Pihan vihreät reitit

Parhaimmillaan polku on kuin kutsu, joka houkuttelee kulkemaan, oli kyse sitten arkisesta askareesta tai luppohetken retkestä. 

Liuskekivistä rakennetut askelmat on reunustettu rönsyakankaalilla (Ajuga reptans). 

Pieni kaarevuus ja polun reunoille istutetut kasvit elävöittävät jykevää polkua. 

Polut ovat olennainen osa pihojen ja puutarhojen tunnelmaa. Ne ohjaavat askelia ja piirtävät esiin pihalla elettävää elämää. Usein paljon käytetyistä poluista tulee niin tuttuja ja rakkaita, että niiltä ei osaa edes poiketa.

Hyvä polku on aina runsaasti käytetty ja moneen kertaan trampattu. Pihan kulkureiteissä tärkeintä onkin käytännöllisyys. Puuvajaan tai vesipisteelle mennään suorinta reittiä. Myöskään lapset eivät malta kierrellä ja kaarrella, joten pyöräparkkiin ja trampoliiniin kuljetaan suoraviivaista tietä.

Maisemapolku taas voi polveilla kasvien keskellä, kiertää kiviä ja mutkitella, jolloin se tarjoaa kulkijalle aina uudenlaisia näkymiä.

Poluilla voidaan kuitenkin myös jäsentää pihan toimintoja tai ketjuttaa pihan istutuksia kauniiksi, selkeiksi ryhmiksi.

Kevyimmillään polku voi olla vain nurmikon kapea painanne. Varsinkin kostealla säällä kinttupolku muuttuu kuitenkin helposti liukkaaksi. Tällöin sorapintainenkin polku on hyvä perustaa uudelleen.

Kantava ja kestävä polku syntyy kaivamalla polun paikka 20–40 senttiä syväksi. Pohjalle levitetään suodatinkangas ja sen päälle 15–35 senttiä kantavaa mursketta, joka tärytetään tiiviiksi. Päällimmäiseksi tasoitetaan haluttu katekerros. Jos polku katetaan kiinteillä laatoilla, tarvitaan niiden alle, kantavan kerroksen päälle, 3–10 senttiä asennushiekkaa.

Monenlaisia polkuja voi rakentaa silti myös ilman suuria perustustöitä. Kallioisilla pihoilla polun paikan voi merkitä maisemaan luonnon ehdoilla, tasoittamalla liian suuria nousuja ja kivien välisiä notkelmia. Nurmikoilla astinkivet puolestaan toimivat usein varsin houkuttelevana polkuna, eivätkä tarvitse sen suurempia perustustöitä, kunhan askelmat eivät keiku kulkijan jalan alla.

Polun leveys määräytyy sekin pitkälti käytön mukaan. Sisääntuloväylällä saattaa olla tarvetta ohittaa vastaantulijoita, jolloin polun leveyden on hyvä olla 120 senttiä. Yhden hengen levyiselle polulle riittää leveydeksi 60 senttiä, joskus vähemmänkin. On hyvä muistaa, että pinnan rakenteella ja polun rajauksella on helppo muuttaa sen ilmettä.

Suoraviivaisena polku on kuin pieni, siisti tie. Rikkonainen reunaviiva ja elävä pinta taas tekevät leveästäkin polusta hieman villin ja vapaan.