Ajoneuvovero postinumeron perusteella
Miten auton käyttö kaupungissa saataisiin kalliimmaksi kuin maaseudulla? Tätähän toivoo mm. ympäristöministeri Ville Niinistö lehdessä 27.4. Monimutkaisten ja kalliiden satelliittipaikannusmenetetelmien kautta asia ei etene vielä pitkään aikaan ja hyvä aie jää vain hurskaaksi toiveeksi. Yksinkertaisempi keino on tarpeen.
Sidotaan vuotuinen ajoneuvovero ja käyttövoimavero rekisteriotteesta löytyvään omistajan tai haltijan kotiosoitteen postinumeroon. Postinumeron alueella pysähtyvien bussi- ja junavuorojen perustella lasketaan kullekin postinumeroalueelle korjauskerroin veroihin. Korjauskerroin voisi esimerkiksi maaseudulla olla enimmillään 50 prosentin alennus ja kaupungissa 10 prosentin korotus. Kunnanvirasto raportoisi AKE:lle kerran vuodessa kertoimeen vaikuttavat julkisten kulkuneuvojen vuorojen määrät.
Tämä järjestely ei tietenkään ole täydellinen, mutta vie asioita toivottuun suuntaan. Se on halpa, heti toteutettavissa, eikä ainakaan pienennä valtion verotuloja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

