Apteekkien palvelupisteitä kyläkauppoihin
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo totesi haastattelussa, että ”Itsehoitolääkkeitä voisi vapauttaa apteekkisääntelystä niin, että maaseudulla esimerkiksi kyläkaupoille syntyisi mahdollisuus tarjota itsehoitolääkkeitä lääketurvallisuudesta huolehtien.” (MT 20.3.)
Itsehoitolääkkeiden jakelun laajentamista on selvitetty moneen kertaan.
Selkein malli laajentamiseen olisi apteekkien palvelupisteiden määrän lisääminen. Suomessa toimii tällä hetkellä vähän yli sata apteekin palvelupistettä, joista suurin osa juuri kyläkaupoissa. Määrä voisi olla paljon nykyistä suurempi.
Palvelupisteverkoston laajentumisen esteeksi on käytännössä muodostunut 1 250 euron lupamaksu, sillä palvelupisteen myynti on usein niin vähäistä, ettei siitä saatava kate aina edes kata lupamaksua.
Apteekkariliitto onkin ehdottanut lupamaksun poistamista Uusi apteekki -ohjelmassaan.
Palvelupistemallissa toteutuu myös lääke- ja lääkitysturvallisuudesta huolehtiminen, sillä apteekki vastaa toiminnasta ja asiakas saa lääkeneuvontaa palvelupisteessä olevan puhelimen välityksellä apteekista.
Erkki Kostiainen
viestintäjohtaja
Suomen Apteekkariliitto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

