Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Maaseutumatkailun uusi edistäjä?

    Tulisiko poliisin puhalluttaa sähköpotkulautailijoita?

    Pari vuotta sitten hämmästelin bussin ikkunasta merkillisiä kapistuksia, jotka olivat ilmestyneet katukuvaan. Ne olivat turkoosin värisiä ja niissä oli kaksi pyörää. Niitä lojui keskellä katua, puiden varjossa ja liikennemerkkien vieressä.

    Taisin jopa hölmönä googlettaa, mitä pyöriä Helsingin keskustaan on ilmestynyt.

    Sähkökäyttöiset potkulaudat olivat valloittaneet Helsingin keskustan. Idea Suomeen saapui Ruotsista.

    Nykyisin sähköpotkulautoja löytyy Helsingin lisäksi ainakin Tampereelta, Jyväskylästä ja Turusta. Niillä saa ajaa eli "skuuttailla" pyöräväylillä.

    Olen kerran kokeillut ajaa sähköpotkulaudalla, mutta se päättyi lyhyeen. Pelko esti jatkamasta matkaa. Tasapainon pitäminen laudan päällä oli vaikeaa ja menopeli tuntui itselleni hiukan liian hallitsemattomalta.

    Vaikka sähköpotkulaudat mahdollistavat nopean ja hauskan matkanteon, ne päätyvät uutisiin myös surullisessa jälkimainingissaan. Sähköpotkulaudat ovat olleet joidenkin nuorten huvia, jota kokeillaan päihtyneenä – ja joskus päädytään sairaalan päivystykseen.

    Alkukesästä Meilahden yhteispäivystyksessä HUSissa hoidettiin 1.5.–21.6.2021 välisenä aikana 143 sähköpotkulautaonnettomuudessa loukkaantunutta. Vastaavalla ajanjaksolla hoidettiin 72 pyöräilyonnettomuudessa loukkaantunutta henkilöä. Noin viidessä prosentissa onnettomuuksissa sähköpotkulautailija on törmännyt toiseen henkilöön (STT 23.6.2021).

    Erityisen järkyttävää olisi, jos sähköpotkulautailija törmäisi pieneen lapseen. Ellei sellaista ole jo sattunut.

    Päihtyneenä ajamisessa ei tule vaarantaneeksi pelkästään omaa turvallisuutta vaan myös muiden liikenteessä olevien turvallisuuden. Pyörä ei saa olla lelu vaan vakavasti otettava kulkuväline.

    Korona-aikana kotimaan matkailu on nostanut suosiotaan ja ihmiset ovat tutustuneet historiallisiin ja suloisiin kesäkaupunkeihin. Niitä on ollut mukava ottaa haltuun myös pyörällä.

    Voisivatko sähköpotkulaudat toimia maaseudun kylissä ja pitäjissä? Niillä voisi kätevästi tutustua paikallisiin matkailukohteisiin ja liikkua paikasta paikkaan.

    Uskon, että sähköpotkulaudat olisivat paljon turvallisempia pienissä kylissä, joissa liikennettä on vähemmän kuin isojen kaupunkien liikennehälinässä.

    Voisin kuvitella itse ainakin ajelevani sähköpotkulaudalla Alahärmän Powerparkista katsomaan kylän harmaakivikirkkoa, kotiseutumuseota ja sitten koukata historialliselle Knuuttilanraitille.

    Parhaimmillaan sähköpotkulaudat voisivat vähentää myös kylän mopojengien kruisailua bensantuoksuisilla menopeleillään ja saada heidät käyttämään ilmastoystävällisempää kulkuneuvoa.

    Sähköpotkulautojen liikenneturvallisuudesta tulisi saada kuitenkin lisää tutkimusta.

    Kuinka iso riski sähköpotkulauta on liikenneturvallisuudelle? Tulisiko sähköpotkulautailuun olla oma ajokortti? Pitäisikö sähköpotkulaudoille olla alueelliset ajonopeudet ja omat nopeusrajoitusmerkit? Tulisiko poliisin puhalluttaa sähköpotkulautailijoita?

    Näitä kysymyksiä olisi hyvä miettiä ennen kun sähköpotkulautailun trendi mahdollisesti yleistyy maassamme.