Sattuma vei yhteen pariskunnan, joka yrittää nyt koukuttavalla alalla

Susanna Hutka valmistaa vaapuista persoonallisia koruja. Kuva: Stiina Hovi

Mielipide

16.3.201914:12

Kolumni

Stiina Hovi

Susanna Hutka, 30, vaihteli jokunen vuosi sitten viestejä netissä tapaamansa miehen kanssa. No, ei siitä sen enempää sillä hetkellä tuntunut kehkeytyvän. Susanna lähti pikkujouluristeilylle kaveriensa kanssa.

Samaan aikaan Joonas Niskanen, 28, juhli pikkujouluja omissa porukoissaan, myöskin risteillen. Pikkuyön tunteina hän törmäsi laivan humppabaarissa mukavan näköiseen nuoreen naiseen ja alkoi jutella tämän kanssa. "Vasta seuraavana päivänä tajusimme, että tunnemme jo! Hän oli se sama mies, jonka kanssa olin aiemmin viestitellyt. Se oli kohtalo", äimistelee Susanna. "En usko, että ilman tuota sattumaa olisimme ikinä edes tavanneet."

Vuoden seurustelun jälkeen Susanna muutti ­Salosta Joonaksen luo Tammelaan. Työt ovat yhä Salossa.

"70 kilometriä suuntaansa on pitkä matka, mutta työpaikka on niin hyvä, että kestän."

Koirat ovat pariskunnalle tärkeitä. Corginartut Memmu ja Aino ovat perheenjäseniä ja aina menossa mukana. Joskus jopa kalastuskilpailuita myöten.

Niitä piisaa, sillä Joonas valmistaa Jenna-Vaaput -yrityksessään kalastusvieheitä eli vaappuja. Kisamatkat ovat osa työtä. Vuodessa tulee auton mittariin 10 000 kilometriä pelkästään niistä.

Joonas on kalastanut koko ikänsä: "Olin perheestä se innokkain. Matikan opettaja vei kerran kuhaa uistelemaan. Saatiin 3,7- ja 3,9-kiloiset. Jäin lajiin koukkuun, kirjaimellisesti."

Peli oli sitä myöten selvä, uistelukipinä oli syttynyt.

Kalastajien erityispiirre tuntuu olevan, että muistetaan tarkalleen jopa vuosien takaiset saaliit, pyyntipaikka, ottivieheen väri, keli ja muut olosuhteet.

"Veli ihmetteli kerran, että miten voin muistaa jonkun toissavuotisen tärpin ja uistimen, kun etsin viehepakista juuri tietyn väristä vaappua", hymähtää Joonas. "Kai se on sitä kun on niin syvä kiinnostus lajiin."

Kotimainen käsityö on taas arvostettua ja selvästi nousussa.

Vaappujen teko alkoi harrastuksena, mutta muuttui sitten toiseksi ammatiksi. Päivätöissä Joonas käy muualla.

Tavoitteena kuitenkin on tehdä vaapuista päätyö: "Intohimo tähän on kova. Tykkään omasta ajasta niin paljon, että haluan päättää itse mitä sillä teen."

Tie oman itsensä herruuteen on pitkä, sen Joonas tietää hyvin: "Asetan itselleni aina tavoitteet joihin pyrin. Pikavoittoja ei ole. Ajan kanssa on puurrettava."

Markkinointi on osoittautunut työläämmäksi kuin itse tuotteiden teko. "Se vaatii valtavasti. Esimerkiksi mainosvideon tekoon menee helposti päivä."

Aikaa ei ole tuhlattavaksi asti. "On mietittävä kumpi on juuri tänään tärkeämpää: tuotteen valmistus vai markkinointi. Molempiin ei aika riitä. Nyt ymmärrän, miksi isot marketitkin mainostavat jatkuvasti. On koko ajan oltava esillä, muuten ei pysy ihmisten mielissä."…

Pihan perällä on peltinen kontti. Se hankittiin, kun liiketoiminta kasvoi. Siellä on huippuimurilla varustettu työpiste, josta maalinkäryt poistuvat. Pajalta lähtee asiakkaille noin 3000 käsityönä valmistettua vaappua vuodessa. Niitä myydään Jenna-Vaappujen verkkokaupassa ja kalastuskisoissa.

Uusi aluevaltaus on talvikalastukseen kevennetyt tasapainopilkit eli tasurit. Niissä tavoitteena on alkuun tuhannen kappaletta vuodessa.

"Kolme vuotta kehittelin niitä, ja tänä talvena saan ensimmäiset myyntiin", Joonas kertoo. "Minulla on paljon asiakkaita. Tuotetta on oltava varmasti saatavilla."

Materiaaleina käytetään keveitä puulajeja kuten balsaa ja apassia. Vaappurunkoihin liimataan runkolanka ja tasapainopilkkien runkoihin valetaan koukut ja lenkit. Sitten pinta käsitellään moneen kertaan lakalla, maalataan ja lakataan uudelleen. Kerroksia tulee yli kymmenen.

Lopuksi asennetaan uintilevyt ja viimeisimpänä ennen koeuittoa koukut.

Jenna-Vaappujen tunnuspiirre on veitikkamaiset silmät, joilla ne erottuvat massasta.

Kun tunnettuus on kasvanut, on Joonas törmännyt myös siihen, että joku on katsonut oikeudekseen kopioida tuotteita.

"Ajattelen niin, että kopiointi on kotiinpäin: jonkun mielestä tuote on niin hyvä, että maksaa vaivan kopioida. Aika räikeitäkin tekeleitä kuuluu liikkuvan."

Värejäkin kopioidaan usein. Joonas sekoittaa itse sävynsä, joten täsmälleen samanlaista on ulkopuolisen vaikea tehdä.…

Susannan isän puolen suku on Savosta. "Siellä kalastettiin kaikissa muodoissa. Isä kuoli kun olin 9-vuotias. Kalastukseni loppui siihen."

Kunnes Joonas tuli kuvioihin. Hänen kanssaan lapsuuden harrastus elpyi. Joonas opetti Susannan vetouistelemaan, virvelöimään ja pilkkimään. Kalastus on parin yhteinen juttu.

"Joka reissulle en kyllä änkeä mukaan, Joonaksen pitää päästä välillä poikien kanssa kalaan”, Susanna muistuttaa.

Häntä kiehtoo kalastuksessa lajin jännitys: "Muistan, kun oltiin kerran pilkillä Säkylän Pyhäjärvellä. Keli oli varsin rapea enkä seitsemään tuntiin saanut yhtään kalaa. Olin silti aivan innoissani, koska milloin tahansahan voi tärpätä!"…

Susanna on kotoisin Karjalohjalta. Suvulla on edelleen mökki siellä. Pariskunta viettää mökillä paljon aikaa kalastaen.

Joonaksen kotipaikka puolestaan on Viitasaarella, joten Keski-Suomen kalavedet ovat tulleet tutuiksi.

"Hienoin kalastusmuistoni sieltä on, kun olimme uistelemassa ja ensin pienempi kala nappasi vieheeseeni. Aloin kelata sisään, ja sitten iski isompi vonkale ­siihen toiseen! Eihän se kiinni pysynyt, mutta ahvenessa oli hauen hampaanjäljet", Susanna muistelee.

Joonas Niskanen maalaa jokaisen Jenna-Vaappunsa käsin. Lakka- ja maalikerroksia tulee kymmenisen kappaletta. Kuva: Stiina Hovi

Molemmat ovat sivutoimisia yrittäjiä. Susanna näet tekee Joonaksen vaappuaihioista persoonallisia koruja.

"Minusta pieni ahvenvaappu näytti ihan korulta. Joonas teki niistä korvakorut minulle. Siitä se kehittyi."

"Mietittiin, että Susannalle olisi hyvä olla jotain omaa myytävää kisoissa samalla kun käyn kauppaa", Joonas kertaa korujen alkutaivalta.

Susanna on rakennusmaalari ja töissä maalifirmassa. "Olen jatkuvasti värien kanssa tekemisissä. Kiinnostuin vaappujen maalaamisesta ammatillisessakin mielessä, joten Joonas näytti miten kynäruisku toimii. Aloin itse maalata aihioita koruja varten. Minua kiinnostaa eri värien lisäksi niiden kemia."

"Tein koe-erän koruja myyntiin. Suosio yllätti. Ei riitä että itse uskoo ideaansa, vaan asiakkaiden on myös innostuttava", Susanna muistuttaa. Suosion myötä syntyi toiminimi Suitsa Design.

Nyt hän tekee vaapuista paitsi korvakoruja, myös kaulaketjuja, avaimenperiä ja solmioneuloja. Jokainen on erilainen. "Teen työtä massatuotantoa vastaan, persoonallisuus edellä."

"Koruni rikkovat totuttuja rajoja, herättävät hilpeyttä. Olen onnistunut, jos ihminen katsoo kahdesti korua ja suupieleen nousee hymy", Susanna myhäilee.

"Kun mies on viikon poissa kotoa kalassa, niin koru on hyvä lepyttelylahja vaimolle", Joonas vitsailee.…

Susanna ei muista nähneensä vastaavia koruja muualla: "Kalastus on edelleen aika miehinen maailma, naisena jään tuotteineni mieleen."

Korut menevät kaupaksi kalakisoissa ja sosiaalisen median kautta sekä tapahtumissa ja myyjäisissä.

"Kotimainen käsityö on taas arvostettua ja selvästi nousussa. Kotimaisuus ylipäätään on kova sana!"

Vahva yhteispeli on pariskunnalle itsestään selvää. Toista autetaan. Kumpikin pystyy tekemään toisen tuotteisiin tiettyjä työvaiheita, jos tarpeen.

"Joonas touhuaa kovalla draivilla. Välillä häntä pitää toppuutella, koska pelkään hänen jaksamisensa puolesta. Tosin molemmat saatamme touhottaa viikonloppuisin yömyöhään omia hommiamme. Tuemme toisiamme ehdoitta", kertoo Susanna.

Vaatii parisuhteelta myös rutkasti ymmärrystä, että tuotetilaukset ja muu välttämätön menevät monen muun asian edelle.

"Asiakkaan palvelu menee ehdottomasti kärkeen, hyvin hoidettu asiakassuhde on edellytys toiminnalle", sanoo Susanna.

Joonas Niskanen sai kuvan suurhauen 2011. Pedolla oli mittaa 128 senttiä ja painoa lähes 13 kiloa. Nykyisin Niskanen kannattaa suurten kalojen vapauttamista. "Ne ovat kalakannan tärkeimpiä ja tehokkaimpia lisääntyjiä." Kuva: Stiina Hovi

Joonas puhuu paljon kestävän kalastuksen puolesta. Hyvin isot kalat pitäisi aina vapauttaa.

"Eivät ne ole edes hyviä ruokakaloja, mutta kannan elinvoimaisuudelle niillä on valtava merkitys. Ne ovat parhaita emokaloja, vahvimpia lisääntymään. Kun ne otetaan pois, mitä jää?"

"Kannatan ala- ja ylämittaa. Esimerkiksi kuhalle 60 sentin ylämitta olisi hyvä."

Verkotus ei saa kummaltakaan kehuja. "Verkko ei anna kalalle vaihtoehtoja. Se ei valikoi saalista. Rysä olisi parempi vaihtoehto", Joonas pohtii. "Ammattikalastuksen verkoilla vielä jotenkin ymmärrän, kun tehdään leipää perheelle, mutta vapaa-ajankalastajille ei verkko­lupia pitäisi niin paljon myöntää etenkään pieniin järviin. Vapavälineillä saa kyllä riittävät ruokakalat."

"Järvi osataan nykyvehkeillä kyllä pyytää tyhjäksi, jos ei ymmärretä kestävää kalastusta. Tilanne on monin paikoin nyt jo huono. Tekniikka ja pyydykset ovat parantuneet valtavasti. Tulevaisuudessa meillä on aika kehnot kalavedet, jos meno jatkuu", Joonas harmittelee.

Eräissä kalastuskisoissa on jo otettu käytäntö, että saalis mitataan, kuvataan ja lasketaan pois. "Se olisi helppo ja hyvä tapa."

Etenkään iäkkäämmät kalastuspiirit eivät suhtaudu muutoksiin hyvällä.

"Vetouistelu tuntuu olevan katoavaa kansanperinnettä. Olen 12 vuotta kiertänyt kisoja ympäri Suomen. Aloittaessani oli kisassa aina 60–70 venettä, nyt tuskin puoltakaan siitä."

Enää ei nimittäin soutuveneellä pärjää. Pitää olla kunnon moottorivene, kymmenen vapaa, plotterit, kaikuluotaimet ja muut vempeleet.

Sekä Susannalle että Joonakselle on elinehto päästä säännöllisesti tuulettumaan järvelle ja metsään.

"Se on niin tärkeää meille molemmille. Ja koirat ovat henkireikä. Pitkän päivän jälkeen otan ne ja painun maastoon", kertoo Susanna.

Pariskunta osti vuosi sitten Susannan Esko-papan Polvijärvellä sijaitsevan sukutilan. Pohjois-Karjalasta löytyy ääretöntä metsää ja hyvät kalavedet.

"Esko-pappa, äitini isäpuoli, oli kova kalamies. Mummolassa syötiin aina kalaa. Opetti minutkin siihen. Ei ehtinyt perata niin nopsaan, kun huusin että 'anna lissee'! Esko oli minulle kuin oma isä. Hän kuoli viime kesänä. Vieläkin ikävöin joka päivä. Hän oli minulle hirvittävän tärkeä."

Mitä tilan kanssa tehdään, sen näyttää aika.

"Rakastamme molemmat luontoa ja sen rauhaa. Unelma olisi, että joku päivä asuisimme niin, että koirat voisi päästää ovesta suoraan ulos metsään."