Kysykää, mistä ruoka tulee

Mielipide

9.11.201501:00

Kolumni

Terhi Torikka

Jokainen äiti haluaa lapsen parasta, niin myös minä. Olen varmaan vain liian laiska tai suurpiirteinen arvostelemaan vaikka sitä, että lapsi saa joskus päiväkodissa sokerilla makeutettua kiisseliä tai leivän päälle margariinia, vaikka kotona käytämme voita. Olen oikeastaan pitänyt sellaista turhana vouhkaamisena.

Kunnes.

Luin uutisen, joka sai minutkin harkitsemaan lapsen päiväkotiruokailuihin puuttumista tai ainakin selvittämään niiden sisältöä tarkemmin.

Olen kyllä tiedostanut, että suurkeittiöissä ja ravintoloissa käytetään paljon tuontilihaa. Ja että maailmalla käytetään lihantuotannossa antibiootteja eri tavalla ja huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Silti Taloussanomien antibioottilihan riskejä käsittelevä uutinen, josta kollegani nosti MT:n verkossa esiin kouluruokailut, herätti.

Ajatus siitä, että lapsi syö päiväkodissa antibiooteilla kyllästettyä thai-broileria on vastenmielinen. Pahimmillaan siitä voi seurata, etteivät lääkkeet tosipaikan tullen tehoakaan. Vielä se onneksi on harvinaista. Toivottavasti asiaan herätään niin, että se sellaiseksi jääkin.

Ehdin jo pohtia, pitäisikö lihaa syövä lapsi ilmoittaa päiväkotiin kasvissyöjäksi broilerin riskien välttämiseksi. Tuntui liioittelulta. Soitin päiväkotiin.

Puhelimen hälyttäessä pohdin, miten minuun mahdetaan suhtautua. Vainoharhainen äiti, lähiruokafriikki, ärsyttävä toimittaja?

Turhaan. Päiväkodin johtaja oli kiinnostuksesta melkein mielissään mutta pahoitteli, ettei osaa kertoa lihan alkuperää. Ei, kukaan ei ole aiemmin kysynyt. Häntäkin kiinnostaa, toivottavasti ruokien tarkempien tuoteselosteiden julkistaminen etenee. On kuulemma työn alla. Hän neuvoo soittamaan vielä kunnan ruokapalveluvastaavalle.

Soitan. P uhelusta jää hyvä mieli. Kuntamme on saanut maakunnallisen hankintaorganisaation kanssa sovituksi, että paikallisia raaka-aineita voidaan käyttää vapaasti.

”Se saatiin sopimukseen, kun siitä pidettiin oikeassa kohdin huoli. Paikallisten raaka-aineiden käyttöä ei rajaa muu kuin saatavuus”, nainen kertoo.

Osa leivistä sekä sian- ja naudanlihasta tulee omasta kunnasta. Kaikkeen tarjonta ei riitä ja tietysti rahakin ratkaisee. Tukusta tuleva broileri on yleensä kotimaista, mutta voi tulla myös Pohjoismaista tai Baltiasta.

Viimeisin vastaus tietysti ärsyttää, mutta huolestunut vanhempi minussa huojentuu silti aika lailla. Puhelimessa nimittäin tuntuu olevan nainen paikallaan. Häntäkin harmittaa, että lähiruuan osuus hankinnoista on vain 13 prosenttia. ”Paljon olisi vielä tehtävää.”

Silti tapaus osoittaa taas, että paikallisuutta ei tarvitse ainakaan kokonaan sivuuttaa hankintalakiin vedoten, jos ei niin halua.

Ol i n ensimmäinen , joka 
kysyi ruokapalveluvastaavalta alkuperästä. Ja minut säikäytti puhelimeen vasta uutinen superbakteereista.

Eikö meitä oikeasti kiinnosta, mitä lapset syövät? Vai luotammeko vain sokeasti järjestelmään?

Onneksi järjestelmä sentään täällä Parikkalassa tuntuu olevan jotakuinkin luottamuksen arvoinen. Kaikkialla asiat tuskin ovat näinkään hyvin.

Ensi vuonna aion kysyä uudestaan, ja toivon, että lähiruuan osuus on kasvanut. Kysykää tekin, mitä omassa kunnassa syödään!