Alaston pelastusoperaatio pimeässä - Elonkerjuu-kitaristin värikäs yhteentörmäys lepakon kanssa
”Minulla ei ollut rihmankiertämää päällä, kun yritin ainoalla vaatteellani, kylpytakilla hätistää yövierasta kohti sepposen selälleen avaamaani ikkunaa”, Simo Ralli kertoo. Voit myös kuunnella kolumnin Simo Rallin kertomana.
Yöllinen vieras säikytti Simo Rallin ja tämän kumppanin perinpohjaisesti. Kuva: Miro Palokallio12.6.202420:45
Se oli viime kesä, kun heräsin repivään kiljuntaan makuuhuoneessani. Minä säpsähdin ja pelästyin kovasti korvia viiltävää meteliä. Mieli oli sekaisin unesta, huudosta ja pelosta.
Näenkö unta vai onko huoneessa todella joku? Mielitiettyni ravisti minua hereille. Avasin silmäni, oli pimeää. Sytytin lukuvalon päälle ja silloin lehahti tuo karvainen nahkasiipi aivan nenäni edestä kohti seinää ja tarrasi tapettiin kiinni. Se oli ensimmäinen yöni lepakon seurassa.
Tuo siipijalkainen oli vikkelä eläin. Se sujahti seinästä seinään millisekunneissa, huilasi hetkisen ja ryntäsi taas lentoon. Alkoi varsinainen tanssinäytös.
Minulla ei ollut rihmankiertämää päällä, kun yritin ainoalla vaatteellani, kylpytakilla hätistää yövierasta kohti sepposen selälleen avaamaani ikkunaa. Kopistelin samalla kovaäänisesti jalkojani ja pyörin vinhasti kuin pyykki pesukoneessa jahdatessani siivekästä hiirtä.
Lepakko väisti minua, kylpytakkia ja seiniä ja viuhui vaakalentoa ympäri sänkyämme. Vielä äsken kiljunut nainen nauroi kippurassa peiton alla tuota hullunkurista, alastonta lepakkotanssia ja välillä kikatus muuttui kiljunnaksi kun makuuhuoneemme batman lehahti läheltä, viistäen peittoa.
Sydän pamppasi meillä molemmilla, pyydetyllä ja pyytäjällä. Me molemmat pelkäsimme toisiamme. Kumpikaan ei halunnut toiselleen pahaa, mutta tilanne oli niin sanotusti eskaloitunut ja makuuhuoneessamme oli tilaa vain yhdelle ”elukalle”, eli minulle.
Lepakko väsyi ja etsi piilopaikkaa huoneen nurkasta. Heitin kylpytakkini huilaajan päälle ja hain nahkahanskat alakerrasta.
Otin varovasti väsyneen metsästäjän käsiini ja saatoin vieraan portaille. Nahkahiiri ei painanut mitään, mutta tunsin silti sydämen jyskeen sormieni alla.
Katsoimme toisiamme viimeisen kerran silmiin. Lepakko oli pelokas mutta uhmakas ja näytti varmuudeksi kulmahampaitaan. Avasin kouran ja luontokappale kirmasi kohti pimeää yötä.
Aamulla toinen vieraamme, isoveljeni oli hiljaa. Kysyin, että kuuluiko yläkerrasta meteliä? Ei kuulemma mitään, oli nukkunut kuin tukki.
Kun kerroin episodista, veljeni myönsi, ettei ollut nukkunut silmäystäkään. Oli tuumannut, että nyt on pikkuveljellä ja morsiamella sellaiset bakkanaalit meneillään, ettei tästä sovi tietää mitään.
Painilta kuulostanut mekastus kiljunnan ja kikatuksen kera oli saanut mielikuvituksen liikkeelle eikä väliintulokaan ollut kaukana.
Täällä maalla on luonto tosiaankin lähellä. Välillä se tuppaa tupaan asti. Viimeksi eilen, kun pelastimme kaverin kanssa räkättirastaan pentua trampoliinista, sain huolestuneiden vanhempien ”rypälepommit” niskaani.
Keväisin vasikan kokoiset kurjet kiljuvat ikkunan alla, mutta ne eivät onneksi tryykää makuuhuoneeseen.
Kyyhkyt kurluttavat aamuyöstä, naakat raakkuvat. Kettu vilistää pentuineen pelolla ja sinisuohaukka tekee valvontalentojaan.
Töyhtöhyypät ja kuovit pitävät lähipeltojen äänimaisemaa yllä. Peurat syövät oraita. Ötökät ja nilviäiset pyörivät jaloissa.
Sitä ei edes huomaa kuinka syvällä luonnossa me maaseudulla asumme. Koittakaapa laskea, montako kohtaamista tulee päivittäin? Se yllättävän paljon. Minä ainakin näen enemmän luontoa kuin ihmisiä.
Nautitaan siis kesästä, elukoista ja rakkaasta elon ympäristöstämme!
Kirjoittaja on teuvalainen maanviljelijä ja Elonkerjuu-yhtyeen kitaristi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
