Rallikisoissa
Kolumni
HEIDI JAATINEN
Hiljattain sisäinen kelloni herätti minut kirjallisesta maailmastani puoli yhdeltä lauantaipäivänä. Havahduin siihen tosiseikkaan, että kummipoikamme kastetaan huomenissa, eikä minulla ollut antaa hänelle muuta lahjaa kuin huolettomuus.
Harmi, että en ole venäläinen, vaikka seuraavasta sattumuksesta minua ei olisi pelastanut sekään.
Venäläisiä nimittäin onnistaa. Heillä on Medvedev, joka on antanut presidentillisen mahtikäskyn; saa olla viimeinen kerta kun kelloja siirrellään kesä- tai talviaikaan! Loppuu se ajan kanssa vehtaaminen Venäjän maassa.
Mitä auvoa se olisikaan, jos ei tarvitsisi kiltin EU-maan kansalaisena ponnahtaa ylös kesken unien. Miksei meistä ole moiseen tottelemattomuuteen? Lapset ja lehmätkin kiittäisivät, jos Tarja Halonen jyrähtäisi ja asettaisi ajan oikeaan uomaansa.
Mitä ajan hallitsemiseen tulee, olen tunari. Tarkoitettu syntymään johonkin toiseen maahan, jossa bussi tulee ”aamunkoitteessa”, kokoontuminen on ”auringon ollessa korkeimmillaan” ja juhlat alkavat ”iltalypsyn jälkeen”.
Lukemattomia ovat ne säälittävät kerrat, kun olen myöhässä. Mutta minua on kohdeltu ystävällisesti. Linja-autokuskit ovat ennakoineet ja hiljentäneet kotitieni kohdalla, opettajat kuunnelleet kärsivällisesti selostuksiani, junat jarruttaneet kesken lähtökiihdytyksen ja lentokenttävirkailijat pahoitelleet sitä, että uuden lipun järjestämiseen menee hieman aikaa. Ja tämä sattui keskiyöllä Mumbaissa, kun myöhästyimme kokonaisen vuorokauden!
Kuitenkin minulla on tarkka sisäinen kello. En vain malta käyttää sitä. Tai koen sen epäkohteliaisuutena. Jos olen esimerkiksi syventyneenä keskusteluun, en viittaa ajan kulumiseen.
Mutta meillä oli vielä viimeinen mahdollisuutemme: torin vastakkaisella puolella oli liike, joka kukaties oli yhä auki. Tartuin tyttären käteen, ja lähdimme rynnäkköön. Puolessa välissä etenemistä kaksikkomme kuuli suoraan edestä ärähdyksen. Se oli moottori kun ulvahti. Ruutulippu heilahti ja auto ampaisi taipaleelle.
Kaupat sulkeutuisivat mitä luultavimmin yhdeltä, joten käskin nuorempaa tytärtäni, jonka kanssa olin kahden kotona, pukeutua kiireesti, ja pian me jo ajoimme kohti lahjatavaraliikkeitä.
Pahaksi onneksi keskustassa oli juuri menossa rallitapahtuma, autoja kaasutteli joka kadunkulmassa. Emme saaneet parkkipaikkaa läheltä kauppaa, vaan meidän täytyi juosta puolen kylän halki nykimään kahvaa ovessa, joka oli viekkaasti suljettu kolme minuuttia ennen määräaikaa. Kipitimme toiseen liikkeeseen, jota ei katsottu tarpeelliseksi pitää auki ollenkaan lauantaisin.
Seuraavaksi juoksimme me. Lähettäjien ilmeet olivat jokseenkin hämmentyneet, kun etapille ykkösauton jäljessä pistelivät äiti ja tytär käsi kädessä. Ilmeissä piili tarkemmin katsoen pientä hymynkaretta, eivätkä kisanjärjestäjät olisi ehtineetkään hätistellä meitä kakkosauton alta pois.
Me olimme kisamme jo voittaneet. Tartuin viimeisen liikkeen ovenkahvaan ja se aukeni. Meillä oli yllin kyllin aikaa, liike oli auki kahteen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
