Katteiden piilottelusta jää huijattu olo

Mielipide

22.8.201602:00

Kolumni

Henrik Hohteri

Onko kaupoilla käydessä joskus jäänyt huijattu olo?

Se ei olisi ihme, sillä hinnoittelu on useimmiten sekavaa salatiedettä. Vain kauppias tietää katteet.

Yleinen tyyli on pitää hintoja niin korkealla, että vaadittava tulos kertyy kokoon pienellä myynnillä. Kuluttaja tekee tarkkaan harkittuja ostoksia, joista jokainen tuntuu puukoniskulta. Kauppa käy tasaisen nihkeästi.

Rautakaupassa on erityisen ikävä hintojen vatvomisen ja tinkimisen kulttuuri. Mistään ei tiedä heti, mitä mikin maksaa ja onko se paljon vai vähän. Pahimmillaan lopullinen hinta heivataan vasta, kun kertoo myyjälle, mitä kilpailija tarjosi.

Vasta pikkuhiljaa maan tapa on alkanut säröillä. Aloitteen tekijöistä suuri osa on tullut ulkomailta: ruokakaupassa pelin avasi Lidl, lennoissa Ryanair, ravintola-alalla ja parturi-kampaamoissa maahanmuuttajien pienyritykset. Bussiliikenteen mullistaja Onnibus oli kotimaisen yrittäjän aloite, tosin omistajaksi on vakiintunut skottilainen miljardööri.

Rautakaupan pelastajaksi on noussut toimijoita, jotka paljastavat kaikki hinnat verkkosivuillaan. Se jouduttaa kaupankäyntiä ja antaa rehdin vaikutelman. Ota tähän hintaan tai jätä, selvä peli.

Halpuutus on hyvä juttu, jos sitä ei oteta kenenkään selkänahasta vaan homma perustuu myynnin kasvulle.

Alhainen hinta pitää huolen, että liikkeessä on vipinää eikä siellä seisoskella tyhjän panttina asiakasta odottamassa. Mietiskelijöiden ja renkaanpotkijoiden sijaan ilmaantuu jonoiksi asti oikeita ostajia.

Korkeita hintoja pitävän pitäisi perustella toimintaansa. "Tämä on kuulkaa rotukarjan lihaa ja se on eri asia kuin sikanauta" – kiitos tiedosta, ostan!

Vastaavasti poikkeavan halvasta hinnasta olisi kiva tietää, miten se on saatu aikaan. Pystyvätkö tuottaja, jalostaja, työntekijä ja kauppias elämään sen kanssa? Onko laatu mistään kotoisin?

Uusi teknologia voisi tehdä kaupasta läpinäkyvämpää. Lisätyn todellisuuden sovellukset kertoisivat älykypärän kantajalle katteet ja näyttäisivät kuvaa valmistusoloista alihankkijan tehtaalla. Virkeän, hyväntuulisen myyjän päällä leijuisi kultainen sädekehä, vuoroaan lopetteleva väsynyt kaveri taas tuuttaisi varoitussignaalia ja vilkkuisi punaisena.

Tämän lehden lukijakunnassa monelle on tuttua puun kauppaaminen.

Siinä vasta laji. Hinnan lisäksi ostaja voi pelata läpimittavaatimuksilla, katkonnalla, laadulla ja mittaustavalla.

Tukkipuun hinnoittelu ei olekaan helppoa, sillä tavallaan jokainen runko on vähän kuin sika säkissä, kunnes se on halkaistu. Ehdotankin vielä uutta kauppatapaa: puun myyjä saisi tukista perushinnan. Sitten kun puu on sahattu, maksetaan saannon perusteella jälkitili. Nykyteknologian avulla ei pitäisi olla mikään temppu pitää selvillä puun alkuperä sahauspöydälle asti ja suoltaa kaikki tarvittavat tiedot automaattisesti.

Toki tässäkin on ongelma. Olisi varmistettava ostajasta riippumaton mittaustapa, muuten sahurihan voisi aina valitella että priimaa odotettiin mutta sutta tuli – ei voittoa tälläkään kertaa.