Viestejä menneisyydestä

Mikkelin Astuvansalmen maalauskentän piikkisarvinen hirvi on eräs ikonisimpia kalliomaalauskuviamme. Noin 80 prosenttia kalliomaalausten eläinkuvista esittää hirveä, Astuvansalmelta niitä löytyy kaikkiaan 18. 

Suomen toinen kalliomaalauspaikka Kirkkonummen Juusjärveltä löydettiin vuonna 1963. Maalauskenttä lukeutuu edelleen Suomen vaikuttavimpiin. 

Savonlinnan Rapakon kalliomaalauksessa lipuu kaksi vesilintua. Kuvan punaväriä on hiukan korostettu, jotta hahmot erottuisivat myös sanomalehtipaperille painettuna. Ismo Luukkonen 

Iitin Mertakallion maalauksesta erottuu käärmemäinen siksak-viiva ihmishahmon vieressä. Ismo Luukkonen 

Kalliomaalaukset ovat muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kaikenlainen kajoaminen maalauksiin on ehdottomasti kiellettyä. 

Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen vuonna 1911 löytämän Vitträskin maalauksen pääkuva on vaikeatulkintainen verkkokuvio. Kuva on tänä päivänäkin maassamme ainutlaatuinen. Lähimmät vastineet kuviolle on löydetty Norjan kalliopiirroksista. 

Astuvansalmen kalliomaalauskenttä on Suomen ja koko Fennoskandian suurimpia. Kohdetta on tituleerattu myös Suomen kansallispyhätöksi. Paikan suuruus ei liity ainoastaan maalauksiin vaan myös itse kallioon, ympäröivään luontoon sekä alueella tehtyihin arkeologisiin löytöihin. 

Kalliomaalaus on nimensä mukaisesti kalliojyrkänteeseen tai irtolohkareeseen tehty maalaus. Vaikka varhaisimmat maalaukset on tutkijoiden mukaan tehty jo kivikaudella, on niiden olemassaolo tiedostettu vasta sata vuotta.

Suomen ensimmäinen maalaus löydettiin virallisesti vuonna 1911, kun kansallissäveltäjä Jean Sibelius ilmoitti puhelimitse Muinaistieteelliseen toimikuntaan Kirkkonummen Hvitträskin erämaa-ateljeen läheiseltä kalliolta löytyneistä punavärijäljistä.

”Ihmiset kyllä tiesivät selkeästi näkyvistä maalauksista eri puolilla Suomea, mutta niiden yksinkertaista kuvakieltä ei osattu yhdistää menneeseen”, kertoo arkeologi Antti Lahelma.

”Esimerkiksi maamme toisena maalauspaikkana dokumentoidun Kirkkonummen Juusjärven kuvia pidettiin kallion yli kulkevan voimalinjan rakentajien maalaamina töhryinä.”

Ristiinan Astuvansalmen kohdalla taas puhuttiin maalausten olevan humalaisten kännipäissään kallioon riipustamia.

”Kukaan ei vain tullut ajatelleeksi, että miten nämä känniläiset olisivat onnistuneet tekemään maalaukset jyrkänteeseen, lähes kymmenen metrin korkeuteen”, Lahelma nauraa.

Varmasti juuri Sibeliuksen ilmoittaman löydön harvinaisuudesta ja uskomattomuudesta sekä maalauskenttiin liittyneestä vähättelevästä asenteesta johtuen kesti kuusi vuotta, ennen kuin arkeologi Aarne Europaeus saapui Vitträsk-järven kallioterassille dokumentoimaan maalausjäljen.

Sibeliuksen ilmoittama maalaus sai kantaa maamme ainoan esihistoriallisen kalliomaalauksen titteliä yli 50 vuotta. Vasta vuonna 1963 löydettiin Kirkkonummen Juusjärven maalaukset.

Voisi kuvitella, että näiden varhaisten ja useaan kertaan tutkittujen maalausten menneisyys tunnettaisiin jo melko hyvin – se on kuitenkin pelkkä illuusio.

”Kirkkonummen maalaukset on arvioitu 6 000 vuotta vanhoiksi, mutta todellisuudessa tämä kohteille annettu ikä on vain valistunut arvaus, eli ikä on todennäköinen, mutta täysin epävarmalla pohjalla”, arkeologi Lahelma paljastaa.

”Kalliomaalausten ajoitus perustuu Suomessa rannan siirtymiseen, mutta esimerkiksi Vitträskin ja Juusjärven kalliomaalaukset sijaitsevat sellaisissa paikoissa, ettei niitä voida tällä menetelmällä ajoittaa – ne olisi voinut maalata kuka vain ja koska vain.”

Sen sijaan Laukaan Saraakalliolla osa maalauksista sijaitsee niin korkealla kalliossa, että ne on arkeologien mukaan täytynyt tehdä silloin, kun vesi on muinoin ollut maalausten tasolla.

”Tämä ajoitusmenetelmä ei kuitenkaan ole suora ja täysin luotettava, vaan se perustuu epäsuoraan päättelyyn ja siihen liittyy aina epävarmuustekijöitä”, Lahelma muistuttaa.

”Se käsitys, joka meillä tänä päivänä on kalliomaalausten iästä, perustuu suhteelliseen ajoittamiseen, ja ajoitus saattaa monissa tapauksissa olla virheellinen.”

Nykyiseen tutkimustietoon pohjautuen uskotaan, että maamme vanhimmat maalaukset on tehty noin 7 200 vuotta sitten. ”Tämä ajoitus sopii myös hyvin yhteen sen kanssa, mitä ajanjaksosta muutenkin tiedetään”, Lahelma kertoo.

”Tällöin kalliotaide yleistyi koko Pohjois-Euroopassa. Toki myös ennen tätä kalliotaidetta oli jo tehty, mutta noin 7 000 vuotta sitten se yleistyi räjähdysmäisesti.”

Lahelman mukaan tradition päättymiskohta on paljon vaikeammin määriteltävissä.

”Arvio on, että maalausten tekeminen olisi päättynyt noin 3 500 vuotta sitten, mutta itse uskon, että niitä on tehty vielä paljon myöhemminkin. Esimerkiksi Norjan pohjoisosissa kalliomaalauksia on tehty vielä historiallisella ajalla ja teollisilla maaleilla.”

Lähes 4 000 vuoden jatkumo näkyy kalliomaalauksissa yllättävän vähän. ”Kuvamaailmassa ja tavassa tehdä kuvia tapahtuu vain hienoisia muutoksia. Kokonaisuudessaan perinne on uskomattoman konservatiivinen”.

Maalausten maali on yllättäen myös arvoitus. Mielikuva, että maalina olisi ollut punamulta, saattaa tulevaisuudessa osoittautua vääräksi.

”Tästä on parhaillaan käynnissä pieni tutkimushanke”, Lahelma selventää.

”Kalliomaalaustutkimuksen alusta asti on oletettu, että maali olisi punamultaa ja rautaoksidia, mutta tätä ei ole koskaan kemiallisesti tutkittu.”

Lahelma tunnustaa hankkeen etenevän tuskallisen hitaasti. Silti jo nyt alkaa näyttää siltä, ettei maali tosiaankaan ole kaikissa tapauksissa sitä mitä sen on oletettu olevan, vaan käytössä olisi ollut myös orgaanisia pigmenttejä.

Mikäli maalin joukossa on orgaanisia aineita, on se erittäin kiinnostavaa ajoituksen kannalta.

Radiohiiliajoitusmenetelmällä voidaan ajoittaa vain orgaanisten aineiden ikä. Mikäli maali on punamultaa, sen ajoittaminen radiohiiliajoituksella ei ole mahdollista.

”Tällainen mahdollisuus ajoittaa kalliomaalaukset suoraan luonnontieteellisesti olisi läpimurto kalliomaalaustutkimukselle”, Lahelma iloitsee.

”Varsinaisen pigmentin lisäksi maalissa on käytetty erilaisia sideaineita, joiden on uskottu olleen esimerkiksi linnunmunaa tai hirven verta, mutta tämäkin perustuu pelkkiin arvauksiin.”

Ympäri maailmaa tiedetään, että kalliotaiteessa käytetyn maalin tekemiseen on liittynyt rituaaleja ja uskomuksia. On täysin mahdollista, että myös Suomessa käytettyyn maaliin liittyy vastaavanlaisia yksityiskohtia.

Lahelma kertoo, miten esimerkiksi jotkin afrikkalaiset heimot sekoittivat maalin sidosaineeksi hirviantiloopin verta ja maali tehtiin rituaalisesti keskiyöllä uudenkuun aikaan.

”Mikäli Suomen kalliokuvien maalista pystytään eristämään tiettyjen eläinten dna:ta, avaa se uusia ja mielenkiintoisia näkemyksiä maalausten tulkintaan ja niihin liittyvään uskomusmaailmaan”.

Vaikka vain muutamien kalliomaalauskohteiden yhteydessä on tehty arkeologisia kaivauksia, ovat ne antaneet viitteitä maalauskallioihin liittyvästä uhriperinteestä.

Viime vuosina on saatu myös tutkimustuloksia siitä, että kohteiden äänimaailma on saattanut vaikuttaa maalauskallion valintaan.

Nykyisin kalliomaalauspaikkoja tunnetaan hieman tulkintatavasta riippuen 100–150 ja niissä lähes 800 erillistä kuviota. Maalausten aiheista ylivoimaisesti yleisimpiä ovat erilaiset ihmishahmot sekä hirvieläimet.

Määrästä ei ole tarkkaa lukua, sillä maalauskohteiden joukossa on tunnistettavien kuvioiden lisäksi runsaasti epämääräisiä punaväriläikkiä, erittäin huonokuntoisia maalauksia sekä ajoittamattomia kohteita.

Lista kasvaa jatkuvasti, sillä uusia maalauksia löydetään lähes joka vuosi. Tuhansien järvien maassa suurin osa vesistöjen rantakallioista on edelleen tutkimatta.

Uusimman kalliomaalauslöydön tekivät valokuvaaja Ismo Luukkonen ja arkeologi Timo Sepänmaa helmikuussa 2018 Raaseporin Pikku Kullaanjärven rantajyrkänteestä.

Menneisyydessä liikuttiin pääasiassa vesiteitä myöden. Tästä syystä suurin osa kalliomaalauksistamme löytyy vesireittien risteyskohdista: suoraan vedestä nousevista, korkeista ja kauas näkyvistä kallioseinämistä.

Mitä kivikauden ihminen mietti, kun hän hieroi ja siveli väriä kallionpintaan? Oliko kyseessä jonkinlaisten seremonioiden sivutuote, viesti kulkijoille, merkintä pyhästä paikasta vai jotain aivan muuta?

Kalliomaalausten merkkien on tulkittu kuvaavan toista todellisuutta, joka liittyisi transsitilassa koettuihin näkyihin. Samanismin lisäksi selitystä kuvakielelle on etsitty myös pyyntimagiasta ja totemismista.

On romanttista tuijottaa punaisten sävyjen peittämää jyrkännettä ja antaa mielen kuljettaa ajatukset vuosituhansien taakse. Sulkea silmänsä ja häivyttää pois todellisen havainnon ja kuvittelun raja.

Lopulta kuitenkin siihen, mitä kalliossa näemme, heijastuvat oma taustamme, kulttuurimme ja maailmankuvaamme. Miten me digiajan ihmiset voisimme samaistua kivikaudella eläneiden esi-isiemme sielunmaisemaan?

Vaikka kalliomaalausten tulkinta on teorioiden varassa, ovat maalaukset konkreettisia viestejä esi-isiltämme. Muistoja ajalta, kun maatamme alettiin asuttaa.

Tutkimus kehittyy ja etenee askel askeleelta, mutta silti jokainen kalliosta himmeästi erottuva viiva on vain uusi arvoitus.

Tietoa Suomen kalliomaalauksista:

P. Kivikäs. Kalliomaalaukset – muinainen kuva-arkisto. (1995)

P. Kivikäs. Suomen kalliomaalausten merkit. (2009)

T. Miettinen & H. Willamo. Pyhät kuvat kalliossa. (2007)

J. Parkkinen & T. Wetterstrand. Suomen kalliomaalaukset. Bongarin käsikirja. (2013)

Monipuolinen kalliomaalaussivusto: www.ismoluukkonen.net