Tanssin riem ua rivissä
Tästä touhusta joko tykkää tai sitten ei.
Ihanat kantrinaiset: Mervi Manninen (edessä vasemmalla), Maija Kononoff ja Päivi Huovila. Takarivissä Hilkka Sankala, Kirsi Luukkonen, Rita Hakkarainen ja Erja Järvinen.
Kantritanssin pariin kaivattaisiin lisää miehiä. Kari Korhonen (vas.), Jukka Kela ja Teemu Riihelä ovat olleet pitkään mukana riveissä.Kantritanssi menee päähän ja jalkoihin, ja siihen jää tiukasti koukkuun.
Buutseilla koreasti
Kantritanssi on yleisnimitys, jonka alle mahtuu laaja kirjo erilaisia tanssityylejä.
Line dance eli rivitanssi on Suomessa yleisin kantritanssin laji. Sen etu on, että paria ei tarvita.
Kantritansseihin kuuluu myös erilaisia paritansseja (couple ja partner dance).
Neliötanssi (square dance) on hiukan tanhun tyyppistä. Siinä tanssitaan pareittain ohjaajan eli coolerin huutamien vuorojen mukaan. Suomessa tätä tanssimuotoa harrastetaan hyvin vähän, sillä siihen erikoistuneita ohjaajia on niukasti.
Myös erilaiset piiritanssit (round/circle dance) kuuluvat kantritanssien ryhmään.
Rivitanssia tanssitaan yleensä kantrimusiikin tahtiin. Musiikiksi käy kuitenkin melkein mikä tahansa, vaikkapa latinalaisrytmit, valssit tai rock.
Tansseja suunnitellaan usein myös tuoreisiin euroviisukappaleisiin tai mihin tahansa muihin hitteihin.
Lahden Country-yhdistyksen kilparyhmä kisasi 19. syyskuuta Mikkelissä sikermällä eri musiikkeihin tehtyjä tansseja. Sikermän yhtenä osana oli Slummien miljonääri -elokuvasta tuttu Jai Ho – ajan hermolla siis ollaan!
” Kantritanssi on mahtavan hyvä dementian ehkäisijä. ”
Jotkut vierastavat kantritanssia, koska pitävät sitä osana amerikkalaisen kulttuurin ihannointia.
Lahden Country-yhdistyksen vetäjä Rita Hakkarainen korjaa virheen: kantri ei edes ole USA:sta lähtöisin. ”Se on väärä kuva, että cowboyt tanssivat tätä nuotiolla lämpimikseen!”
Kantritanssien historia yltää 1600- ja 1700-lukujen eurooppalaiselle maaseudulle. Siirtolaiset veivät tanssit mukanaan Amerikkaan, missä ne jalostuivat pikku hiljaa nykymuotoonsa.
Suuri yleisö löysi rivitanssit oikeastaan vasta 1990-luvulla, Rita kertoo. Silloin koko kantrimusiikki koki muutoksen – syntyi tyylisuunta New Country. Musiikista tuli hetkessä rokahtavampaa, menevämpää ja samalla tanssittavampaa.
Suomeen rivitanssit vyöryivät toden teolla kesällä 1993. Innostus oli heti valtava, ja nyt kantria tanssitaan läpi Suomen. Harrastajien määrää ei pysty kukaan kertomaan.
Verkkariharkoista show-meininkiin
tanssi on monelle miehelle rivitanssia helpompaa. ”On turvallisempaa, kun voi pitää toisesta kiinni. Tässä pitää itse tietää askeleet.”
Sopii kaiken ikäisille ja kokoisille
Kun kantritanssia lähdettiin Lahdessa aikanaan opettelemaan, harjoituksissakin pukeuduttiin viimeisen päälle, Päivi Huovila muistelee. Vain bootseista oli pakko tinkiä, koska koulujen liikuntasaleissa niitä ei sallita.
Sittemmin itse tanssista on tullut tärkeämpää kuin pukeutumisesta. ”Harjoituksissa saatetaan käyttää verkkareita tai muuta väljää ja mukavaa.”
Esityksiin pukeudutaan silti edelleen huolella ja näyttävästi.
Iso osa vaatteista tehdään itse. Asuja, hattuja ja bootseja saa myös nettikaupoista, ja niitä myydään erilaisten tanssitapahtumien yhteydessä.
Kansainvälisissä kisoissa kantrityyliset vaatteet ovat jääneet historiaan, Rita kertoo. Siellä jyllää sifonki ja kimalle, ”tanssii tähtien kanssa” -tyyliset asut.
”Mutta meillä ei siihen mennä. Meidän yleisömme tahtoo kunnon lannanhajuista kantrimeininkiä!”
Toki osalla ihmisistä kerta kaikkiaan on kaksi vasenta jalkaa. Rita arvioi, että kantritanssia kokeilleista puolet luovuttaa, toinen puoli jää koukkuun.
”Se on joko–tai”, yksi ryhmäläisistä toteaa. ”Tästä joko tykkää tai sitten ei.”
Monelle haastavuus on kantritanssissa ”se juttu”. Kari Korhosen mielestä valssit ja humpat ovat lällärikamaa. ”Tässä löytyy aina lisää vaikeustasoja.”
Mervi Manninen on samaa mieltä. ”Helpoista tansseista en enää perusta. Tässä pääsee etenemään pitkälle.”
Tyypillistä kantritanssijaa ei ole olemassakaan, Rita kertoo. Harrastus sopii kaiken ikäisille ja kokoisille. Lahtelaisseurassa nuorin jäsen on 6-vuotias, vanhimmat yli seitsenkymppisiä.
Innostuneita löytyy kaikista yhteiskuntaluokista. Tanssiryhmässä ei tosin olla lääkäreitä tai siivoojia, ei edes käytetä sukunimiä. Etunimi ja oma persoonallisuus riittävät.
Lahtelaisryhmän naiset valittavat, että harrastuksen sukupuolijakauma on epätasainen. ”Miehiä lisää riveihin!” he kuuluttavat.
Rita arvelee, että pari
Rivitanssissa tanssijat asettuvat yhteen tai useampaan yhdensuuntaiseen riviin.
Helpoimmat tanssit ovat niin sanottuja 32 countin tansseja. Niissä käydään läpi 32 askeleen kuvio, joka seuraavaksi toistetaan joko samaan tai toiseen suuntaan.
Vaikeimmissa tansseissa askelia voi olla jopa 600.
Tanssijoiden apuna on niin sanottu tanssilakana. Nimestä tulee mieleen lattialle levitettävä kangas, johon askeleet on piirretty. Todellisuus ei ole näin näyttävä: lakana on vain paperi, jossa luetellaan koko tanssin askeleet.
Ulkoa opittavaa ja muistettavaa on joka tapauksessa paljon. ”Kantritanssi on mahtavan hyvä dementian ehkäisijä”, Rita vakuuttaa.
Letkeys ja näyttävät vaatteet vetävät
Rohkeasti mukaan vaan, kannustaa tanssia pitkään harrastanut Päivi Huovila. ”Vaikka ensimmäinen tai toinen kerta tuntuisi vaikealta, se ei vielä ratkaise. Sisua ja malttia, niin alkaa sujua”, hän vakuuttaa.
Kun harjoittelee säännöllisesti, omaksumiskyky kasvaa. ”Kesän tauon jälkeen voi tuntua, ettei millään opi uusia kuvioita, mutta syksyn mittaan oppiminen helpottuu”, Rita Hakkarainen sanoo.
nen painottaa. ”Pois kaikki turha häveliäisyys!”
Aina, kun Lahden yhdistyksen ryhmä käy jossain esiintymässä, harrastajia kertyy lisää. ”Väki tulee kyselemään, missä tätä voi oppia ja miten pääsee mukaan.”
Tanssissa houkuttelevat letkeä musiikki, vetävän näköiset liikkeet ja liikunnan ilo. Ja tietysti vaatteet: moni nainen hurmaantuu bootseista, stetsonhatuista ja hapsupaidoista.
”Mutta kyllä miehetkin tykkäävät pukeutua”, Rita vakuuttaa. ”Kantrivaatteissa joka mies komistuu silmissä.”
Jos kantritanssi on todella paljon vaikeampaa kuin näyttää, uskaltaako tavallinen tallaaja sitten lähteä kokeilemaan?
Peruskurssilla lähdetään liikkeelle helpoista kuvioista, Rita vakuuttaa. Ja vaikka moni joutuu takomaan hyvinkin pitkään ennen kuin oikeat liikkeet löytyvät, sitkeys kannattaa.
Kun Lahden Country-yhdistyksen esiintymisryhmä lähtee vetämään läpi polkkasikermäänsä, katsojan jalka alkaa väkisinkin vipattaa. Meno näyttää kepeältä, riemukkaalta ja niin helpolta, että siihen tekisi mieli hypätä saman tien mukaan.
Helpolta sen kuuluukin näyttää, ryhmän vetäjä Marita Hakkarainen eli Rita kertoo. Mutta tällä tasolla helppous on suurta harhaa. Askelkuviot ovat vaativat ja mutkikkaat, ja ne kaikki pitää muistaa ulkoa.
Kesän harjoittelutauko näkyy huippuryhmänkin alkulämmittelyssä. Välillä joku kääntyy väärään suuntaan tai askeltaa eri tahtiin kuin toiset. Mutta virheet kuitataan huumorilla.
Kantritanssi ei ole ryppyotsaista touhua, ryhmäläiset vakuuttavat. ”Ei me tehdä mokia – me stailataan”, he nauravat.
”Tässä ei kukaan koskaan nolaa itseään”, Rita Hakkarai
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
