Ruokalystiä rannalla
Kolumni
Kristiina hurmerinta
Rantakeittiössä porisee pata. Ukko-Pekka laittaa kiehuvaan veteen neljä kourallista muikkuja. Tuuli kieputtaa aromeja. Taivaallinen tuoksu lehahtaa ympäristöön.
Kourallinen suoloo, selostaa mies ja avaa kiehuvan padan kannen. Ollaan Sonkari-järven rannalla Savossa. Yöllä on saatu nuotasta muutama sata kiloa muikkua. Nyt niistä on perattuna ”parkymmentä killoo” kylmälaukussa. Vanha Rautalammin Korhosten suku on käymässä perinteiselle rantakalalleen. Kauhan varressa on kansanlyyrikko Paavo Korhosen eli Vihta-Paavon jälkeläinen Ukko-Pekka Korhonen.
Kyytiä rantakalalle käydään hakemassa Vihtasaaresta, esi-isän kotinurkilta. Ahkerampi osa sukua soutaa. Laiskempi köröttelee moottoriveneellä. Yhtä kaikki, kantaisän kalarannoilla liikutaan suven suloisimpana päivänä.
”Kuin minä hywällä mielin Souwin Sonkarin Kylältä... Kuin mä katoin kaikki tyynni Ikäwelieni elämät”, kirjoittaa Vihta-Paavo runossaan Soutu Sonkarilla.
”Siellä oli nähtävillä sen viinankeittopaikkakin”, selosti sisareni souturetkeltä palattuaan.
Muikkukeitto on ikiaikaista herkkua. Aikoinaan, kun syystyöt oli saatu taloissa tehtyä, miehet lähtivät kalaan. Reppuun pakattiin tykötarpeet sillä kalareissulla saattoi vierähtää jopa muutama päivä.
”Niillä ol ennen vanahaa mukana kalareissuilla aena suoloo, kuivoo leipee ja voeta”, kokki kertoo.
Rantakeittiön pöydällä on muutama pussillinen kuivattuja leipäviipaleita. ”Kerreen aena nuo kannikat talteen ja laetan uunille kuivumaan. Sitten kun niitä on tarpeeks pistän paperpussiin ja talteen rantakalloo varten”, hän selittää.
Rantakalan teon hän on oppinut tekemällä. Niin nohevasti keiton teko sujuu, että jutun on pakko olla koodattuna jo geeneihin.
Hiljaisen autuas hyrinä täyttää ruokapöydän. Tässä keitossa yhdistyvät kaikkien rantakalakeittojen muistot lapsuuden kesistä ja yhdessäolosta. Kiven nokassa kiposta tai leivän kannasta kaiverretusta kupposesta.
Se selittää myös Vihta-Paavon viinankeittopaikan merkityksen. Jos ukot viihtyivät viikon kalareissussa, ei siinä pelkillä muikuilla ja leivänkannikoilla tultu toimeen.
”Einet ryyppy ensistänsä. Antaa aamusta varahin Ruokalystin ruumihillen”, kirjasi Rautalammin runoniekka aikoinaan.
Nyt Ukko-Pekka asettelee keiton päälle kuivatut leipäsiivut. Kylmästä voista hän veistää viipaleita keittoon. ”Tasasesti ympär pattoo, että piäsevät kaekki kiehumaan”, hän sanoo.
”Tuo leipä on meidän serkun leipomaa. Siinä ei ole hiivaa eikä lisäaineita. Juureen on tehty ja omista jauhoista”, tuumaa ruokapöytään istahtava rouva.
”Ei siihen kaapan höttö kelepookkaa. Sotkeentuu vuan sinne sekkaa. Pittää olla kunnon ruisleepee”, Ukko-Pekka vahvistaa.
”Mikä määrä kaloreita”, parkaisi aikoinaan joku hienohelma isäni rantakalalla.
”Se ei oo mistää kotosi iliman voeta ja kunnon suolausta”, sanoi isä ja ryysti kalalientä lautaselta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
