Saksa on liian suuri Euroopalle

Euroopan mahtimaan vallanvaihto poikkeuksellisen pitkän johtajuuden jälkeen tapahtuu aikana, jolloin Brexit on muuttanut voimasuhteita Euroopassa, Yhdysvallat on päässyt taas yllättämään ja Saksan sisällä odottaa aikapommi, jättiläismäinen remontti. Heti perään tulevat vielä ensi kevään presidentinvaalit Ranskassa. Pitäkääpä ovenpielistä kiinni!

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger kiteytti osuvasti Saksan vaikutusvallan dilemman: "Liian pieni maailmalle, liian suuri Euroopalle". Siksi etenkin Saksan vaaleja jännitetään kaikkialla Euroopassa melkein yhtä paljon kuin kyseessä olisivat omat vaalit. Kuka Saksaa hallitsee ja miten, sillä on merkitystä kaikille.

Varsinkin, kun takana on niin poikkeuksellisen pitkä kuin Angela Merkelin 16 vuoden rupeama, tuntuu muutos hypyltä tuntemattomaan, ei vain Saksassa, vaan koko Euroopassa.

Saksalaisille itselleen ”das Mädchen”, tyttö, muuttui ”Muttiksi”, kansakunnan äidiksi, mutta vähän samaa on tunnettu muuallakin Euroopassa – paitsi Kreikassa.

Vaikka Merkel ei ole koskaan ollut mikään eurooppalainen johtaja – hänen linjansahan on ollut puhtaasti ”Germany first!” – edusti hän silti kaikessa varovaisuudessaan ja jahkailussaankin muulle Euroopalle vakaata jatkuvuutta.

Mutta nyt Merkelin jättämä maan jälkeenjääneisyys merkitsee kallista jättiremonttia: Kuntoonpanoa huutavat maan nettiverkosto, jopa puutteellinen kännyinfra, valtion rautatiet, moottoritiet ja energiantuotanto, josta puolet toimii yhä hiilellä. Naton raportit paljastivat, että armeijan hävittäjäkoneet ovat siinä kunnossa, että Suomikin saa niitä nousemaan enemmän ilmaan.

Merkelin seuraajalle jää myös kinkkinen tilanne Yhdysvaltain kanssa. Presidentti Joe Bidenhan viis veisasi Euroopasta lähtiessään Afganistanista neuvottelematta eurooppalaisten liittolaistensa kanssa ja sitten liittoutuessaan yllättäen puolustus- ja turvallisuusasioissa paitsi Australian myös EU:sta eronneen Britannian kanssa – unohtaen taas ilmoittaa siitä muille eurooppalaisille ja puhaltaen Ranskalta tämän Australian kanssa sopimat suuret sukellusvenekaupat.

Saksan vaalimat transatlantiset suhteet ovat enää muisto vain.

Suomi saa jännittää, jääkö se sivuraiteelle vaatimuksissaan palata koronakriisiä ja sen seurauksena laadittua elpymispakettia edeltäneisiin budjettisääntöihin.

Britannia on nyt pois pelistä ja riskinä on, että jos ja kun Saksa ja Ranska lataavat teesinsä pöytään, lehahtaa valtionvarainministeri Annikka Saarikon viiteryhmäkseen ottama ”kurikahdeksikko” hajalleen kuin varpusparvi.

Brexitin jälkeisessä EU:ssa Saksa–Ranska-akseli vahvistuu pakostakin. Sen osoitti jo näiden kahden maan yhteisen ehdotuksen pohjalta laadittu EU:n elpymispaketti, jota Britannian jarrutuksessa ei olisi koskaan syntynyt.

Käytännössä elpymispakettiehdotuksen neuvottelivat keskenään Ranskan ja Saksan valtionvarainministerit Bruno Lemaire ja Olaf Scholz. Pohjoisen poika Scholz on siis jo ajanut itsensä hyvin sisään ranskalaisten kanssa toimimiseen.

Keskiviikon MTV:n uutisissa Scholz vakuutti, ettei yhteislainan takaisinmaksu vuoteen 2058 mennessä ole ongelma ja väläytti myös EU:n yhteisiä haittaveroja lainojen lyhentämiseen. Katolinen Armin Laschet puolestaan lienee pitkälti samoilla linjoilla. Mutta hyvin paljon riippuu tietysti tulevasta hallituskoalitiosta.

Mieleen pulpahtaa pääministeri Paavo Lipposen lausahdus: "Sitä on varottava, ettei lakaise itseään nurkkaan, sillä lopussa Saksa ja Ranska aina löytävät toisensa."

Kirjoittaja on toimittaja, tietokirjailija

helena.petaisto@outlook.com

Suomi saa jännittää, jääkö se sivuraiteelle vaatimuksissaan palata koronakriisiä ja sen seurauksena laadittua elpymispakettia edeltäneisiin budjettisääntöihin.