Hintakilpailu ei takaa palvelun laatua

Suomen viestintämarkkinoita on pitkään ohjattu voimakkaaseen kilpailuun ja markkinatalouteen erittäin tiukan sääntelyn kautta. Viranomaiset ovat pitäneet huolta siitä, että koko Manner-Suomessa on vähintään kolme kilpailevaa matkaviestinoperaattoria.

Matkaviestinverkkojen kova kilpailu on johtanut siihen, että Suomen telepalvelujen hintataso on muiden hintojen noustessa laskenut.

Lopputulos on se, että operaattorit ovat keskittyneet viemään vuorotellen toisiltaan asiakkaita. Kilpailu on ollut välillä jopa epätervettä. Asiakastyytyväisyys on laskenut ja markkinoinnissa on tapahtunut ylilyöntejä.

Laajakaistapalvelut ovat nyky-yhteiskunnalle ja yksittäiselle ihmiselle äärimmäisen tärkeitä.

Ilman toimivia yhteyksiä laskuja ei voi maksaa, palveluita tai tuotteita ei voi ostaa ja jopa turvapalvelut heikentyvät.

Puhumattakaan siitä, että koulutus sekä terveydenhuolto siirtyvät verkkoon. Laajakaistasta on tullut välttämättömyyshyödyke, jonka hinta on marginaalinen verrattuna sen kautta käsiteltävien asioiden arvoon.

Näin elintärkeän palvelun kohdalla sääntelyn pitäisi ensisijaisesti varmistaa palvelun saatavuus eikä yrittää puristaa sen hintaa lähelle nollaa, joka vaarantaa investointinäkymät.

Kovaa markkinaosuustaistelua käyvä toimiala ei enää ensisijaisesti keskity palvelun saatavuuden ja laadun varmistamiseen yhteiskunnan tasapuolisen kehittämisen näkökulmasta.

Liian kova kilpailu tulee johtamaan siihen, että investointivaltaisella toimialalla palataan pikkuhiljaa duopoliin tai jopa monopoliin. Ennen sitä on kuitenkin tapahtunut pysyviä rakennemuutoksia. Panostaminen valokuituun on tulevaisuuden kannalta korvaamaton investointi.

Valokuiturakentamisen kehitys vastaa täysin rautateiden ja muiden infrarakenteiden kehitystä. Suomessa on esimerkkejä yli sata vuotta sitten rakennetun rautatien järjettömistä linjauksista, joita ei tänä päivänä enää tehtäisi. Linjauksia, jotka vaikuttavat siihen miten eri alueet kehittyvät. Samalla tavalla valokuitu tulee pitkällä tähtäimellä ohjaamaan omalta osaltaan yhteiskunnan rakenteiden kehitystä.

Liika sääntely ja kilpailun vapauttaminen pääomavaltaisella toimialalla voi siis johtaa malliin, jossa pysyvästi muokataan maamme eri alueiden kilpailukykyä ja elinkelpoisuutta.

Samalla kasvatetaan riskiä siihen, että liian kovan kilpailun kautta toimijoiden määrä vähenee ja päädytään tilanteeseen, jossa tietyt alueet eivät enää kiinnosta ketään. Siitä huolimatta, että juuri haja-asutusalueella nopeasta netistä on eniten hyötyä kotitalouksille.

Markkinaehtoisuus on hyvä asia. Liian voimakas kilpailu alkaa kuitenkin näkyä siten, että maassamme palvelut eivät enää kehity kaikkialla tasapuolisesti. Investoinnit ohjautuvat sinne missä on volyymia tai missä saadaan nopeasti paras tuotto.

Tuorein esimerkki keskittymiskehityksestä Suomen telemarkkinoilla on DNA:n ja Soneran yhteinen verkkoyhtiö, jossa lähes verissä päin asiakkaista kilpailleet toimijat ovatkin nyt samalla puolella purkamassa liki puolta Suomea koskettavalta alueelta päällekkäisyyksiä.

Toinen esimerkki on alueellisen ict-yhtiön Anvian omistajakunnassa tapahtunut liike, jossa joukko etelä-pohjalaisia sijoittajia päätti myydä omistukset Elisalle.

Samalla Elisa lupasi panostaa 4g-yhteyksien rakentamiseen alueella. Toimialalla on tapahtunut vuosien saatossa useita vastaavia alueellisen toiminnan alasajoja.

Jo nyt on tiedossa, ettei keskittymiskehitys ole parantanut paikallisten palvelujen kehittymistä alueilla, joissa päätöksen teko valuu muualle kuin sinne, missä asiakkaat asuvat.