Terveessä yhteiskunnassa ei ole rosvoparoneita
Uuden kirjansa juuri esitellyt Björn Wahlroos sai runsaasti huomiota näkemyksilleen. Wahlroos loi suuromaisuutensa pohjan myymällä pankkiiriliike Mandatumin yli kaksinkertaiseen markkina-arvoon Sampo-Leonialle. Noin 400 miljoonaa markkaa ylihintaisen ostopäätöksen teki Lipposen johtama hallitus.
Wahlroos siis loi omaisuutensa kansallisomaisuuden laillistetulla ryöstöllä.
Nyt keinottelutaloudessa menestynyt Wahlroos irvailee julkisen terveydenhoidon surkeutta. Onhan sen tila surkea, kun parikymmentä vuotta on harjoitettu politiikkaa, jota Wahlroos ja kumppanit ovat halunneet.
On vapautettu pääomien siirtely, siirretty tuotanto halpamaihin, alennettu suurituloisimpien verotusta ja kurjistettu peruspalveluja.
Suorastaan irvokas on Wahlroosin toteamus, että ”emme enää elä samanlaisessa lintukodossa kuin aikaisemmin”.
Wahlroos on itse rahoittanut ja neuvonut lintukodon tuhoamisen toteuttaneita vallassa olleita ja olevia puolueita. Wahlroos ei näe hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta. Ei sillä olekaan tulevaisuutta nykyisen politiikan vallitessa. Siksi niin monet suomalaiset haluavat muuttaa politiikan suuntaa.
Joihinkin Wahlroosin näkemyksiin voi yhtyä. Wahlroos haluaa vallan hajauttamista. Se on oikea vaatimus. Raha on myös valtaa. Vallan hajauttaminen merkitsee siis myös pääomien hajauttamista ja niiden keskittämisen torjumista. Tätä Wahlroos tuskin kuitenkaan tarkoitti.
Enemmän tarvitaan keskustelua tulevaisuudesta ja siitä, millaista yhteiskuntaa halutaan rakentaa. Keskustelun puutteeseen Wahlroos tuo myönteistä säpinää. Hän osoittaa, että muutosta tarvitaan. Tosin monelta osin toiseen suuntaan kuin Wahlroos tahtoo.
Tasapainoinen yhteiskunta pyrkii vähentämään yhteiskunnallisia jännitteitä ja rakenteellista väkivaltaa. Terveessä yhteiskunnassa on tilaa kaikille, mutta siinä ei ole rosvoparoneita. Terveessä yhteiskunnassa on kaikkien pärjääminen asetettu harvoja hyödyttävän kilpailun edelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
