Maatilan emäntä Sari Witka, Somero Woimanainen!

”Villa on muokkautuva materiaali, josta voi tehdä melkein mitä vaan. Viimeksi meni irtovillaa jousipyssyn maaliin”, Sari Witka kertoo. Riitta Mustonen 

Mielipide

14.6.201716:00

Kolumni

Riitta Mustonen

”Oon ollu aina käytännön ihminen. Tykkään siitä, kun saa tehdä käsillään ja nähdä tuloksen. Oon käyny kursseja huovutuksesta vällynpainantaan ja kasvinvärjäykseen ja teen käsitöitä jatkuvasti: teeveetä kattellessa, automatkoilla.

Miehen kautta minusta tuli maatilan emäntä. Oon tosta kymmenen kilometrin päästä maatilalta kotosin. Tapasin miehen tansseissa vuonna -94 ja olin silloin taimimyymälässä Salossa töissä.

Kun Taimi-Tapiolla saneerattiin -97, olin jo muuttanut tänne tilalle. Sehän oli melkein kuin lottovoitto, sillä täällä mulla on työpaikka — se tuli avioliiton kaupanpäällisinä. Ei ole koskaan ollut vapaa-ajan ongelmia.

Miehellä on noin lihasikala ja peltoa. Sikala pitää miehen päivärytmin, siellä minä en käy.

Olen koulutukseltani puutarhateknikko, ja tykkään hoitaa puutarhaa. Kasvatan tomaatteja, viinirypäleitä, marjoja, perunoita. Käytän kompostilantaa enkä osta torjunta-aineita, kuokalla haraan kasvimaat.

Kun satokausi alkaa, työtä riittää niin paljon, että on ihanaa, kun jonain vuonna ei tulekaan paljon omenia.

Maatiaiskanoja hommasin, kun petyin kaupan muniin. Nämä kanat syövät myös tuoretta heinää viljojen lisäksi, ja munan keltuainen on tosi keltainen. Munat tulevat vain omaan käyttöön. Yksi kissoistakin syö niitä.

Viisitoista vuotta sitten otin lampaita. Innostuin niihin 4H-kurssilla. Mulla on satakunta suomenlammas- ja Kainuun harmasuuhta, jotka karitsoivat keväisin ja syksyisin.

Karitsoinnin aikaan siirrän sängyn lampolan valvontakoppiin kolmeksi viikoksi. Sieltä on lyhyt matka, jos joutuu kätilön hommiin. Karitsointiaika on semmosta huolenpitoa, ettei silloin paljon muuta ehdi kuin päivällä syödä. Kikkailen valojen ja ruokinnan kanssa, ettei karitsointi osuisi yöhön.

Kerin lampaat itse ja hyödynnän villat, taljat ja lihat. Olemme rakentaneet konehalliin tilapuodin, jonka yläkerrassa mulla on työhuone, missä huovutan ja värjään lankoja. Olen opetellut myös painamaan taljoja, sitä teen lampolassa. Ja onhan mulla kangaspuutkin.

Käsityöni ovat yksinkertaista käyttötavaraa. Se menee kaupaksi. Olen myynyt tuotteitani kymmenen vuotta erilaisilla markkinoilla.

Markkinoilla ihmiset alkoivat kysyä, että saako tulla katsomaan lampaita. Niin meillä alkoi käydä kaikenlaisia ryhmiä, joille kerron tilan tarinaa.

Meillä on kaksi tytärtä, vuonna 1998 ja 2001 syntyneet. Alkuvaiheessa meillä oli Helsingin sosiaalitoimiston kautta myös kesälapsia, mutta ne on jääneet, kun omat lapset ovat ruvenneet harrastamaan.

Taksikuskina onkin saanut olla ihan työkseen, kun Someron keskustaan on 20 kilometriä ja molemmat tytöt harrastavat lentopalloa ja moukarinheittoa. Ite aikonas olen heittäny keihästä ja kiekkoa.

Se oli aina vähintään kolmen tunnin keikka, kun vein tytöt harjoituksiin. Yhteen aikaan toisen harjoitukset oli Somerolla ja toisen Koskella. Siinä sai illassa ajaa 130 kilometriä. Autossa piti aina olla puikot, että pystyi hyödyntämään odotusajat.

Mutta aikansa kutakin. Vanhempi tytär sai ajokortin ja nyt ne pääsee yhdessä harjoituksiin. Kisareissuilla yritän kuitenkin käydä.

Lampaiden pidossa stressaavaa on byrokratia. Kaikki lampaiden rekisteröinnit, siirrot ja poistot pitää tehdä seitsemän päivän sisällä.

Mulla on jääkaapiin ovessa lappu: Poista lampaat! Välillä näen yölläkin unia, että oonks mä tehny sen. Tuntuu hullulta, että siitä ollaan niin tarkkoja, kun teurastamo kuitenkin poistaa ne rekisteristä.

Jos päivistä lipsuu, niin heti otetaan 20 prosenttia pois tuista. Ei mitään muuta ammattia seurata näin tarkasti.

Vielä pitää kirjata, milloin on keritty mikäkin lammas ja milloin ovat olleet ulkona. Siinä on kaksinkertainen työ, kun ensin kirjaat lampolassa ja sisällä viet tietokoneelle.

Mulla on lampolassa kerintävihko, karitsointivihko, lääkintävihko ja kuolleitten vihko ja lisäksi Pellervon Iso Kalenteri, mihin merkkailen.

Tässä ammatissa pitää olla työtä pelkäämätön. Vaikka tietysti itte oon näitä töitä haalinu. Helpompaahan olisi, jos piha olisi vain nurmikkoa ja kaupasta hakisi kaiken.

Osaan kyllä ottaa omaakin aikaa. Saatan soittaa kaverille, että lähetääks jonnekin päiväreissulle samalla kun haen vaikka taljoja Lavialta. Miehen kanssa käydään joskus kylpylässä tai risteilyllä.

Minusta sekin, kun hommailen työhuoneella, on niin kuin omaa aikaa.

Melkein voisi valokuvan ottaa, jos istuisin jossain enkä tekisi mitään. Olisi se niin erikoista.”