Kekkonen harjoitti kaudellaan kansallisen edun politiikkaa

Tasavallan presidentti Urko Kekkonen vastaanottamassa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Leonid Brežnevin Helsingin ETYK-huippukokouksen yhteydessä vuonna 1975. Kuvituskuva. Kuva: Atte Matilainen / Museovirasto, Finna

Mielipide|Politiikka

1.3.202608:00

Kolumni

Seppo Kääriäinen

Tänään sunnuntaina 1.3. tulee kuluneeksi 70 vuotta Urho Kekkosen astumisesta tasavallan presidentin virkaan. Alexander Stubb on jo viides presidentti Kekkosen jälkeen.

Presidentti Juho Kusti Paasikivi kirjoitti kirjeen Kekkoselle ennen vaaleja 27.12.1955: ”Meidän yhteistyömme on ollut niin hyvä sen vuoksi, että katselemme maan elinkysymyksiä samalta kannalta ja ymmärrämme heti ensi sanasta toisiamme. Ystäväsi J.K.P.”. Sitaatti on Paasikiven päiväkirjoista 1944–1956.

Paasikiven ykköskandidaatti seuraajakseen oli Kekkonen. Hän kertoi kantansa yksiselitteisesti kaikille kyselijöille. Pitkähkö työtoveruus oli vakuuttanut tarkkanäköisen ja suorapuheisen Paasikiven.

Monet vaikuttajat Kekkosesta lähtien esittivät jatkoaikaa 85-vuotiaalle Paasikivelle vielä syksyllä 1955. Neuvostoliiton johto kertoi suurlähettiläs Lebedevin kautta toiveensa Paasikiven jatkosta. Hän kieltäytyi vetoamalla korkeaan ikäänsä.

Kekkosen valtiollinen elämäntyö kiteytyi puolueettomuuteen. Sodan hävinneen Suomen ahdasta tilannetta kuvaa esimerkiksi se, että maa liittyi Pohjoismaiden Neuvostoon ja YK.n jäseneksi vasta vuonna 1955. Puolueettomuuspolitiikan pohjalta Suomi rakensi kaupallis-taloudet suhteensa länteen Efta- ja EEC-ratkaisuilla 1960- ja 70-luvulla. Olivathan se myös poliittisia linjauksia. Neuvostoliitto vastusti Suomen länsiratkaisuja, mutta Kekkosen johdolla ne toteutettiin. Suomi on sillä tiellä.

Kekkosen ajattelutapaa kuvaa hyvin puhe ”Suomen tie jännitysten maailmassa” Vaasan kirkkopäivillä 6.1.1967: Suomen on oltava paikalla silloin päätetään maan asemasta, itsenäisyydestä ja oikeuksista.

Vuonna 1980 ilmestyneen Tamminiemi-kirjan viimeisessä virkkeessä Kekkonen tilittää ulkopoliittista ajatteluaan mielenkiintoisella tavalla: ”- - jos kävisi niin onnettomasti, että kansallinen etu ja puolueettomuus joutuisivat ristiriitaan keskenään - mitä itse pidän epätodennäköisenä - ei kansallinen etu voisi väistyä.”

Suomen politiikka sai tunnustusta niin Yhdysvalloilta kuin Neuvostoliitoltakin. Suomesta oli muodostunut ulkopolitiikkansa ansiosta myös sovittelija ja välittäjä, jonka palveluksia käytettiin. Maastamme oli rakennettu laajapohjaisella yhteistyöllä ja presidentin tuella hyvinvointivaltio. Mauno Koiviston oli hyvä jatkaa omalla tyylillään saamansa ulko- ja sisäpoliittisen perinnön pohjalta.

Suomettumiskriitikot tarttuvat Kekkoseen kärkkäästi. Kekkosen toiminta pitää asettaa kuitenkin aikaansa, kylmän sodan oloihin. Ajat ovat vaihtuneet, ja politiikka on muuttunut, mutta arviointiperusteet pysyvät. Johtajien junailemia Suomen asemaa koskevia ratkaisuja ja niiden seurauksia on rehellistä arvioida kulloistenkin historiallisten olosuhteiden valossa. Tämä koskee niin Kekkosta kuin hänen seuraajiakin.

Kolumnin kirjoittaja on ministeri.