Yksityisyydensuoja takaa rikollisille työrauhan

Valtioiden turvallisuuspalvelujen tehtävä on turvata demokraattisen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen säilyminen; se on kaikkien kunnon kansalaisten etu.

Ikävä kyllä sellaista kristallipalloa ei ole vielä keksitty, jonka avulla urkinta voitaisiin kohdentaa pelkästään terroristeihin, rikollisiin ja korruptioon. Tästä johtuen ainoa varma tapa suojella yhteiskuntaa on kerätä suuria määriä tietoa kaikista lähteistä ja seuloa siitä epäilyttävä aines tarkempaa analyysiä varten.

Julkinen keskustelu on johdettu tietoisesti harhateille, koska tietojen keräämisestä on tehty itsessään tuomittavaa, vaikka oleellista on, kuka ja miten näitä tietoja saa käyttää. Hyväuskoiset kansalaiset ajavat yksityisyydensuojan nimissä rikollisten, keinottelijoiden ja terroristien etuja.

Sen sijaan poliittisessa keskustelussa tulisi pohtia, kuka hyötyy eniten yksityisyyden suojasta – ja miten kansalaisista kerättyjä tietoa saa käyttää. Vastaukset voivat yllättää, koska tavallisella ihmisellä on aika vähän salattavaa rikollisiin, terroristeihin ja veropakolaisiin verrattuna.

Yksityisyydensuoja kuulostaa tietysti pyhältä, koska kaikki tekevät virheitä eikä kukaan halua omia noloja muistojaan nettiin.

Tästä johtuen tarvitsemme EU-lainsäädäntöä, joka määrittelee selvästi, mitä luottamuksellisia tietoja saa julkistaa tai käyttää kansalaisia vastaan. Esimerkiksi jos kansalainen tunnustaa ystävälleen sähköpostissa vahingossa ajaneensa satasta kuudenkympin alueella, niin voidaanko hänet tuomita tämän perusteella?

Parempi olisi esimerkiksi määritellä, että urkkimalla saatua tietoa saa käyttää kansalaista vastaan vain, jos odotettavissa oleva rangaistus on yli vuosi vankeutta. Muuten päädymme yhteiskuntaan, jossa isoveli valvoo kaikkea toimintaamme.

Lisäksi tarvitsemme lainsäädäntöä, joka määrittelee, miten demokraattisesti valittu hallitus valvoo kansallisia turvallisuuspalveluja, sekä lainsäädäntöä, joka estää kerätyn luottamuksellisen tiedon väärinkäytön esimerkiksi poliittisena tai kaupallisena työkaluna.

Tarvitsemme myös lainsäädäntöä ja resursseja, joilla ohjelmistorikollisuus ja nettihäiriköinti saadaan kuriin.

EU ja Suomi etunenässä katselee reaalimaailmaa muumilasien läpi hohtavan sinisten silmien kautta. Emme vielä ymmärrä, että sodankäynti ja rikollisuus ovat siirtyneet ruudista ja biologisista aseista ohjelmistopuolelle. Ydinpommit ja junaryöstöt ovat lasten leikkiä softan avulla toteutettuihin iskuihin ja rikoksiin verrattuna.

Näyttää siltä, että EU aikoo taistella rikollisia ja terroristeja vastaan vain nallipyssyjen avulla.

Vaikuttaa siltä, että tehokkaimmat softaan perustuvat urkintakeinot halutaan jättää vain kaupallisten yritysten (Google, Huawei ja niin edelleen) sekä rikollisten ja diktatuurivaltioiden käyttöön.

Julkisessa keskustelussa enemmistö vaatii, että kaikkein salaisimmatkin turvallisuuspalvelujen urkintatavat paljastetaan. Näiden asioiden vuotajat ovat suuria sankareita.

Yhteiskuntamme turvallisuuden kannalta tärkeiden tietojen vuotajat tulee tuomita pitkiin vankeusrangaistuksiin, muuten romutamme yhteiskuntamme uskottavuuden.

Taistelua ei voida voittaa, jos paljastamme viholliselle puolustuksemme yksityiskohdat. Yksityisyydensuojan liioittelu ja tiedustelupalvelujen laillisen valvonnan puute johtavat meidät pelon yhteiskuntaan.

Ystävällismielisten valtioiden taholta suoritettu urkinta puolustaa myös paikkaansa, koska sen avulla voidaan päästä käsiksi organisaatioiden sisäisiin tietovuotoihin, jotka ulkopuolinen urkkija voi tunnistaa helpommin.

Tarvitsemme myös lainsäädäntöä, joka mahdollistaa tietojen joustavan vaihdon ystävällismielisten valtioiden välillä. Valtioiden ja myös ihmisten välinen todellinen luottamus tarkoittaa sitä, että vastapuolella on oikeus tarkistaa väitteemme.