Paras olisi edelleen paras

1960-luvulla alkanut keskustelu niin sanotusta kuntauudistuksesta on voimistunut suorastaan myrskyksi. Syynä siihen on tasavallan hallituksen ehdotus karttoineen uusiksi kunniksi.

Keskustelun puhuria lisää toteuttamisen aikataulu. Lisäksi puuttuvat laskelmat uudistuksen taloudellisesta hyödystä.

Reuna-alueiksi jäävien nykykuntien asukkaat luonnollisesti pelkäävät palvelujensa heikkenevän ja etääntyvän. Tehdyissä kuntaliitoksissa on tähän asti aina niin käynyt. Lisäksi niissä ei ole osoitettu eikä löydetty euromääräisiä säästöjä.

Myös lähes kaikki kunnallisalan asiantuntijaprofessorit ovat moittineet ja jopa jyrkästi tuominneet ministeri Virkkusen ehdotuksen ja sen toteuttamisaikataulun.

Toteutuakseen mahdollisimman yksimielisesti noin huomattava ehdotus olisi tarvinnut parlamentaarisen valmistelun. Sitä ei nyt ole ollut.

Ehkä komitea olisi huomannut nykyehdotuksen suurimman puutteen ja kustannuksia eniten aiheuttavan toiminnan. Nimittäin, jos ehdotetun kuntakartan mukainen uudistus toteutuu, niin erikoissairaanhoito, ammattikoulutus, seudullinen suunnittelu ja eräät sosiaalialan laitokset jäävät edelleen kuntayhtymien hoitoon.

Eräät poliitikot, muun muassa ministeri Ville Niinistö ja SDP:n ryhmäpuheenjohtaja Jouni Backman ovat varsin vähättelevään sävyyn puhuneet niistä ”hallintohimmeleinä”. Heidän mielestään ne ovat etääntyneet jopa kuntapäättäjistä kuntalaisista puhumattakaan. Kuitenkin kuntayhtymien hallintoon valitaan nykyisin ainoastaan kuntavaltuutettuja. He ovat saaneet kunnallispoliittisen mandaattinsa suoraan kuntalaisilta. Ilman nykyisiä kuntayhtymiä ei olisi voitu hoitaa esimerkiksi erikoissairaanhoitoa. Senhän valtio sysäsi kunnille 1956.

Kaikkeen tähän kuntasuunnitteluun antaa parhaimman toteuttamisvaihtoehdon nykyhallituksen hyllyttämä Paras-hanke. Alunperin siinä oli kolme vaihtoehtoa. Aluekuntasuunnitelma mielestäni oli parhain. Siinähän erikoissairaanhoito olisi ammattikoulutuksen, seutusuunnittelun ja eräiden sosiaalialan hoitolaitosten lisäksi annettu hoidettavaksi aluekunnille. Ne olisivat muodostuneet keskussairaalapiireistä. Nykyiset kunnat olisivat jääneet niin sanottuina kotikuntina olemaan ja hoitamaan muun muassa koululaitosta ja päivähoitoa. Silloin olisi jatkunut edelleen hyvin tarpeellinen lähidemokratia.

Suomi on erikoistapaus Euroopan ja koko maailmankin paikallishallinnossa. Maassamme on peruskunnilla liian paljon tehtäviä. Näin siksi, koska meiltä puuttuu se niin sanottu väliportaan hallinto. Tai se on Suomessa maakunnallisina kuntayhtyminä. Kaikkialla muualla Euroopassa se toimii joustavasti ja turhia kustannuksia aiheuttamatta. Ruotsi on tästä hyvä esimerkki. Ruotsissa kuntauudistus toteutettiin ehkä liian tehokkaasti, koska eräitä uusia suurkuntia ollaan jo purkamassa.

Miksi muun muassa Kuntaliitto, kuntien etu- ja palvelujärjestö, ja suuret kaupungit hylkäsivät Paras-vaihtoehdosta ehdotuksen aluekunnista? Toteutuessaan se olisi antanut keskuskunnille varsin vahvan aseman. Lisäksi se olisi varmasti hyväksytty ilman nykymeteliä. Kuitenkin se olisi säilyttänyt kotikuntien ansiosta läheisyysperiaatteen ja jättänyt ”omakunta” tunteen edelleen elämään.

Tapahtuipa kuntauudistuksen tiimoilta mitä tahansa, niin yksi asia pitäisi pysyvästi paaluttaa. Valtiovalta ei saa lisätä yhtäkään uutta tehtävää kunnille. Sillä vaikka aina vakuutetaan valtion korvaavan niistä aiheutuvat kustannukset täysimääräisenä, niin parin vuoden päästä asia ei ole enää näin.