Lukijalta: Eläminen velattomaksi ja korkeakoulutus maksulliseksi
Opiskelu on pohjimmiltaan oma valinta ja omista valinnoista maksaminen ei ole kohtuutonta, kirjoittaa Arvi Tolvanen.Suomalainen korkeakoulutus on maksutonta ja yhteiskunta kustantaa opinnot. Nykyisellä maksuttomuudelle on kuitenkin kallis hinta, opiskelijat joutuvat velkaantumaan saadakseen ruuan lautasella ja katon pään päälle. Asetelma on hyvin nurinkurinen.
Paljon perustellumpaa olisi, että nykyistä opintorahaa korotettaisiin vähintään kolme kertaa suuremmaksi ja opintalaina otettaisiin pois. Näin opiskelija saisi perustarpeensa tyydytetyksi ilman velkaantumista, aivan kuten muutkin sosiaaliturvaa saavat ryhmät, kuten työttömät.
Maksullisuus toisi korkeakoulutuksen todelliset kustannukset näkyvämmiksi.
Opiskelu on pohjimmiltaan oma valinta ja omista valinnoista maksaminen ei ole kohtuutonta. Tämän takia korkeakoulutuksesta tulisi tehdä maksullista ja siihen tarjota opintolainan kaltaista maksujärjestelyä, jota voisi käyttää ainoastaan lukukausimaksuihin.
Tämä lopettaisi opiskelijoiden velkaantumisen elinkustannuksien kattamiseksi ja toisi korkeakoulutuksen todelliset kustannukset näkyvämmiksi. Tästä on hyvä lähteä kehittämään.
Arvi Tolvanen
Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









