Ulosottouudistus lisää alueellista eriarvoisuutta
Valtakunnanvoudinvirasto on valmistellut oikeusministeriölle esityksen ulosottouudistuksesta, joka toteutuessaan uhkaa oikeuspalvelujen saatavuutta ja lisää alueellista eriarvoisuutta.
Hallituksen esitys asiasta on tarkoitus antaa eduskunnalle lähiaikoina.
Ulosoton rakenneuudistus keskittää ulosoton toimintoja kasvukeskuksiin ja osana uudistusta on tarkoitus lakkauttaa 20 ulosoton toimipaikkaa. Toimipaikkojen lakkauttamisesitys on valmisteltu kiireellä puhtaasti virkamiestyönä, eikä asiassa ole kuultu kuntia tai nykyisiä ulosottovirastoja.
Ulosottolaitoksen lukuisten toimipaikkojen lakkauttaminen ja palvelujen uudelleen järjestäminen johtaa kansalaisten kannalta nykyistä huonompaan tilanteeseen. Toteutuessaan uudistus koskettaa erityisesti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia.
Säästöä toimipaikkojen lakkauttaminen ei tuo, koska toimitilat ovat kalliimpia keskuksissa, joihin toimintoja on suunniteltu keskitettävän.
Kun velallinen ottaa yhteyttä ulosottoviranomaiseen, hän haluaa yleensä selvittää velka-asioitaan. Tällöin hänen kannaltaan on tärkeää, että viranomainen on helposti tavoitettavissa ja kohtuullisen lähellä tavattavissa. Kansalaisen mahdollisuus asioittensa hoitamiseen ulosottoviranomaisen luona näyttäisi muodostuvan tulevaisuudessa monelle mahdottomaksi kohtuuttomien välimatkojen johdosta.
Ulosottouudistukseen sisältyy myös erikoinen ajatus, että velallisen asiaa hoitava viranomainen ei tulevaisuudessa ota ulosottovelallista vastaan samalla tavalla kuin nykyisin.
Suuri osa ulosoton asiakkaista kuitenkin haluaa ja tarvitsee henkilökohtaista asiointia velkaongelmiensa ratkaisemiseksi.
Sähköisiin palveluihin siirtyminen ei voi korvata henkilökohtaista asiointia myöskään silloin, kun ulosoton asiakkaalla ei ole mahdollisuutta tai edellytyksiä sähköisten palvelujen käyttämiseen.
Ulosottouudistuksessa heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset uhkaavatkin jäädä uudistuksen jalkoihin ja joutua entistä huonompaan tilanteeseen.
Harri Lepolahti
puheenjohtaja
Suomen Kihlakunnanulosottomiesten Yhdistys ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
