Kartano kutsuu makumatkalle Mikkeliin

Tertin kellari on syksyllä täynnä vuoden satoa, jota myydään sekä ravintolassa että enenevästi Tertin omina herkkutuotteina. 

Matti ja Pepita Pylkkänen siirtävät Tertin toimintaa vähitellen pojilleen Artulle ja Erkolle. Suomen lyhyt matkailusesonki on haasteellinen ja vaatii oman perheen työpanosta. 

Viitostiellä Mikkelistä pohjoiseen ajava huomaa Tertin kartanon kyltin. Moni painaa jarrua ja kääntyy vaaleanpunaisen maalaistalon pihapiiriin. Kymmenen vuotta sitten rakennettu kahvila palvelee päivittäin ja kartanon päärakennus sesonkeina.

Isäntä Matti Pylkkänen on usein ottamassa vieraita vastaan. Maalaismiehelle asiakaspalvelusta on tullut elämäntapa.

Kun Tertti aikoinaan tuli suvulle, pinta-alaa oli liki tuhat hehtaaria Mikkelin Norolan kylässä. Lex Kallion aikana siitä erotettiin 17 tilaa. Sota muutti jälleen suunnitelmat: jatkajiksi suunnitellut agronomiveljet kaatuivat sodassa samana päivänä vuonna 1941 ja tilanpidon otti vastuulleen Matin isä Olavi. 1950-luvulla tila jaettiin viiteen osaan sisarusten kesken.

Vuonna 1978 tehtiin sukupolvenvaihdos. Tilanpito siirtyi Matille, joka jälleen neljän siskon ainoana veljenä ryhtyi jatkajaksi. Pellot olivat kutistuneet reiluun 20 hehtaariin, tuotantorakennukset kaipasivat investointeja ja konekanta oli vanhaa. Mikä neuvoksi?

Matti oli tavannut Mikkelin meijerin baarissa Pepitan. Kaupunkilaistytöstä tuli Terttiin emäntä.

”Se oli hyvä, sillä maalla oli perinteisesti ajateltu, että mitä ne muut ajattelee. Pepitalla ei ollut sellaista taakkaa”, Matti kiittää ja huomauttaa, että maatilan tärkein investointi on emäntä.

”Keksittiin, että jospa aletaan kestitä vieraita. Äet ol hyvä tekemään ruokaa, ja tässä oli monet suvun juhlat pietty. Alettiin äitienpäivälounaasta. Isä ja äet oli mukana ja tehtiin kahen sukupolven kanssa uutta juttua, joka sujui hyvin. Anopin ja vaimon kemiatkaan eivät olleet törmäyskurssilla.”

Naapurit olivat vähän ihmeissään.

”Hyvä naapurikin sano, että jottaiha sitä pittää tehä, jos ei muuta ni humpuukia.”

Pylkkäset haaveilivat, että jos saisivat asiakkaita yhden tilaisuuden viikossa, niin samalla voisi kunnostaa paikkoja ja kohentaa tilaa. Maataloutta jatkettiin: oli jalostuslampola ja monenlaista kokeilua, kuten turkistarhaa ja mansikkaa.

Kolme vuotta Pylkkäset tekivät töitä oman perheen voimin, kunnes oli aika palkata ulkopuolista väkeä. Vilkkaana kesänä saattoi olla jopa kolmet häät viikonloppuisin kaiken muun toiminnan lisäksi.

Muuta nimittäin riitti, sillä Pylkkäset huomasivat asuvansa kulttuuritien varrella. Heinäkuussa viitostien kautta kulki väki niin Savonlinnan oopperajuhliin, Kuopion tanssitapahtumaan, Kuhmoon, Mikkelin musiikkijuhliin ja Mäntyharjun Salmelaan.

Tertin kartano sopi näille kulttuurinälkäisille paremmin kuin hyvin, sillä sen tarjoama ruoka ja palvelu olivat alusta asti ensiluokkaista.

Juuri muuta ei tarvittukaan, kun sana alkoi levitä. ”Ei näin pienellä yrityksellä ole muuta keinoa kuin tehdä asiat parhaansa mukaan ja toivoa, että ihmiset tulisivat uudestaan. Muuten loppuu paukut”, isäntä sanoo.

Toki markkinoitukin on. Tertti oli muun muassa perustamassa Saimaan Charmantit -yhteistyötä, johon kuuluvat myös yrityksen kovimmat kilpailijat – hyvässä yhteistyössä.

Aluksi Pylkkäset asuivat samassa talossa, missä kestitsivät vieraita. Vuosien saatossa toiminta kehittyi: aittarakennukseen remontoitiin puolenkymmentä huonetta, kivitallissa on kesäisin herkkukauppa ja makasiinissa muotipuoti. Pihapiiriä rikastavat muuripuutarha ja kasvimaa ja uudisrakennuksessa on kahvilan lisäksi valmistuskeittiö, leipomo ja pakkaamo.

Eikä pidä unohtaa kellaria. Sinne Matti ja Pepita apureineen säilövät sekä myyntiin että kartanon keittiössä käytettäväksi hyllymetreittäin hilloja, mehuja, öljyjä ja etikoita ja varastoivat Ranskasta tuomiaan viinejä.

”Norolan Hilton lyö kiilaa Mikkelin hotelleille”, Matti vitsailee. Joku konsultti ehdotti 80-luvulla, että majoitustilaa pitäisi ehdottomasti olla kahdelle bussilastilliselle. ”Ois kyllä isäntä vaihtunu tällä mäellä nopeaan.”

Pikkuhiljaa Tertin kartanon toiminta on siirtymässä Arttu-pojalle. Nuorempi veli Erkko ottaa vastatakseen tilan metsistä. Maanviljelykin jatkuu, mutta pääosin urakoitsijoiden voimin.

Tertin keihäänkärjeksi on vuosien saatossa muodostunut ruoka, ennen kaikkea lähiruoka. ”Se pohjautuu perinteeseen, mutta peukalo on tämän päivän sytkyttävällä valtimolla”, isäntä määrittelee.

Ruokatuotteen virittäminen alkaa jo tammikuussa, kun mietitään, mitä pannaan kasvamaan. Keittiömestarin kanssa vertaillaan menekkiä ja tilataan siemeniä.

”Meillä eletään sesongissa. Kaikki on aitoa. Kasvatamme niitä juttuja, jotka ovat trendin keulavaahdossa. Mutta harjupellon siikli -varhaisperunasta en luovu, vaikka karppaajat mitä vaatisivat!” Matti Pylkkänen lausuu.

”Tertti on kokonaisuuden kauppaa. Tuote alkaa siitä, kun kääntyy viitostieltä meidän koivukujalle. Toivomme, että siinä näkyy hoidettu ympäristö viljeltyine peltoineen.”