Liikkuvaa poliisia tarvitaan
Poliisihallinnon rakennehankkeen kolmannen vaiheen tavoitteena on säilyttää poliisin toimintakyky hyvänä lisäämällä poliisihallinnon kykyä joustavaan ja tehokkaaseen operatiiviseen toimintaan. Tämä toteutettaisiin vähentämällä hallinto-, tuki- ja johtotehtävissä toimivien määrää ja siten turvaamalla kenttä- ja rikostorjuntatehtävissä toimivien poliisimiesten riittävyys.
Eräänä vaihtoehtona on väläytetty liikkuvan poliisin sulauttamista paikallispoliisiin. Näin toimimalla todellisuudessa heikennetään poliisille asetettuja tehtäviä. Kansalaisten turvallisuus tulee turvata kaikissa olosuhteissa niin kriisiksi muodostuneissa kuin yleistä turvallisuutta uhkaavissakin tilanteissa.
Erikoisyksikön lopettaminen tuntuu varsin oudolta.
Nykyisin liikkuvan poliisin päätehtävänä on tieliikenteen valvonta ja ohjaus. Valvonta jakautuu nopeus-, ajotapa- ja rattijuopumusvalvontaan, raskaan liikenteen valvontaan sekä turvalaitevalvontaan.
Joukon erikoisuudesta kertoo esimerkiksi se, että sen henkilöstö koulutetaan ja vuosittain harjoitetaan ajoneuvojen kuljettamiseen. Verratonta ajotaitoa tarvitaan vaikkapa rikollisten tavoittamiseen jopa 300 km:n tuntinopeudella kulkevalla moottoripyörällä.
Niin ikään liikkuva poliisi hoitaa kansainvälisten kokousten aikana valtiovieraiden ja heidän turvamiestensä autokuljetusta ja kokouspaikkojen ympäristöjen turvaamisen ja muiden muassa virassa olevan että aiempien presidenttiemme turvallisuudesta huolehtimisen.
Kysymys uudistuksessa on pienestä mutta perin tärkeän erikoisyksikön hajottamisesta. Miksi toimia näin, kun esimerkiksi poliisin nykyisin tuntema ongelma on liikenteessä lisääntynyt tuntuva ylinopeus?
Onko törkeän liikenneturvallisuuden vaarantajan seuraamiseen koulutettava kaikki poliisit?
Mitenkäs ne säästöt siitä tulevat?
Liikennekurissakin lienee meillä parantamisen varaa muutoinkin, ja kuinka voimme saada poliisivoimia sinne, missä niitä tarvitaan nopeasti huolehtimaan turvallisuudestamme ja vieraittemme turvallisuudesta. Liikkuva poliisi on nimensä mukaisesti liikkuva poliisi.
Samaan aikaan kun ollaan kuristamassa poliisilta, niin se on jo tehty maanpuolustuksesta. Puolustusvoimat ja poliisi vastaavat turvallisuudestamme omilla aloillaan.
Kuinka poliitikot ja virkamiehet näille tahoille mahdollisuuksia tarjoavat? Suomen puolustus nojaa muiden muassa reserviin, jota ei enää riittävästi voida kutsua kertausharjoituksiin ja poliisireservinä toimivat ”liikkuvatkin” ollaan lopettamassa.
Seppo Posio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
