Lihakauppias Kari Kataja, Pälkäne Ladulta Palvariksi
15.8.201216:00
”Olen entinen ampumahiihtäjä. Kun tipuin Lillehammerin olympiakoneesta vuonna 94, niin se oli siinä. Rupesin suoraan suksilta lihakauppiaaksi.
Albertvillen olympialaisissa olin, mutta maatilahommat haittasi harrastusta. Ei pystyny riittävästi harjotteleen.
Kävin maatilalihamestarikoulutuksen. Se oli aika pintapuolista, vähän näki, millasta homma on. Työssä on pitäny kaikki itte opetella. Lihanleikkuuta ei opi kuin tekemällä.
Sattumalta meille tuli tää myymälänpito. Vanha pankin kiinteistö oli myytävänä, ostettiin se ja pantiin liikepuolelle suoramyynti – se oli muodissa sillon 90-luvun alussa. Liha siitä heti rupes erottuun.
Meidän maatila on tässä lähellä. Alussa oli emakkosikalakin, mutta se lopetettiin. Pellotkin oon vuokrannu pois.
Alkuaikoina vedin maatilaa, kauppaa ja urheilua yhtä aikaa. Siinä oli urheilusta hyötyä, jaksoi eri tavalla.
Liha tulee meille pääasiassa ruhoina Pirkanmaan ja Satakunnan rajoilta asti. Vakiohankintamies teurastuttaa eläimet rahtina, ja minä leikkaan ne täällä.
Palvatessa lihat on toista vuorokautta savusaunassa, joka lämpiää leppäpuulla. Lämpötila on 80–90 astetta.
Palvaan mitä vaan: sikaa, nautaa, hevosta, kalkkunaa, lammasta. Pystyn helposti hyödyntämään koko ruhon. Ne osat, jotka eivät mene palviin, tehdään makkaraksi.
Olen rakentanut palvauslaitteet alusta loppuun itse. Ikinä ei ole satsi mennyt pilalle. Joskus on koneen kanssa ongelmia, ja jos on ihan katastrofi, pystyn kypsentämään lihat makkarakaapissa.
Myytyjä kilomääriä en ole laskenut, mutta useampi rekkakuorma vuodessa tästä myydään lihaa.
Meidän palvilihassa ei tarvita mitään arominvahventeita. Vain suolaa ja vähän sokeria. Kun liha on niin kauan savussa, se saa kyllä tarpeeksi aromia.
Palviliha on parhaimmillaan silloin, kun palvaan juhliin kokonaisia sikoja ja vien ne sinne kuumana. Kun sellaista lihaa suuhunsa pistää, ei paljon hampaita tarvita. Siinä saa gurmeekokkikin tehdä paljon töitä, että pääsee samaan.
Suurin asiakasryhmä ovat mökkiläiset. Heinäkuussa saattaa olla puoletkin asiakkaista kehäkolmosen sisäpuolelta. Silloin kauppa on auki seitsemän päivää viikossa.
Talvella lihatoiminta on joulusta pääsiäiseen seis. Silloin tehdään maatilan töitä. Paikkojen kunnostamista ja metsähommia on ihan riittävästi.
Viime vuonna lihan myynti nousi aika paljon. Lähiruuasta on ruvettu kauheesti vouhottaan, mutta me on tehty sitä kohta 18 vuotta. Onhan se kovan työn takana.
Paras palaute työstä on, kun tekee satsin ja se melkein loppuu kesken ennen kuin kerkee tekeen seuraavan. Menekistä näkee, kuinka on onnistunut.
Tukkuun me ei myydä ollenkaan. Kerran viikossa meidän myymäläauto myy lihaa ja makkaraa Kangasalan torilla.
Vaimo ja vanhemmat ovat olleet tässä koko ajan mukana. Vaimo valmistui rakennusmestariksi, muttei ole ikinä niitä hommia tehnyt. Yhdessä on perheenä menty eteenpäin, ja pikkuhiljaa on jälkikasvukin tullut mukaan.
Meillä on kolme poikaa, 14-, 12- ja 7-vuotiaat. Pienin tykkää olla kassalla apuna ja oli siinä jo viime kesänä. Kun se meni syksyllä ekalle luokalle, niin se osas jo laskea ja antaa rahasta takasin.
Loma? Jaa, onks se jotain syötävää?
Kesällä ei ehdi lomaa pitään, mutta hiihtolomalla käydään perheen kanssa pohjosessa. Talvella rentoudun, kun pääsen hiihtään. Ampunut en ole enää moneen vuoteen yhtään, en edes hirvijahdissa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
