Jänön jäljillä

Kuva: Hannu Huttu 

Kuva: Sami Karppinen Rusakko voi pinkaista pakoon jopa 65 km/h – kuvan metsäjänis on aavistuksen hitaampi. 

Metsäjänis on huomannut kuvaajan. Tarkka kuulo-, näkö- ja hajuaisti pitävät pupun pidempään hengissä. Vähälumisena talvena talviturkkinen jänis on maisemassa kuin huutomerkki. Kuva: Hannu Huttu 

TEKSTI: Jouni Hirn

Jäniksen jäljet keväisellä hangella on maaliskuinen mielikuva. Ilmastonmuutoksen myötä näky saattaa käydä yhä harvinaisemmaksi. Etenkin eteläisessä Suomessa, missä tänä talvena on lunta ollut hädin tuskin nimeksi.

Riistaeläintieteen yliopistolehtori Veli-Matti Väänänen toteaa, että talvien lämpeneminen vaikuttaa jäniksiin kaksijakoisesti.

Mitä vähemmän lunta, sitä paremmin rusakko löytää ruokaa ja pärjää. Metsäjäniksen tilanne on päinvastainen: lumettomassa maassa metsäjäniksen valkoinen turkki ei tarjoa suojaa, vaan on pikemmin hengenvaarallinen.

”Mietipä, että olisit valkea jänis lumettomassa metsässä, jossa on yöaktiivisia metsästäjiä, huuhkajia ja kettuja. Huuhkaja näkee pellolla olevan valkoisen jäniksen kahden kilometrin päästä. Asetelma on epäreilu”, Veli-Matti Väänänen sanoo.

Jäniksen kiima on selvä kevään merkki. Rusakon ja metsäjäniksen ensimmäinen kiima on maaliskuussa. Tähän vuodenaikaan luonnon siimeksessä käydään kovaa kamppailua naaraista.

Joskus kilpakosinta äityy välienselvittelyksi. Joku on saattanut nähdä jänisten hakkaavan toisiaan käpälillään. Kyseessä on useimmiten kiimaisten urosten ankara välienselvittely.

”Jänistappeluissa syntyy verinaarmuja ja karvanlähtöä. Niiden tassuissa on terävät kynnet. Eivät ne kuitenkaan henkeään toisiltaan ota”, Väänänen kertoo.

Riista- ja kalantaloudentutkimuslaitos luokitteli metsäjäniskannan elinvoimaiseksi vuonna 2000. Kymmenen vuotta myöhemmin luokitukseksi vaihtui silmälläpidettävä. Samassa luokassa ovat itämerennorppa ja saukko.

Metsäjäniskanta on vähentynyt 20 vuodessa yli kolmasosalla. Ilmastonmuutos on suurin yksittäinen alamäen syy.

Metsäjänisten vähenemistä kiihdyttää myös se, että rusakko ja metsäjänis ovat hyvää vauhtia risteytymässä. Risteymien yleistymisen myötä metsäjänis menettää lisääntymistehonsa.

”Rusakko on kiimataistelussa aggressiivisempi ja kooltaan kolmanneksen metsäjänistä suurempi. Kohdatessaan metsäjäniksen rusakko on niskan päällä”, Väänänen sanoo.

Itä-Suomen yliopiston biologian laitoksen tutkija Jaakko Pohjoismäki tutkii rusakoiden ja metsäjänisten risteymien eli kansan kielellä sekulien yleisyyttä eri puolella Suomea.

Tutkijan mukaan jo yli kymmenyksessä rusakoista virtaa metsäjäniksen verta. Eli niiden vanhemmat tai isovanhemmat ovat paritelleet metsäjänisten kanssa.

Risteymän on havaittu kulkevan rusakkoon päin. Suomessa tehdyissä alustavissa tutkimuksissa on tavattu rusakoita, joilla on jossain polvessa metsäjänis äitinä – ei toisin päin.

”Rusakkourokset parittelevat sekä oman lajin että metsäjänisnaaraiden kanssa, kun taas metsäjänisuros ei astu rusakkonaarasta”, Pohjoismäki sanoo.

Jänistutkimukseen tarvitaan myös kansalaisten apua. Jäniksenmetsästäjiä on pyydetty postittamaan näytteitä Joensuun yliopistoon. Biologian laitoksen pakastimessa on satoja pupunkorvia sekä muutama sekuliksi epäilty jänö odottamassa DNA-tutkimuksia.

”Olemme kiitollisia metsästäjille. Meille on lähetetty runsaasti näytteitä hyvin laajalta alueelta. Uskon, että saamme kerättyä tuhat korvaa ja rahaa niiden analysointiin. Meillä on sikäli hyvä tilanne, että käytössämme on yksi väitöskirjatyöntekijä.”

Sekulin erottaminen on habituksen perusteella vaikeaa. Kokenut jänismies voi tehdä sen hännän ja korvien pituuden sekä etuhampaassa olevan uurteen perusteella. Luotettavan tuloksen saa vain DNA-analyysin avulla.

Pohjoismäki päätti alkaa tutkia jäniseläimiä kaksi vuotta sitten ollessaan jänisjahdissa kaverinsa kanssa.

Tutkimus on vuosien projekti. Seuraavassa vaiheessa rusakoita ja metsäjäniksiä loukutetaan häkeillä, jonka jälkeen niiden kaulaan pujotetaan GPS-panta.

Pantapupujen avulla selvitetään, miten rusakot ja metsäjänikset liikkuvat ja pariutuvat. Lisäksi tutkitaan niiden ruuanhankintaa ja tautien sietokykyä.

Näin laajaa tutkimusta jäniksistä ei ole aiemmin tehty Suomessa.

”Vaikka kyse on hyvin yleisestä ja näkyvästä eläimestä”, tutkija huomauttaa.

Ei siis ihme, että tutkimukset ovat herättäneet laajaa mielenkiintoa.

”Jänikset herättävät intohimoa ja mielipiteitä. Tutkin päätyönä solujen energia-aineenvaihduntaan liittyviä asioita, mutta se ei ole herättänyt yhtä laajaa kiinnostusta”, Pohjoismäki toteaa.