

Kaupassa masennun, koska huomaan jälleen, että paitsi naapurin Kipa, myös alan ammattilainen kasvattaa parempia taimia kuin minä. Ostan muutaman paremman näköisen taimen korvaamaan omia hentoja hujoppejani. Ihan, että varmasti onnistuu.

Tällaisen kotikasvattajan taimikasvatuksen peruspilareita tuntuu olevan, että etenkin vaikka tomaatintaimien kohdalla määrä korvaa laadun. Ei ne minun hujoppini kummoisia ole, mutta kyllä niistä vaaleanvihreän tomaattimetsän saisi aikaiseksi.

Ei mitään järkeä. En uskalla laskea, mitä pahimmillaan ne muutamat, pääosin vihreäksi jäävät tomaatit ovat tulleet minulle maksamaan. Taimien hintojen päälle kun laskisi vielä tuntipalkkaa omalle kitkemiselle, kastelulle ja muulle tonkimiselle, niin kyllä Iitin auringon alla kasvatettu puoliksi vihreä tomaatti alkaisi olla kovemman luokan gourmettia, ihan vaan noin niin kuin hinnan perusteella.

Ihan loputtomiin en minäkään päätäni seinään hakkaa. Kymmenen vuotta maalaistalossa on takonut pienen siivun järkeä tähän hommaan. Tänäkin keväänä teen zen-harjoituksia kaupassa siemenvalikoimien kohdalla. Vaikka porkkanansiemen-

pussi näyttää niin houkuttelevalta, kävelen ohi. Vuodet nokkostenjuurien kanssa taistellessa ovat takoneet päähäni sen tosiasian, että jonkun muun kasvattama porkkana voi maistua ihan yhtä hyvältä kuin itse kasvatettu. Niinpä minä kasvatan itse kasvimaalla ja kasvihuoneessani enää niitä lajikkeita, jotka ovat helppotöisiä ja satoisia edes sen verran, että homma käy järkeen.

Ja suostun esikasvattamaan näin keväällä ainoastaan sellaisia lajikkeita, mitä taimikaupoista harvemmin saa: juuriselleri, purjo, jotkut erikoisemmat mausteet.

Kaikkea kun ei kannata kasvattaa itse. Taimikaupassa käyn sen kerran tai kaksi, ostan kesäkukkia ja muutamia taimia.

Olga Temonen

Olga perheineen asuu maatilalla Iitissä.